78792 osumaa

Terveyskirjojen viidakossa hapuilevalle

Omaa apua hakeva joutuu ymmälleen. Mistä saisi parhaan avun terveytensä ja hyvinvointinsa edistämiseen? Kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyt notkuvat mitä erilaisimpia itsehoitokirjoja. Vanhoille terapia- ja itsehoitomuodoille annetaan uusia, tavallisesti englanninkielisiä nimityksiä, jotka tuntuvat naurettavilta. Jonninjoutavia hoitoja markkinoidaan käänteentekevinä. Tästä terveyden hullunmyllystä on vaikea löytää tarvitsemaansa todellista apua. Etsivä joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään.

Veikko Karskela

Ihannesairaalan visio

Ihannesairaala-julkaisu on mittava HUS:n, TEKES:n ja 12 yrityksen rahoittaman hankkeen loppuraportti. Kunnianhimoinen raportti pyrkii ratkaisemaan sairaalanmaailman ongelmia monipuolisesti. Kirjassa käsitellään terveyspalvelujärjestelmää ja muutamia keskeisiä käsitteitä, kuten tuottavuus, tehokkuus ja vaikuttavuus. Lisäksi tarkastelun kohteina ovat mm. johtaminen, prosessit, potilas, henkilöstö ja talous. Kaikkia niitä käsitellään omissa luvuissaan. Jako on haasteellinen, sillä mitäpä näistä viidestä voisi selvästi erottaa toisistaan täysin omaksi kokonaisuudekseen.

Hennamari Mikkola, Ktt, Tutkimuspäällikkö, Terveyden Ja Hyvinvoinnin Laitos, Terveys- Ja Hyvinvointitalous (Chess)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat