78792 osumaa

Fentanyylilaastarien käyttö kotona asuvien vanhusten hoidossa herättää huolta

Vahvojen opioidien käyttö on lisääntynyt Euroopassa nopeasti viime vuosina. Vahvoista opioideista tehokkaimman ja selektiivisimmän fentanyylin käyttö on lisääntynyt voimakkaasti. Tutkimuksessa selvitettiin vahvojen opioidien, erityisesti fentanyylilaastarien, kotona asuvien käyttäjien määriä vuonna 2008 luokiteltuna ikä- ja sukupuoliryhmittäin, käyttöaiheittain ja sairaanhoitopiireittäin.

Jouni Ahonen, J. Simon Bell, Sirpa Hartikainen

Uusia migreenille altistavia geenialueita

Nykykäsityksen mukaan perinnöllinen alttius kansantauteihin perustuu ympäristötekijöiden ohella lukuisten eri perimänvaihtelujen yhteisvaikutukseen, ja siksi vaihtelujen tunnistaminen vaatii suuria potilasaineistoja. Tämä väitöskirjatutkimus perustuu laajaan kansainväliseen yhteistyöhön, jonka tuloksena pystyttiin tutkimaan migreenille altistavia perimän alueita lähes 7 000 migreenipotilaasta uusimmilla geenitutkimuksen menetelmillä. Yhtään yleiseen migreenialttiuteen vaikuttavaa geneettistä tekijää ole ennen tätä tutkimusta varmuudella tunnistettu.

Timo Verneri Anttila

Rasvakudoksen tulehdus ja rasvamaksa liittyvät toisiinsa

Rasvakudos on paitsi energiavarasto, myös aktiivinen, välittäjäaineita tuottava kudos. Lihavilla henkilöillä insuliinin normaalit vaikutukset ovat heikentyneet, ja lisäksi rasvakudoksessa on usein tulehdusmuutoksia ja maksa on rasvoittunut ilman alkoholin liikakäyttöä (non-alcoholic fatty liver disease, NAFLD). Ne lihavat henkilöt, joille kehittyy rasvamaksa, ovat erityisen alttiita sairastumaan tyypin 2 diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. On epäselvää, miksi insuliiniresistenssi ja rasvamaksa kehittyvät joillekin, mutta eivät kaikille lihaville henkilöille.

Janne Makkonen

Päiväkirurgia Suomessa

Suomessa noin puolet kiireettömistä leikkauksista suoritetaan päiväkirurgisesti. Päiväkirurgian suosiota lisäävät säästöt terveydenhuollon kustannuksissa, toiminnan tehokkuus sekä potilaiden ja henkilökunnan myönteisyys. Leikkauksenjälkeinen kipu on yleisin syy suunnittelemattomaan sairaalahoitoon leikkauksen jälkeen ja toipumisen hidastumiseen. Väestön vanhenemisen myötä iäkkäiden potilaiden kirurgisten toimenpiteiden tarve lisääntyy. Aikaisempien tutkimusten perusteella korkea ikä ei vaikuta olevan este päiväkirurgialle, mutta aiheesta on vähän tutkittua tietoa. Suomessa ei ole aiemmin tehty laaja-alaista selvitystä päiväkirurgisen toiminnan laadusta.

Kristiina Mattila

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat