Ajan­kohtai­sta

Nuorten astmaa ja riskikäyttäytymistä tutkitaan Työsuojelurahaston tukemana

Työsuojelurahasto jakoi viime vuonna apurahoja työelämän tutkimukseen ja kehittämiseen kaikkiaan 6,9 miljoonaa euroa yhteensä 255 hankkeelle.

Rahaston toimitusjohtaja Peter Rehnströmin mielestä hakemusten jatkuva suuri määrä osoittaa, että työympäristötutkimukselle on tarvetta. Hankkeita rahasto hyväksyy työpaikkojen pitkäaikaisten tarpeiden perusteella sekä uusien, innovatiivisten ideoiden toteuttamiseen.

– Rahaston rahoittamat hankkeet painottuvat työyhteisön toimivuuteen, terveysriskeihin ja kuormitustekijöihin, työpaikkaratkaisujen vaikutuksiin sekä työpaikkojen riskienhallintaan. Painotukset mukailevat myös sosiaali- ja terveysministeriön työympäristötutkimuksen painoalueita, korostaa Rehnström.

Vuoden suurin yksittäinen tutkimusmääräraha, 190 000 euroa, myönnettiin Työterveyslaitoksen hankkeelle, jossa tutkitaan työympäristön hengitysteitä ärsyttävien tekijöiden yhteyttä astmaan nuorilla aikuisilla.

– Astma on yhä useamman nuorenkin työntekijän sairaus. Sairauden vaikutus työuraan on suuri jo työuran alkuvaiheessa. Astman synnyssä työssä esiintyvillä tekijöillä on todennäköisesti suurempi merkitys kuin aiemmin on oletettu. Hengitysteitä ärsyttävillä tekijöillä kuten pölyllä, puhdistuskemikaaleilla ja huuruilla, voi olla vaikutusta astman puhkeamiseen, toteaa tutkimusryhmän vetäjä, Oulun aluetyöterveyslaitoksen johtaja Veikko Kujala.

Tutkimus on jatkoa Oulun ja Lapin läänissä vuonna 1966 syntyneiden terveys- ja seurantatutkimusohjelmalle.

Ensimmäistä kertaa Suomessa on alettu tutkia nuorten turvallisuuteen liittyviä asenteita. Tampereen teknillisen yliopiston, turvallisuustekniikan professori Kaija Leena Saarelan mukaan nuorille sattuu tapaturmatilastojen mukaan keskimääräistä enemmän sekä työ- että liikenneonnettomuuksia. Saarelan johtama tutkimusryhmä tutkii nuorten turvallisuuteen liittyviä käsityksiä, asenteita, uskomuksia ja sitä, kuinka laajasti turvallisuus- tai riskikäyttäytymistä ilmenee. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat opiskelijat ja työelämässä olevat nuoret.

Työsuojelurahasto on työmarkkinajärjestöjen hallinnoima organisaatio, joka saa varansa työnantajien maksamasta lakisääteisestä tapaturmavakuutusmaksusta. Rahasto tukee määrärahoin soveltavaa tutkimusta ja kehittämishankkeita, jotka parantavat työoloja ja tuottavuutta. Se rahoittaa myös tutkimustuloksista tiedottamista ja uusien tutkimustietoon perustuvien koulutusmenetelmien ja -ohjelmien kehittämistä. Lisäksi rahasto myöntää henkilökohtaisia stipendejä. Rahaston toimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030