Tuleeko keuhkosyövästä Suomessakin pahin tappaja?

Kahdenkymmenen vuoden aikana naisten keuhkosyöpäkuolemat ovat lisääntyneet 75 prosenttia.

Keuhkosyöpään kuolee nyt työikäisiä ruotsalaisnaisia jo useammin kuin rintasyöpään. Kahdenkymmenen vuoden aikana naisten keuhkosyöpäkuolemat ovat lisääntyneet 75 prosenttia. Miten käy meillä Suomessa, Syöpärekisterin johtaja Timo Hakulinen?

– Suomessa työikäisten naisten suurin tappaja on perinteisesti ollut rintasyöpä, mutta keuhkosyöpäkuolematkin ovat hieman lisääntymään päin. Rintasyövän kehittyneet hoitomahdollisuudet verrattuna keuhkosyöpään ovat kaventaneet niiden välistä eroa kuolinsyytilastoissa. Vaikka keuhkosyöpä onkin toisella sijalla naisten syöpäkuolematilastoissa, olemme vielä kaukana Ruotsin keuhkosyöpäesiintyvyydestä.

Miksi? Eikö naisten keuhkosyöpälukujen kasvua ole jo pitkään ennustettu?

– Ruotsalaisnaiset ovat tupakoineet ahkerammin ja paljon kauemmin kuin suomalaisnaiset, joten keuhkosyövän yleistyminen on siellä voimakkaampaa kuin meillä. Vuonna 1965 ruotsalaisnaisista vain 57 prosenttia ei koskaan ollut polttanut, kun sama luku meillä oli peräti 67 prosenttia. Kun vertaa runsaasti tupakoivien määriä, niin huolimatta pienistä laskentaeroista vuonna 1985 ruotsalaisnaisista ”heavy smokereita” oli peräti 12 prosenttia, mutta suomalaisista vain neljä prosenttia.

Nykyisin suomalaisnaisista alle 20 prosenttia tupakoi, mutta alkoholin kulutus lisääntyy voimakkaasti. Joko se näkyy kuolinsyytilastoissa, Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti Rautalahti?

– Näkyy kyllä. Vuoden 2006 työikäisten naisten kuolinsyytilastoissa alkoholisyyt kipusivat jo rintasyöpäkuolemien kanssa samalle tasolle. Tuolloin 354 työikäistä naista kuoli alkoholin vuoksi, ja 353 naista rintasyöpään. Kolmanneksi suurin työikäisten naisten tappaja ovat erilaiset tapaturmat, joissa alkoholin osuutta voi tietysti vain arvailla.

Työikäisiä miehiä kuolee yli kaksi kertaa enemmän kuin naisia. Mikä tappaa työikäisiä miehiä?

– Alkoholi ja sepelvaltimotauti sekä tapaturmat ovat miesten selvästi yleisimmät kuolinsyyt. Keuhkosyöpäkuolemat ovat vähentyneet ja löytyvät sijalta viisi.

Ulla Järvi