Kommentti

Onkohan eutanasia villakoiran ydin?

Kärsimystä pitkittävän hoidon lopettamiseksi ei ole tiettävästi kukaan tehnyt lakialoitetta.

Heikki Laine
Kuvituskuva 1

Eutanasiasta on tehty kansalaisaloite, joka on herättänyt vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Monet julkisuuden henkilöt ja poliitikot ovat eutanasian sallimisen kannalla, ja asia edennee eduskunnan käsiteltäväksi saakka.

Minua häiritsee eutanasiakeskustelussa eniten se, että samaan aikaan kun halutaan tuoda esille eutanasia osana inhimillistä hoitoa ja potilaan oikeus kuolla arvokkaasti, keskustelu järkevän ja mielekkään hoidon rajoista ylipäätään kiinnostaa hyvin harvaa tai ketään. Ainakaan siihen eivät osallistu media ja eutanasian puolesta torvia soittavat poliitikot. Kärsimystä ylläpitävän tai sitä pitkittävän hoidon lopettamiseksi ei ole tiettävästi kukaan tehnyt lakialoitetta.

Lääkäriliitto ja palliatiivisen hoidon parissa toimivat peräävät hyvän saattohoidon kehittämistä eutanasiasuunnitelmien sijaan. Epäilemättä saattohoidossa on kehittämistä, joskin useassa organisaatiossa on asiasta hyvät ohjeet ja kuolevan potilaan hoidosta on myös hoitosuositus. Toki suositukset ja käytäntö ovat eri asia.

Saattohoidon todellisia tai kuviteltuja puutteita suurempi ongelma on mielestäni se, että liian monen potilaan kohdalla tuota saattohoitoa tai puhdasta oireenmukaista hoitoa ei missään vaiheessa aloiteta. Nämä potilaat saavat kuolla merkillisessä aktiivisen hoidon ja oireenmukaisen hoidon välitilassa, kärsiä itse ja tuottaa kärsimystä omaisille – jotka sitten kokemuksesta ymmärrettävästi järkyttyneinä kirjoittavat nimensä eutanasiaa puoltavaan lakialoitteeseen.

Eräs hammaslääkärituttavani kuoli muutamassa kuukaudessa diagnosointivaiheessa laajasti metastasoituneeseen paksusuolisyöpään. Hänelle aloitettiin vielä pari viikkoa ennen kuolemaa uusi solunsalpaajahoito entisten tehottomien jatkeeksi. Onkologi ei katsonut tarpeelliseksi kertoa hänelle, mikä oli tuon kalkkiviivoilla aloitetun hoidon tarkoitus, puhumattakaan siitä, että olisi kertonut potilaalle lähestyvästä kuolemasta tai saattohoitoon siirtymisen tarpeellisuudesta. Tuttavani sitten kuoli noiden "hoitojen" aikana.

Lue myös

Sain hiljattain käsiini hoito-oppaan ST-noususydäninfarktin hoidosta. Oppaassa oli osio "Konservatiivisen hoidon indikaatiot". Noiden indikaatioiden joukossa oli vanhuksen hauraus-raihnausoire eli suurin piirtein se, että yleiskunnoltaan hyvin heikko vanhus pystyy liikkumaan sisällä lyhyitä matkoja vain autettuna tai rollan kanssa. Konservatiivinen hoito ei tässä tapauksessa tarkoittanut sitä mitä kuvittelin eli riittävää kipulääkitystä, nitroa ja asetyylisalisyylihappoa, vaan lääkitykseen kuului kaikki mahdollinen uusimmista veren hyytymiseen vaikuttavista lääkkeistä rasvalääkkeisiin saakka. Hoito oli minun mielestäni kaikkea muuta kuin konservatiivista.

Olemme nykyään tilanteessa, jossa erilaisia sairauksia voidaan hoitaa tehokkaasti. Sen hintana on kuitenkin se, että sairauskohtaisesti tehokkaita hoitoja suunnataan yhä enemmän potilasryhmiin, joiden saama kokonaishyöty hoidoista on hyvin vaatimaton. Hoidolle voi olla olemassa lääketieteellinen aihe, vaikka samaan aikaan hoidoissa ei ole vähäisintäkään järkeä.

Olisiko aika keskustella tämän lääketieteen eräänlaisen hoitamattoman takapihan nurmikon leikkaamisesta, ennen kuin eutanasia otetaan Suomessa käyttöön? Annetaan ihmisten ensin kuolla arvokkaasti ja kärsimyksiä pitkittämättä, toteutetaan ajoissa hyvä saattohoito, ja säädetään vasta sen jälkeen laki kuolinavusta, jos sitä vielä tarvitaan.

Heikki Laine

Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Mikkelin keskussairaalassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030