Ajan­kohtai­sta

Potilasvahinkojen määrä kasvoi

Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna 7570 vahinkoilmoitusta, mikä on kolmesataa enemmän kuin edellisenä vuonna. Määrä on sama kuin vuonna 2003.

Keskus teki korvausratkaisun 7522 vahinkoilmoituksesta. Niistä korvattaviksi potilasvahingoiksi todettiin 2319 tapausta eli 31 prosenttia ratkaistuista ilmoituksista. Luvut ovat pysyneet edellisvuosien tasolla.

Korvatuista vahingoista lähes 90 prosenttia oli hoitovahinkoja. Infektiovahinkoja oli kahdeksan prosenttia ja muita vahinkoja vajaa kolme prosenttia.

Yleisin korvattava hoitovahinko oli sattunut tuki- ja liikuntaelinten toimenpiteen yhteydessä.

Kaikista korvatuista vahingoista viidennes oli tapahtunut yksityisellä sektorilla ja muut julkisella sektorilla.

Korvauksia potilasvakuutuksista suoritettiin viime vuonna kaikkiaan 22,7 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen korvauslaji oli ansionmenetyskorvaukset, jotka olivat noin kolmannes koko korvaussummasta.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030