78792 osumaa

Rituksimabi ja leukoenkefalopatia

Yhdysvaltojen FDA on kehottanut rituksimabin (meillä MabThera, Roche) valmistajaa (Genentech) korjaamaan valmisteen tuoteinformaation ja lähettämään muutoksista kirjeen terveydenhuoltohenkilöstölle. Muutosta päädyttiin vaatimaan sen jälkeen, kun pitkään jatkuneen rituksimabihoidon jälkeen reumapotilailla oli todettu kuolemaan johtaneita leukoenkefalopatioita. Potilas oli saanut tietyn virusinfektion 18 kuukauden kuluttua viimeisestä hoitoannoksesta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Yksityisalue - asiattomilta pääsy kielletty

Kesällä tunsin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen. Se tapahtui huomatessani olevani isäni kanssa täsmälleen samaa mieltä puheenaiheesta. No nyt meni vähän väärin (olin isäni kanssa samaa mieltä jo kuusi vuotta sitten lukiessani armeijassa Mika Waltarin teoksia, joista siis molemmat pidämme). Kuitenkin, olimme samaa mieltä siitä, että on harhaista ja elämälle vierasta, että nykyajan nuorten (kiellän kuuluvani enää tuohon ryhmään tässä tarkoittamassani merkityksessä, muuten toki) keskeisin tavoite elämässä on tulla kuuluisaksi julkkikseksi. Sellaisessa ei ole mitään järkeä, niin kuin ei tietysti nuorten ailahtelevaisessa elämässä usein ylipäätäänkään ole. Kuuluisuus on - vaikka se ei olekaan absoluuttisen hyvä asia - palkinto tavanomaisesta poikkeavasta suoriutumisesta. W. A. Mozart, Jeesus Nasaretilainen ja Adolf Hitler ovat kaikki kiistattoman kuuluisia henkilöitä, mutta siihen heidän yhtäläisyytensä taitavat loppuakin. Kuuluisaksi voi tulla monella tavalla. On kuitenkin helpompaa tappaa ihmisiä kuin säveltää maagisen taidokasta musiikkia tai kävellä vettä pitkin. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä viime aikojen iltapäivälehdistä, joita en myönnä koskaan selailevani.

Antti J. Saari

Lyhyt terveyskysely tunnistaa uuden opiskelijan terveysriskit

Ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoiden terveystarkastus on muuttumassa kaksivaiheiseksi: kaikille lähetetään lyhyt sähköinen terveyskysely, seulalomake, jonka vastausten perusteella opiskelija tarvittaessa kutsutaan henkilökohtaiseen terveystapaamiseen. Tutkimuksessa testattiin kehitetyn seulalomakkeen toimivuutta ja tunnistuskykyä sekä tutkittiin sen perusteella terveystapaamisessa käyneiden ja siitä pois jääneiden terveydentilaa ja terveyskäyttäytymistä.

Kristina Kunttu, Teppo Huttunen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat