Työterveyshuollon väki ikääntyy
Työterveyshuollon työntekijöiden ikääntymiseen on varauduttava, muistuttaa sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen. Suuri osa heistä siirtyy eläkkeelle lähivuosina.
Työterveyshuollon palvelujen kysyntä on kuitenkin lisääntymässä viime aikojen lakiuudistusten takia.
Työterveyshuollon työntekijöistä on ollut paikoin pulaa, vaikka kunnat voivat järjestää näitä palveluja yhdessä.
Alan erikoislääkärikoulutuksen turvaamiseen on jo varattu rahaa, ja valmistuvien erikoislääkärien määrä onkin kasvanut.