Arkinen työ kasvattaa kokemusta
Sydämen ja maksan siirroista ei erity mitään taianomaista miasmaa, joka tunkeutuisi potilastyötä tekevien lääkäreiden keskushermostoon ja lisäisi lääkärineuronien määrää.
Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lääkäreistä ei siis varsinaisesti ole pulaa ja monella paikkakunnalla ja monessa sairaalassa lääkäreitä on enemmän kuin tarpeeksi. Samaan aikaan kuitenkin pulaa on toisilla paikkakunnilla ja toisissa sairaaloissa. On myös erikoisaloja, joilla on lääkäreistä krooninen pula. Eikä kysymys ole edes useinkaan Kainuun tai Koillismaan pikkukunnista, vaan kaupungeista ja sairaaloista, jotka ovat Kehä III:lta tunnin tai parin etäisyydellä.
On luonnollisesti montakin syytä, miksi pääkaupunkiseudun erikoislääkäri ei hakeudu toisaalle, vaikka vakituista työtä ei olisikaan. Esimerkiksi perhe ja puolison työ. Kaikilla ei kuitenkaan näitä muita syitä ole ja silloin ainakin itse ihmettelen, miksi tyytyä pätkätöihin tai päivystyskeikkoihin, jos tarjolla on muutakin? Tottahan tämä koskee muitakin suuria paikkakuntia kuin pääkaupunkiseutua, mutta puhun nyt tästä, koska lääkäreiden määrä siellä on suurin ja toisaalta liikenneyhteydet muuhun Suomeen ovat parhaat.
Omasta valmistumisestani on aikaa lähemmäs kolme vuosikymmentä. Tästä ajasta suurimman osan olen tehnyt työtä, jossa olen ollut joko vakituisessa sairaalatyössä tai urani alkuvuosina pitkissä sijaisuuksissa. Olisi vaikea kuvitella, että olisin saavuttanut saman arvokkaan kokemuksen pelkillä päivystyskeikoilla tai lyhyillä pätkätöillä. Sitä oudompaa on, että varsinkaan nuori erikoislääkäri ei aina tätä kokemusta halua. Keikoista voi saada keinot taloutensa hallintaan, mutta väitän, että kokemus jää ohueksi.
Onneksi kuitenkin joskus on liikennettä toiseenkin suuntaan. Meille tuli vuosi sitten pulaerikoisalan edustaja suoraan HUS:sta. Siitäkin huolimatta, että oli siellä viihtynyt ja luuli ensin kaupunkimme olevan jumalan selän takana. Viimeksi mainitun hän nyt kertoo olevan harhaa ja työmatkoihin menee vähemmän aikaa kuin HUS:ssa. Työstään kyseinen lääkäri pitää nytkin ja palkkakin on kohdallaan tai sanotaan suoraan: parempi kuin HUS:ssa.
Niille, jotka lunttasivat aikanaan maantiedon kokeissa, voin kertoa: Helsingistä kotikuntaani on 230 kilometriä, josta 150 km moottoritietä.
Suuressa sairaalassa tietysti tehdään asioita, joita monessa muussa ei tehdä. Kuitenkin yksittäinen lääkäri tekee työtään poleilla, osastoilla tai toimenpideyksiköissä ihan niiden samojen potilaiden kanssa kuin kollegat muuallakin. Aika moni näistä potilaista on monisairaita ja vanhuksia. Sydämen ja maksan siirroista ei erity mitään taianomaista miasmaa, joka etenisi pitkin käytäviä ja tunkeutuisi ovien raoista ja tunkeutuisi potilastyötä tekevien lääkäreiden keskushermostoon ja lisäisi lääkärineuronien määrää. Joskus tosin tulee mieleen, että näin kuitenkin yleisesti luullaan ja pelätään sitä, että tämä huippuosaamismiasma ei tavoita, jos työpaikan etäisyys siihen huippusairaalaan kasvaa.
Arvoisat nuoret ja entiset nuoret kollegat. Sen sijaan, että tyydytte pätkätöihin tai päivystyskeikkoihin, uskaltautukaa muihinkin sairaaloihin töihin. Ainahan sieltä takaisin pääsee ja irtisanomisaika on Suomessa lyhyt. Ja orjuuttahan Suomessa ei koskaan ole ollutkaan.
Heikki Laine
Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Mikkelin keskussairaalassa.
