Ajan­kohtai­sta

Valinnanvapauslaki valmisteltava uudelleen

Perustuslakivaliokunnan mukaan sote-uudistuksen suurin ongelma on yhtiöittämisvelvollisuus.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Perustuslakivaliokunnan mukaan sote-uudistuksen valinnanvapauslaissa on useita perustuslain kannalta ongelmallisia asioita. Suurin yksittäinen ongelma on julkisten palveluiden yhtiöittäminen, joka on perustuslain kanssa ristiriidassa.

Valiokunta esittää, että hallituksen esitystä korjataan niin, että yhtiöittämisvelvollisuus poistetaan. Myös maakuntien oman tuotannon kielto on poistettava. Valiokunnan mukaan kireä aikataulu ja vaiheistus vaarantavat kansalaisten oikeusturvan, joten sitäkin on muutettava.

Valiokunnan mielestä hallituksen esityksessä on myös muita, pienempiä ongelmia, jotka ovat helpommin korjattavissa.

– Valiokunta toteaa, että sote-uudistus on tärkeä ja välttämätön. Emme tässä kaada mitään, vaan haluamme että valiokunnan tekemät ehdotukset toteutetaan, sanoi valiokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) tiedotustilaisuudessa torstaina.

Lue myös

Töllin mukaan yksittäisten ongelmien korjaus ei auta, vaan lakiesitys on käsiteltävä kokonaisuutena.

– Kaikki muutosesitykset ovat korjattavissa, totesi Tölli.

Lue myös:

Valinnanvapauslaki uhkaa murentua perustuslakivaliokunnan hampaissa

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030