78759 osumaa

Paraneeko Crohnin tauti puukolla vai kolonoskoopilla?

Crohnin tauti on gastroenterologille ja gastrokirurgille hankala vastustaja. Sen etiologia on vieläkin tuntematon, diagnostinen viive on pitkä, potilaan oireet ovat usein epämääräisiä ja hoitokin hankalaa. Nykyään suoliston Crohnin tauti jää useimmiten kiinni kuvantamistutkimuksissa, endoskopiassa tai appendektomialeikkauksessa, jossa kirurgi toteaa tulehtuneen segmentin ileum terminalessa. Potilaat tarvitsevat kirurgia myös diagnoosin jälkeen, sillä tauti uusii usein toisaalla suolistossa jopa 70 %:lla ja silloin päädytään uuteen resektioon. Uusiutumisen riski on erityisen suuri tupakoitsijoilla, perforoivassa tautimuodossa ja potilailla, joiden suolta on aiemmin jo leikattu. Voidaanko Crohnin taudin uusiutumaa ehkäistä optimoimalla liitännäishoito ja nimenomaan endoskopiaseuranta kirurgisen hoidon jälkeen ottamalla huomioon potilaan riskitekijät?

Hannu Paajanen

Julkaisut liioittelevat masennuslääkkeiden tehoa ahdistuneisuushäiriöihin

Aiemmin on osoitettu, että tieteellisissä lehdissä julkaistut tutkimukset ovat yliarvioineet masennuslääkkeiden tehoa masennukseen keskimäärin 30 %. Ilmiötä on selitetty kolmella mekanismilla: 1) julkaisuharha - positiivisia tuloksia julkaistaan todennäköisemmin kuin negatiivisia, 2) raportointiharha - ainoastaan tutkimuksen positiiviset tulokset raportoidaan, ja 3) tulosten kaunisteleminen - negatiivisia tuloksia väitetään jossakin kohtaa artikkelia positiivisiksi.

Tero Taiminen

Glukoosin takaisinimeytymisen estäjiin voi liittyä ketoasidoosin riski

Uusiin tyypin 2 diabeteslääkkeisiin dapagliflotsiiniin (Forxiga ja Xigduo, AstraZeneca), empagliflotsiiniin (Jardiance, Boehringer Ingelheim) ja kanagliflotsiiniin (Invokana ja Vokanamet, Janssen Cilag), jotka estävät glukoosin takaisinimeytymistä munuaisissa (SGLT2-estäjät), voi liittyä ketoasidoosin vaara. Yhdysvalloissa FDA on saanut yhä enemmän ilmoituksia näitä lääkkeitä käyttäneistä potilaista, jotka ovat joutuneet ensiapupoliklinikalle tai sairaalaan ketoasidoosin vuoksi, ja valmisteyhteenvetoihin harkitaan korjauksia. FDA kehottaa seuraamaan SGLT2-estäjiä käyttävillä diabeetikoilla ketoasidoosia ennakoivia oireita, kuten hengitysvaikeuksia, pahoinvointia, oksentelua, mahakipuja, väsymystä, sekavuustiloja ja uneliaisuutta. Potilaan on hakeuduttava hoitoon eikä lääkitystä pidä lopettaa ilman lääkärin ohjeita. Ketoasidoositapauksia on esiintynyt myös SGLT2-estäjien ja metformiinin yhdistelmävalmisteiden käyttäjillä (Xigduo ja Vokanamet).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat