Nuoren lääkärin jaksamisen avain on kateissa
Lääketieteen lisensiaattien ensimmäiset työvuodet ovat poikkeuksellisen kuormittavia. Mitä on tehtävissä nuorten lääkäreiden työssä jaksamisen tukemiseksi?
http://www.laakarilehti.fi/pics/avain_kuvitus.jpg
Nuorten lääkäreiden työssä jaksamista ei tueta järjestelmällisesti, vaikka vasta ammattiin asettuvien psyykkinen kuormitus on yleisesti tiedossa. Lääkäreiden kokema työuupumus keventyy iän karttuessa, havaittiin Lääkäriliiton vuonna 1997 tekemässä Lääkäreiden työolot ja kuormittuneisuus -tutkimuksessa (SLL 18–19/1999, s. 2423–30).
– Tähän asiaan ollaan nyt heräämässä, ja jotain täytyisi tehdä. Mitään valmista systeemiä vastavalmistuneiden lääkäreiden työssä jaksamisen tukemiseksi ei ole olemassa, Työterveyslaitoksen professori Kaj Husman toteaa.
Mitä nuorten lääkäreiden työssä jaksamisen eteen tehdäänkin, Husmanin mukaan se tulee olla työnantajan vastuulla.
– Erikoislääkärikoulutuksessa mestari–kisälliasetelma on jo olemassa. Henkisen jaksamisen tukeminen pitäisi vain sisällyttää siihen. Me työterveyshuollossa korjaamme jälkiä, jos tämä ei ole kunnossa, Husman jatkaa.
Hyvä seniori auttaa karikoissa
Nuorten lääkäreiden jaksamiseen on kiinnittänyt huomiota myös Kuntoutussäätiön ylilääkärin tehtävistä vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Vuokko Hupli. Hän työskentelee edelleen työterveyslääkärinä Vita-työterveydessä. Hupli pohtii, että nuorten lääkäreiden työssä jaksamista voisi edistää senioriteettia vahvistamalla.
Työympäristöllä on suuri vaikutus paitsi nuoren lääkärin ammattiin asettautumiseen, myös siihen miten vanhemmat kollegat suhtautuvat tulokkaaseen.
– Lääkäripulan takia vastassa voi olla väsynyt seniori, jolta nuori lääkäri kopioi väsyneen lääkärin mallin. Keikkalääkärit voivat puolestaan kohdata asenteellisuutta: kun maksetaan, niin teet myös, Hupli vertaa.
Tietotaitoaan auliisti jakavan ja lääkärin ammatin eetoksesta mielellään keskustelevan seniorin kohtaaminen on tuurista kiinni. Tilanne kärjistyy perusterveydenhuollon pienissä toimipisteissä, joissa seuraansa on vaikea valita. Jos senioriin ei voi tukeutua kriisin edessä, tai hän ei ole tavoitettavissa, nuori lääkäri voi jäädä todella yksin.
– Hyväksi senioriksi pitää oppia, jotta osaa olla seniori, joka ei vain pelasta tilannetta, Vuokko Hupli sanoo.
Hupli pitää erikoissairaanhoitoa ongelmallisimpana paikkana nuorten lääkäreiden jaksamiselle. Hän vertaa, että perusterveydenhuollon resurssipulassa kaikki väsyvät, mutta kateutta ei ole.
– Erikoissairaanhoidossa on selkeä nokkimisjärjestys, ja nuorten kesken kilpaillaan joko tieteen tai viran takia.
Mistä liikkeelle?
Syteen tai saveen, nuoren lääkärin taival ammatissaan voi olla kivikkoinen. Huplillakaan ei ole tarjota valmista ratkaisua nuorten lääkäreiden työkuormituksen keventämiseksi. Hänen mielestään työssäjaksamistalkoot voitaisiin aloittaa riskiryhmiin kuuluvien nuorten lääkäreiden tunnistamisella.
– Lapsena kuolemanvaarassa olleiden, tai varhaisessa vaiheessa sen lähipiirissään kokeneiden lääkäreiden työssä pärjäämistä tulisi tutkia. Jos motiivi lääkäriksi ryhtymiseen tulee tällaisesta kokemuksesta, heillä on riski tehdä työtä liian tunnollisesti yliauttamisen kautta ja lopulta väsyä, Hupli sanoo.
Myös Turun yliopiston psykiatrian professori, ylilääkäri Jyrki Korkeila puhuu riskiryhmien tunnistamisesta Lääkärilehden tämän numeron lääketieteellisessä pääkirjoituksessa (2497–8).
– Lääkäriopintojen loppupuolella voisi olla koulutusta siitä, mitä kuormittavia asioita lääkäri voi kohdata valmistumisen jälkeen, Korkeila aloittaisi.
Korkeilan mukaan koulutuksen aikana osa kandidaateista tunnistaisi itsessään työuupumisriskin. Heille järjestettäisiin valmistumisen jälkeisenä aikana esimerkiksi stressityöpajoja.
– Työuupumisen merkkien tunnistaminen itsessä voi ohjata hakeutumaan sopivaan työpaikkaan tai erikoisalaan, Korkeila sanoo.
Juha-Pekka Honkanen
