Lehti 11: Ajan­kohtai­sta 11/2004 vsk 59 s. 1115

Tutkimukset muuttavat psykiatrian näkemystä homoseksuaalisuudesta

Maria Kuronen

Laajat väestötutkimukset muuttavat psykiatrian näkemystä homoseksuaalisuudesta. Aiempi käsitys homoseksuaalisuuteen liittyvästä psykopatologiasta on kumottu. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että homo- ja biseksuaaleilla nuorilla on muita nuoria vaikeampaa. Sosiaalinen paine vaikuttaa edelleen vahvasti. Psykiatrisen hoidon tavoitteena on vahvistaa nuoren itsetuntoa ja identiteettiä, ei muuttaa seksuaalista suuntautumista.

- Jatkuva syyllisyys ja se, ettei hyväksy itseään, altistaa nuoren masennukselle. Seksuaalisen suuntautumisen vuoksi hoitoon hakeutuvan nuoren identiteettiä ei lähdetä muuttamaan, sillä kokemus on osoittanut, ettei se onnistu, toteaa Helsingin terveyskeskuksen psykiatrisen avohoidon ylilääkäri, dosentti Martti Heikkinen.

- Sen sijaan nuorta pyritään tukemaan ja auttamaan tulemaan itsensä kanssa toimeen. Tavoitteena on vähentää itsensä hyväksymättömyydestä aiheutuvaa tarpeetonta kärsimystä.

Uutta tietoa homoseksuaalisten nuorten psyykkistä ongelmista on saatu kahdesta 2000-luvulla julkaistusta isosta väestötutkimuksesta, joista toinen tehtiin Yhdysvalloista ja toinen Australiasta. Biseksuaaleilla oli enemmän vaikeuksia kuin homoilla ja heteroilla ja homoilla puolestaan hiukan enemmän kuin heteroilla. Tutkijoiden mielestä kielteisen leiman merkitys on todennäköisesti edelleen suuri. Niinpä löydökset, eli enemmän masentuneisuutta, ahdistusta, itsemurha-ajatuksia ja yrityksiä, aika pitkälle selittyvät niiden ristiriitojen kautta, joita nuori kokee, kun hän löytää itsestään taipumuksen, jota hänen itsensä ja hänen ympäristönsä on vaikea hyväksyä.

- Jos seksuaalisen suuntautumisensa kanssa kamppailevalla nuorella on itsetuhoajatuksia, ne kannattaa rekisteröidä herkällä korvalla, painottaa Martti Heikkinen. - Itsemurha-ajatukset ovat aina riskitekijä. Seksuaalista suuntautumista pitäisi myös käsitellä itsemurhayrityksen jälkeen, niin kuin aina psykiatrisen kliinisen haastattelun yhteydessä. Asiallisilla rauhallisilla kysymyksillä voidaan selvittää monta asiaa. On tärkeä viestittää, että näistä asioista voidaan puhua neutraalisti, sanoo Martti Heikkinen.

- Nämä isot väestötutkimukset ovat toisaalta osoittaneet, että erilaisten asioiden variaatio on homoseksuaalien ryhmän sisällä yhtä suuri kuin muussa väestöotoksessa. Jos ajatellaan sairastavuutta, sosioekonomista asemaa, ammatteja, parisuhteita, erilaisia elämään liittyviä asioita, kuvaa homoseksuaalisuus väestöä suunnilleen yhtä hyvin kuin kahvin- tai teenjuonti. Yhtä lailla voisi yleistää, että teenjuojat ovat tietynlaisia, kuvaa Martti Heikkinen.

- Patologisoinnin ja syrjinnän historia on pitkä, ja aihe on siksi hyvin vaikea. Homoseksuaalisuuteen katsottiin ennen liittyvän erilaista psykopatologiaa. Uudet väestötutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei homoseksuaaleilla ole vakavia mielisairauksia sen enempää kuin muullakaan väestöllä.

- Suhtautumista homoseksuaalisuuteen on värittänyt se, että psykiatrian ja psykoanalyysin historian ensimmäiset kuvaukset homoseksuaalisuudesta tehtiin esimerkiksi psykoterapiaan hakeutuneista ihmisistä, joiden vaikeudet saattoivat olla hyvinkin suuria. Näiden tapausten perusteella tehtiin koko väestöryhmää koskevia johtopäätöksiä ja yleistyksiä. Tämän tyyppiset yleistykset eivät ole tieteellisesti kestävä menetelmä. Yleistämällä tehtiin varmasti väärin valtaosalle homoseksuaalisesti suuntautuneista, kertoo ylilääkäri Heikkinen.

Lue myös

- Seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tarkoitettujen hoitojen käyttöä Suomessa ei ole tutkittu järjestelmällisesti, mutta käsitykseni mukaan niistä ei ole oltu kovin innostuneita. Tietooni ei ole tullut kuin joitakin yksittäisiä tapauksia, joita lehdistössä käsiteltiin 60-luvulla. Esimerkiksi behavioralistisia hoitomuotoja, kuten aversiohoitoja, joista BMJ:ssä raportoitiin, ei tietääkseni käytetty laajamittaisesti. Niitä on kuitenkin kokeiltu yksittäistapauksissa. Joku terapeutti on vahvan kristillisen vakaumuksen pohjalta ajatellut, että kyseessä on possessio ja on yrittänyt manata pois henkiä. Osalla potilaista on varmasti ollut hyvin raskaita kokemuksia ja myös suuria pettymyksiä suhteessa psykiatreihin.

- Aikuispotilas ei tänä päivänä hakeudu psykiatriseen hoitoon siksi, että hän on homoseksuaali, vaan saadakseen apua elämäntilanteeseensa. Esimerkiksi ihmissuhdeongelmia käsitellään hoidossa samalla tavalla kuin mitä tahansa seurustelu- tai parisuhteita ja masennuksen hoitolinjat ovat kaikille samat.

- Seksuaalivähemmistöön kuuluvan potilaan pitäisi tänä päivänä saada asiallista psykiatrista hoitoa sitä tarvitessaan. Jos näin ei käy, potilaan täytyy tehdä valitus.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030