Potilaan seksuaalinen suuntautuminen ei saa vaikuttaa kielteisesti hoitosuhteeseen
Lääkäri kohtaa usein tietämättään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia potilaita. Useimmiten seksuaalisella suuntautumisella ei ole potilaan kohtaamisessa merkitystä eikä aihe tule siksi esiin. Toisissa tilanteissa taas on ratkaisevaa, että potilas voi vapaasti kertoa seksuaalisuudestaan tai parisuhteestaan lääkärille. Lääkäri ei saisi pitää itsestään selvänä, että potilas on hetero.
Yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri Maria Socada on pohtinut seksuaalivähemmistöjen saamaa hoitoa. Hän on myös luennoinut seksuaalivähemmistöistä Tampereen lääketieteellisessä tiedekunnassa.
- Lääkärin tulisi tiedostaa, että potilas saattaakin kuulua seksuaalivähemmistöön ja ymmärtää, ettei homoseksuaalisuus ole sairaus tai psyykkinen häiriö, Maria Socada toteaa.
- Potilaiden tasa-arvoisuuden takia on tärkeää, että jokainen potilaita hoitava lääkäri miettisi, miten itse asennoituu homoseksuaalisuuteen. Vaikka asenne olisi kielteinen, tulee lääkärin kyetä toimimaan ammatillisesti. Potilaan seksuaalinen suuntautuminen ei saa vaikuttaa kielteisesti vastaanottotilanteeseen, hoitosuhteeseen eikä varsinkaan hoitopäätöksiin, painottaa Socada.
- Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan potilaan on helpompi avautua lääkärille, jos tämä käyttää neutraalia kieltä puhuessaan ihmissuhteista tai seksuaalisuudesta. Kun lääkäri käyttää sanaa puoliso miehen tai vaimon sijaan tai kumppani poika- tai tyttöystävän sijaan, hän antaa potilaalle enemmän tilaa ilmaista itseään. Esimerkiksi potilaana olevan lesbon on vaikea jatkaa keskustelua, jonka lääkäri on aloittanut tiedustelemalla poikaystävästä.
- Potilaan seksuaalinen suuntautuminen kuuluu henkilötietolain luettelemiin arkaluontoisiin tietoihin, joita ei saa kirjata potilasasiakirjoihin ilman potilaan lupaa. Seksuaalisuudesta tiedusteleminen esimerkiksi tulohaastattelussa ei ole läheskään aina oleellista. Silloinkin kun tieto on hoidon kannalta tärkeä, tulee sen kirjaamiseen kysyä lupa, muistuttaa Maria Socada.
Joillakin aloilla heteroseksuaalisuus on erityisen korostunutta. Neuvoloissa jaettavat esitteet on tehty yksinomaan heteroseksuaalisuuden näkökulmasta, ja tieto muista kuin heterosuhteeseen perustuvista perhetyypeistä voi olla puutteellista.
Seksuaalisen suuntautumisen vaikutusta potilaan saamaan hoitoon on tutkittu erityisesti Yhdysvalloissa ja Englannissa. Tutkimuksissa on osoitettu puutteita hoidossa. Suomessa on tehty vain muutama selvitys. Maria Socadan itse tekemässä vielä julkaisemattomassa kyselytutkimuksessa lesbot ja biseksuaalinaiset kertoivat kokemuksistaan gynekologin antamasta hoidosta. Melkein puolet kertoi lääkärin suhtautuneen asiallisesti. Toisaalta kolmasosa ilmoitti, että kokemus oli ollut kielteinen tai hyvin kielteinen.
Seksuaalisuuden opetus satunnaista
Yleislääketieteen apulaisopettaja Elise Kosunen Tampereen yliopistosta on selvittänyt yliopistojen tarjoamaa seksuaalisuuden opetusta lääkärin peruskoulutuksessa.
- Yhdessäkään yliopistossa ei tarjota järjestelmällisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevää opetusta. Aiheet saattavat tulla kuitenkin esille klinikkaopetuksessa tapausten kautta, sanoo Elise Kosunen.
- Opetusta moninaisesta seksuaalisuudesta tarvitaan, mutta ei sairauden, vaan ihmisen erilaisuuden ja kulttuurin näkökulmasta. Opinnoissa tulisi käsitellä sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjä. Edelliseen kuuluvat homo- ja bi-seksuaaliset ja lesbot, jälkimmäiseen transseksuaalit, transvestiitit ja ns. interseksuaalit, joiden sukupuolta ei voida syntymässä määritellä, kertoo Elise Kosunen.
- Koulutus auttaisi opiskelijaa tutkailemaan omia seksuaaliasenteitaan ja helpottaisi asioiden käsittelyä potilaan kanssa. Yleensä seksuaaliongelmasta kärsivän potilaan kohtaamista tulisi käsitellä myös vuorovaikutuskoulutuksessa. Samalla voitaisi harjoitella myös sitä, miten parisuhde otetaan sukupuolineutraalisti vastaanotolla esiin. Tällä hetkellä vain yhdessä tiedekunnassa on yksi ainoa opetustilanne, johon sisältyy seksuaalikäyttäytymisestä kysyminen.
- Seksuaalisuutta käsittelevää koulutusta oli enemmän 1970-luvulla, kun seksuaalisuus muuttui avoimemmaksi osaksi elämää. Välillä on ollut hiljaisempi vaihe, mutta nyt monessa tiedekunnassa on suunnitelmia kehittää koulutusta.
Seksuaalisuutta käsittelevää jatkokoulutusta on järjestetty jonkin verran alueellisilla lääkäripäivillä. Vuonna 1998 perustettu seksologinen seura on ollut vaikuttamassa seksologian täydennyskoulutuksen järjestäytymiseen.
- Tähän mennessä koulutukseen on hakeutunut lähinnä hoito- ja sosiaalialan työntekijöitä, ei niinkään lääkäreitä, toteaa Elise Kosunen.
