78792 osumaa

Sittenkin liian pieni marginaali?

Joskus tapahtuu, että ihokasvaimia leikatessaan lääkäri uskoo poistaneensa tuumorin kunnollisella marginaalilla, mutta pettymykseksi patologin vastauksessa marginaali ei ollutkaan aivan niin reilun levyinen. Formaliinia on epäilty syylliseksi, mutta nyt tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että leikkausmarginaalin kutistuminen alkuperäisestä tapahtuu jo ennen formaliiniin laittamista.

Sirkku Peltonen

Keinohedelmöityksen onnistumiseen vaikuttavat tekijät

Väitöskirjan ensimmäinen tutkimus selvitti, onko munanjohdinten tutkimusmenetelmällä merkitystä keinohedelmöityshoidon onnistumiseen. Tutkimuksen kohteena oli 559 lapsetonta pariskuntaa, joille oli tehty 1 240 keinohedelmöityshoitoa. Tutkimuksessa verrattiin kolmen munanjohdintutkimusmenetelmän luotettavuutta. Kun mittarina käytettiin elävänä syntyneiden lasten määrää paria kohti, hyvin siedetty, nopea ja edullinen ultraäänen ja keittosuola-ilmaseoksen käyttöön perustuva menetelmä (HyCoSy) oli yhtä hyvä kuin potilaalle riskialttiimpi vatsaontelon tähystys (laparoskopia) tai säderasitusta lisäävä röntgenvarjoainetutkimukseen perustuva menetelmä. Epätoivottuja munanjohdinraskauksia esiintyi kaikissa ryhmissä yhtä paljon. Keinohedelmöityshoito kannattaa toteuttaa myös silloin, kun vain toinen munanjohdin on auki.

Katja Ahinko

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat