Ajan­kohtai­sta

WHO: Kokonaiskuolleisuus virushepatiittiin kasvanut

WHO:n pääsihteeri Margaret Chan painottaa, että nyt tarvitaan nopeita toimia taistelussa virushepatiittia vastaan.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Kuva: Panthermedia

WHO arvioi, että 325 miljoonaa ihmistä sairastaa kroonista hepatiitti B- tai hepatiitti C –virusinfektiota eri puolilla maailmaa.

Noin 1,75 miljoonaa ihmistä sai hepatiitti C –virusinfektion vuonna 2015. Koko maailmassa oli tuolloin kaikkiaan 71 miljoonaa hepatiitti C –virusinfektiota sairastavaa henkilöä.

WHO:n raportin mukaan 9 prosenttia hepatiitti B –infektioista ja 20 prosenttia hepatiitti C –infektioista diagnosoitiin vuonna 2015.

Kokonaiskuolleisuus virushepatiittiin on kasvamassa. Virushepatiitti aiheutti 1,34 miljoonaa kuolemaa vuonna 2015.

Hepatiitti B –virusinfektion aiheuttamat kuolemantapaukset ovat kuitenkin vähentyneet. Lapset ovat saaneet entistä useammin hepatiitti B –rokotteen, mikä on vähentänyt kuolemia.

Hoidon saatavuus ja testimahdollisuudet haasteina

Lääkitys ja mahdollisuudet testeihin puuttuvat suurelta osalta kroonista hepatiittia sairastavista. Siksi miljoonien ihmisten sairastama tauti uhkaa vähitellen edetä krooniseksi maksasairaudeksi tai syöväksi ja aiheuttaa kuolemantapauksia.

Maailmanlaajuisesti kahdeksan prosenttia hepatiitti B – ja seitsemän prosenttia hepatiitti C –virusinfektiota sairastavista sai hoitoa vuonna 2015.

Jotkut maat ovat onnistuneet taistelemaan virushepatiittia vastaan haasteista huolimatta. Myönteistä kehitystä on ollut esimerkiksi Kiinassa ja Mongliassa.

Lue myös

WHO toteaa, että vuoteen 2030 mennessä pitäisi testata 90 prosenttia ja hoitaa 80 prosenttia ihmisistä, joilla on hepatiitti B- tai C –virus.

Uudet tiedot hepatiitti-infektioista korostavat kansainvälisen vastuun merkitystä.

WHO:n pääsihteeri Margaret Chan painottaakin, että virushepatiitti on keskeinen haaste julkiselle terveydenhuollolle ja nyt tarvitaan nopeita toimia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030