Lehti 45: Ajan­kohtai­sta 45/2006 vsk 61 s. 4677

Maahanmuuttajilla vaikeuksia saada kunnan hoitopalveluja

Suvi Sariola

Maahanmuuttajien on vaikeaa saada kunnilta hoitopalveluja, katsoo Mielenterveysseuran SOS-keskuksen ulkomaalaisten kriisipalvelu.

Sen mukaan monet kuntien työntekijät kieltäytyvät ottamasta maahanmuuttaja-asiakkaita vastaan. Kieltäytymistä perustellaan etenkin kulttuuritietouden ja kielitaidon puutteella sekä vaikeuksilla tulkin saamisessa ja työskentelyssä tulkin välityksellä.

Työtä pidetään niin hankalana, että asiakas mieluummin siirretään muiden palvelujen piiriin.

Tulkkimäärärahojen puutetta kunnissa ei sen sijaan juuri enää valiteta.

Ulkomaalaisten kriisipalvelun mukaan terveysasemien lääkäreiltä ja terveydenhoitajilta tulee viestejä, ettei asiakkaan siirto psykiatriselle puolelle onnistu, koska vastaanottaja kieltäytyy hoitamasta ulkomaalaista asiakasta. Asiakkaat pyritään siirtämään esimerkiksi SOS-keskuksen ulkomaalaisyksikköön.

Lue myös

Myös psykiatriset sairaalat lähettävät maahanmuuttajia SOS-keskukseen jälkihoitoon, koska psykiatrinen poliklinikka on tuntunut haluttomalta ottamaan heitä vastaan.

Ulkomaalaisten kriisipalvelu tarjoaa kriisiapua Suomessa asuville ulkomaalaisille. Sen tehtävänä on täydentää kuntien palveluja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030