Lehti 7: Ajan­kohtai­sta 7/2017 vsk 72 s. 406

Saattohoito kehittynyt – parannettavaa löytyy silti

Kuolevia hoitavista lääkäreistä alle viidesosa kannattaa eutanasiaa, selviää ­Lääkäriliiton kyselystä.

Tuomas Keränen
Saattohoitolääkäreistä valtaosa ei halua eutanasiaa sallivaa lakia

Saattohoito on kehittynyt kymmenessä vuodessa, selviää Lääkäriliiton tammikuussa tekemästä kyselystä. Kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä yli puolet arvioi saattohoidon tilaksi vähintään 8 asteikolla 0–10. Vastaajien mukaan saattohoidon tila on parantunut muun muassa uusien saattohoitoyksiköiden myötä.

Kehitys selittyy osaksi saattohoidon paremmalla järjestäytymisellä ja koulutuksen kehittymisellä.

– Lääkäriliiton koulutuksen läpikäyneillä osaajilla on saattohoidon erityispätevyys. Myös erva-alueet ovat ottaneet suuremman järjestelmän kehittämisvastuun. Alueet ja sairaanhoitopiirit ovat antaneet takuun yksittäiselle lääkärille edistää sitä, joten järjestelmän kehittämiselle on enemmän resursseja, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Saattohoidossa nähdään silti yhä ongelmia, kuten hoitoon siirtymisen viivästymistä, saattohoitopaikkojen vähäistä määrää ja koulutuksen puutetta.

– Tulokset kertovat siitä, että saattohoidon taso on parempi kuin mitä yleinen käsitys on, mutta edelleen ongelmia on sekä saatavuudessa että laadussa.

Pälve nostaa kyselystä esille osaamisvajeen, joka ei koske ainoastaan lääkärikuntaa, vaan koko saattohoidon parissa toimivaa työyhteisöä.

– Saattohoitopotilaat tarvitsevat hoitoa yötä päivää seitsemänä päivänä viikossa. Vaikka olisi kuinka pätevä lääkäri osastolla, hän on töissä vain 40 tuntia viikossa. Koko työyhteisölle pitää opettaa, kuinka hoito, myös palliatiivinen sedaatio toteutetaan.

Saattohoitolakia toivotaan Suomeen

71 prosenttia kyselyyn vastanneista toivoo saattohoitolakia, joka takaisi hoidon kaikille sitä haluaville ja tarvitseville.

– Lääkärikunta toivoo saattohoitolakia, jotta kuolevilla potilailla olisi oikeus saada saattohoitoa tasalaatuisesti eri puolilla maata, sanoo Pälve.

Saattohoidon taso vaihtelee kunnissa. Kyselyyn vastanneet arvioivat, että parasta saattohoitoa tehdään tällä hetkellä HYKS:ssa ja TAYS:ssa. Perää piti KYS.

Eutanasiaan suhtaudutaan varauksella

Kuolevia hoitavien lääkäreiden kanta eutanasiaan on jyrkempi kuin lääkärikunnassa keskimäärin. Vastanneista eutanasialakia kannatti vain 17 prosenttia.

Lue myös

Lakia vastustavat perustelivat näkemystään muun muassa sillä, että se voisi vaikuttaa suhtautumiseen vanhuuden, sairauden tai vammaisuuden vaatimiin hoivaresursseihin. Lisäksi vaarana nähtiin eutanasian perusteiden höltyminen ajan myötä.

Kannattajat pitivät eutanasiaa keinona, jolla voidaan poistaa tai vähentää kärsimystä. He painottivat myös ihmisen omaa oikeutta päättää kuolemastaan.

– Saattohoitolääkärit puoltavat selkeästi saattohoitolakia ohi eutanasialain. Se on merkittävää, koska he, jos ketkä, tietävät asiasta ja sen ongelmista, Pälve jatkaa.


Faktat

Tule keskustelemaan eutanasiasta

Lääkäriliiton, Duodecimin ja Hyvä kuolema -hankkeen yhteinen keskustelukiertue eutanasiasta ja saattohoidosta käynnistyi maanantaina Turusta, josta kiertue siirtyi keskiviikoksi Helsinkiin.

Tule paikalle kuulemaan oman alueesi asiantuntijoita ja keskustelemaan vaihto­ehdoista. Ohjelman runko on kaikissa tilaisuuksissa sama.

• Kuopio 1.3. klo 15.30–18.30 KYS, auditorio

• Tampere 7.3. klo 15.15–18.30 TAYS, M-rakennus, pieni luentosali

• Oulu 14.3. klo 15–18 Medipolis, auditorio


Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030