Aivohalvausten ilmaantuvuuden kehityssuunnat Suomen väestössä vuoteen 2030 Korkea ikä on tunnetusti aivohalvauksen vahvin riskitekijä. Väestön nopean vanhenemisen vuoksi monissa maissa, kuten Suomessa, on syntynyt käsitys, että aivohalvauspotilaiden määrä kasvaa merkittävästi kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Juhani Sivenius, Jorma Torppa, Jaakko Tuomilehto, Pirjo Immonen-Räihä, Minna Kaarisalo, Cinzia Sarti, Kari Kuulasmaa, Markku Mähönen, Aapo Lehtonen, Veikko Salomaa Lehti 19: Alkuperäistutkimus 19/2010 Kommentteja
Lasten rytmihäiriöt - Lapsilla esiintyy osin samoja rytmihäiriöitä kuin aikuisillakin. Suurin osa lasten rytmihäiriöistä on hyvänlaatuisia ja verenkierrollisesti hyvin siedettyjä, koska sydän on rakenteeltaan tavallisesti terve. Tärkeimmät tutkimukset ovat hyvä anamneesi ja oireen aikana otettu 12-kytkentäinen EKG. Tuija Poutanen, Anita Hiippala, Juha-Matti Happonen Lehti 19: Katsausartikkeli 19/2010 Kommentteja
Varmista näytteiden otto elintarvikevälitteistä norovirusepidemiaa epäiltäessä - Norovirus on yleisin elintarvikevälitteisten epidemioiden aiheuttaja. Tartunnan saanut erittää virusta jopa useiden viikkojen ajan, vaikka oireita ei ilmenisi tai ne olisivat hävinneet. Emmi Sarvikivi, Teija Korhonen, Taina Niskanen, Leena Maunula, Maija Lappalainen, Markku Kuusi, Merja Roivainen Lehti 19: Katsausartikkeli 19/2010 Kommentteja
Myönteiset kokemukset rohkaisevat osasairaus-päivärahan käyttöön Osasairauspäiväraha otettiin käyttöön Suomessa vuoden 2007 alussa. Toistaiseksi etuutta on käytetty selvästi ennakoitua vähemmän. Tämän kyselytutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa yleiskuva osasairauspäivärahaa vuoden 2007 jälkimmäisellä puoliskolla saaneista henkilöistä, selvittää järjestelmän toimivuutta heidän näkökulmastaan ja kartoittaa sitä, missä määrin he ovat kyenneet palaamaan kokoaikaiseen ansiotyöhön osasairauspäivärahakauden jälkeen. Johanna Kausto, Lauri Virta, Kari-Pekka Martimo, Eira Viikari-Juntura Lehti 19: Terveydenhuolto 19/2010 Kommentteja
Herkät troponiinitestit nopeuttavat infarktin diagnostiikkaa Uusien, aikaisempaa herkempien sydänlihasvauriota osoittavien troponiini I -testien käyttö nopeuttaa ja tarkentaa sydäninfarktin diagnostiikkaa. Herkkien troponiinitestien tarkkuus oli väitöstutkimuksen mukaan parempi kuin ensimmäisen sukupolven troponiini I -testin ja muiden merkkiaineiden, kuten myoglobiinin ja H-FABP:n. Tulokset perustuivat sairaalan ensiapuun hakeutuneiden 531 rintakipupotilaan aineistoon. Tuomo Ilva Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
Tavallisimmat tulehduskipulääkkeet tehokkaita lapsille Väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten tavallisimmin käytetyt tulehduskipulääkkeet kulkeutuvat lasten keskushermostoon. Elina Kumpulainen Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
Lonkan tekonivelleikkaukset Suomessa Väitöstutkimuksessa arvioitiin lonkan tekonivelten pysyvyyttä 55-vuotiailla ja sitä vanhemmilla suomalaisilla väestöpohjaisesti Suomen Endoproteesirekisterin perusteella sekä lonkan tekonivelleikkausten määrää suhteessa väestöön eri alueilla Suomessa ja sairaalakohtaisten leikkausmäärien vaikutusta hoitoaikaan, kustannuksiin ja komplikaatioihin. Keijo Mäkelä Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
D-vitamiinilisä tärkeä liikunta- ja kehitysvammaisille Väitöstutkimuksen mukaan 60 % liikuntavammaisista lapsista ja 77 % kehitysvammaisista hoitokodeissa asuvista aikuisista kärsi D-vitamiinivajeesta. D-vitamiinitasoa voidaan turvallisesti nostaa antamalla suun kautta vähintään 800 KY (20 µg) D3-vitamiinia päivässä. Liikuntavammaisilla lapsilla luita kuormittavan liikunnan vähäisyys tai puute on riskitekijä osteoporoosille. Osasyynä luiden haurastumiselle voidaan pitää myös liian vähäistä D-vitamiinin saantia. Päivi Kilpinen-Loisa Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
Kroonisen alaraajaiskemian kajoava hoito Krooninen alaraajaiskemia on vahva viite yleisestä valtimonkovettumistaudista, ja potilailla on suurentunut sydänperäisen kuoleman riski, joka heijastuu myös komplikaatioalttiuteen hoidettaessa jalkojen valtimoverenkiertohäiriöitä. Väestön vanhenemisen myötä hoidon tarve lisääntyy, ja siksi on tärkeää arvioida alaraajaiskemian kajoavien hoitojen (kirurgia ja suonensisäinen hoito) etuja, hoitotuloksia ja vaikutusta elämänlaatuun. Jyrki Virkkunen Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
Niska- ja selkäkivut vaivaavat jo nuorena Niska-, hartia- tai alaselkäkipu on yleinen vaiva, mutta sen tarkka syy jää kuitenkin usein epäselväksi. Nämä kivut ovat harvinaisia lapsuudessa, mutta ne yleistyvät teini-iässä ja aiheuttavat aikuisuudessa paljon työkyvyttömyyttä. Kipujen riskitekijöitä tulisikin tutkia nuoruudessa, jotta niihin päästäisiin vaikuttamaan ajoissa. Juha Auvinen Lehti 19: Väitös 19/2010 Kommentteja
Suomi on EU:n kolmanneksi lihavin kansa – miten päästä pois palkintopallilta? Verkkokommentti Suomi on EU:n kolmanneksi lihavin kansa – miten päästä pois palkintopallilta? Orastavia merkkejä myönteisestä muutoksesta on ehkä jo ilmassa, kirjoittaa Silja Kosola.
Tuntematon potilas tarvitsi nopean hoitopäätöksen Tätä en unohda Tuntematon potilas tarvitsi nopean hoitopäätöksen Potilas oli löydetty kaupan parkkipaikalta vaikeasti neurologisesti oireilevana, Ville Korhonen kertoo.
Elintavat näkyvät maksa-arvoissa jo lapsuudessa Lääketieteen maailmasta Elintavat näkyvät maksa-arvoissa jo lapsuudessa Kohonnut alat-arvo on varhaisvaiheen metabolisen rasvamaksataudin markkeri.
Reseptioikeuden laajentaminen puhututtaa Jäsen Reseptioikeuden laajentaminen puhututtaa Terveydenhuollon parantamiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja, mutta uudistusten on palveltava potilasturvallisuutta. Avoin artikkeli
Keliakialääke olisi ainakin alkuun dieetin tukena Tiede Keliakialääke olisi ainakin alkuun dieetin tukena Monista molekyyleistä on jo näyttöä, mutta faasin 3 -tutkimus tarvitaan, kertoo Juha Taavela.
Legionellatapauksia hieman viime vuotta vähemmän Terveydenhuolto Legionellatapauksia hieman viime vuotta vähemmän – Legionellan torjuntaan on tärkeää kiinnittää jatkuvasti huomiota, sanoo THL:n erityisasiantuntija Marjo Niittynen. Avoin artikkeli