78792 osumaa

Limsa ja karkit syynä lapsen ylivilkkauteen?

Ruokien ja juomien sisältämät keinotekoiset väri- ja säilöntäaineet saattavat lisätä lasten ylivilkkautta. Brittiläisen tutkimuksen mukaan osa lapsista todennäköisesti hyötyisi lisäaineettomasta ruokavaliosta, joskin aiheesta tarvitaan lisätutkimusta. Tutkimuksessa selvitettiin natriumbentsoaatin ja yleisimpien väriaineiden kytköstä ylivilkkauteen, tarkkaavaisuuteen ja impulsiivisuuteen (Lancet 2007;370:1560-7).

Janne Ora

Tupakointi voi vääristää trisomia-seulonnan tulosta

Odottavan äidin tupakoinnin tiedetään vaikuttavan sikiön kasvuun. Samoin on todettu, että äidin seerumin alfafetoproteiinitaso nousee ja estrioli- ja istukkahormonitasot (hCG) laskevat toisen raskauskolmanneksen tutkimuksissa. Näitä mittauksia käytetään lisääntyvästi hyödyksi raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikaisessa 21-trisomiaseulonnassa. Kun tulokset yhdistetään sikiön niskapoimun mittaustuloksen kanssa, voidaan laskea kyseisen raskauden 21-trisomiariskiluku.

Pertti Kirkinen

Influenssa tarttuu kylmässä ja kuivassa

Influenssa on sesonkitauti. Meillä pohjoisessa epidemia-aika on marras-maaliskuussa, maapallon toisella laidalla touko-syyskuussa, siis talvisin. Selityksiä sesonkiin on haettu ihmisen melatoniinin tai D-vitamiinin vaihteluista tai muista immuniteettiin vaikuttavista asioista. Tai käyttäytymisestä: Vuodenaikojen mukana vaihtelee myös matkustus, oleskelu sisätiloissa ja koulunkäynti. Huomioon on otettava tietysti myös ympäristön lämpötila sekä kosteus. Varmaa tietoa ei ole paitsi äideillä, joille on selvää, että vilustuminenhan se varsinainen taudin laukaisija on.

Heikki Arvilommi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat