Ajan­kohtai­sta

Potilas kuoli tuberkuloosiin Porissa

Potilas kuoli viime viikolla Satakunnan keskussairaalassa keuhkojen ja kurkunpään tuberkuloosiin.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Potilas hakeutui hoitoon niin myöhään, ettei häntä voitu enää hoidolla parantaa, tiedottaa Satakunnan sairaanhoitopiiri. Potilaan lähikontaktit on ohjattu tutkimuksiin. Lisäksi käydään läpi potilaan työtoverit ja muu yhteisö, sairaalassa altistuneet potilaat ja henkilökunta. Kaikille altistuneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Suomessa todettiin viime vuonna 236 tuberkuloositapausta.

Tuberkuloosi hoidetaan pitkäkestoisella yhdistelmälääkehoidolla. Ajoissa todettu tuberkuloosi paranee hoidolla hyvin.

Lue myös

Tuberkuloosi tarttuu melko huonosti. Tartunta saadaan ilman välityksellä. Samassa sisätilassa pitkään tai toistuvasti oleskeleva ihminen voi saada tuberkuloosibakteereita keuhkoihinsa hengitysilman mukana. Epidemiaselvityksen rajana pidetään yhteensä kahdeksan tunnin altistumista samoissa, luokkahuonetta pienemmissä sisätiloissa.

Noin kolmasosa tuberkuloosille altistuneista terveistä aikuisista saa tuberkuloositartunnan. Heistä vain yksi kymmenestä sairastuu tuberkuloosiin.

kuva: Janice Haney Carr/CDC

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030