Lehti 49: Ajan­kohtai­sta 49/2016 vsk 71 s. 3140

Mikä on ongelmana optikoiden silmänpohjakuvauksissa?

Hertta Vierula

Optisen alan hanke, jossa on kehitetty liiketoimintamallia silmänpohjakuvauksista, herättää edelleen keskustelua. Etene julkaisi syyskuussa kannanoton, jossa kiinnitettiin huomiota Tekes-rahoitteisen hankkeen eettisiin ongelmiin. Näkemisen ja silmäterveyden toimiala jätti Etenelle selvityspyynnön kannanotosta. Etene vastasi selvityspyyntöön marraskuussa. Etene perusteli tapauksen käsittelyä sillä, että kysymys on terveydenhuollon teknologisoitumisen myötä yksittäistä hanketta laajemmasta ilmiöstä.

Miksi Etene otti tämän tapauksen käsittelyynsä, puheenjohtaja Jaana Hallamaa?

– Kyseessä oli hanke, jossa luotiin liiketoimintamallia terveydenhuollon laitteen käytölle. Tutkimuksessa kuitenkin luotiin mielikuvaa terveyden edistämisestä ja luokiteltiin asiakkaita riskiryhmiin. Tutkimus oli siten luonteeltaan lääketieteellinen tutkimus, joka olisi pitänyt alistaa tutkimuseettiselle arvioinnille.

– Teknologioiden ja laitteiden käyttöönotto pitää tehdä potilaan parasta ajatellen. Kansalaisten terveydenhuoltoa kohtaan tuntemaa luottamusta ei saa käyttää hyväksi.

– Myös rahoittajilla on vastuunsa. On tärkeä huomata, ettei terveysteknologian hankkeita voi käsitellä vain teknologisina, vaan lääketieteen eettiset kysymykset ja potilaan näkökulma on pidettävä mielessä. Tästä käymme keskustelua Tekesinkin kanssa.

Mikä lääkäreitä tällaisissa tapauksissa rassaa, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve?

– Uusia terveysteknologisia laitteita puskee markkinoille kiihtyvää tahtia. Ne tuottavat tuloksia, dataa. Mutta tuloksilla on merkitystä vasta, kun ne tulkitaan. Diagnostiikka ja hoidon määrittäminen ovat lääkärin työtä. Meillä on siihen koulutus.

Lue myös

– Pikkulääkäreiksi on kovasti tunkua, sillä lääketiede on hyvä brändi – siihen luotetaan. On huolestuttavaa, jos ihmisille tulee käsitys, että he olisivat sairaanhoidon piirissä silloin, kun he eivät ole. Optikot havittelevat rajattua läheteoikeutta, mutta miksi sen sitten saisivat vain he? Ja miten terveydenhuolto selviää, jos kaikki laitteenkäyttäjät voivat lähettää potilaita erikoissairaanhoitoon?

– Ylipäätään lääketieteessä, toisin kuin kaupallisessa käytössä, laitteita käytetään vain silloin, kun on tarve tutkia potilas, ei terveille muuten vaan.

– Terveydenhuollon ammattilaisten työnjakoa voi ja on syytä kehittää. Mutta se pitää tehdä kunkin ammattiryhmän koulutuksen mukaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030