78792 osumaa

Naispari hedelmöityshoidoissa - myös rinnakkaisäiti huomioitava vanhempana

Lapsettomuushoitoihin tuleva naispari ei enää ole harvinaisuus. Vastaanotolla on tärkeää, että rinnakkaisäiti otetaan huomioon lapsen toisena vanhempana. Ruotsalaistutkijat tuovat esiin tämän ja monta muutakin sosiaalista ja medisiinistä näkökohtaa lesboparien raskausajasta, synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajanjaksosta. Tehty yhteenveto perustuu 25 julkaistuun tutkimukseen.

Pertti Kirkinen

Ruskea rasva onkin sukua lihassolulle

Ruskeaan rasvaan - toisin kuin valkoiseen - liittyy metabolisesti edullisia vaikutuksia, kuten rasvahappojen polttaminen lämmöksi. Nature-lehden tuoreessa tutkimuksessa osoitetaan, että ruskea rasvasolu ja lihassolu ovatkin peräisin yhteisestä prekursorisolusta, jolle ominaista on Myf5-geenin ilmentyminen. Myf5-transkriptiofaktoria on aikaisemmin pidetty tyypillisenä vain lihassoluille.

Camilla Schalin-Jäntti

Vanhan isän lapsilla suurempi todennäköisyys sairastua psyykkisesti

Tuore ruotsalaistutkimus vahvistaa aiempaa käsitystä, että isän ikä vaikuttaa lapsen keskushermoston kehityksen häiriöistä syntyviin sairauksiin. Tutkijat havaitsivat, että isän iän kasvaessa lapsen riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kasvoi. Jo aiemmin on todettu, että mitä vanhempi isä, sen suurempi riski syntyneellä lapsella on sairastua mm. skitsofreniaan tai autismiin.

Raimo K. R. Salokangas

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat