76081 osumaa

Panem et circenses

25. Lääkäripäivät ovat jälleen ohi. Päiville osallistui lähes 4 000 lääkäriä, näyttelyvieraita oli noin 12 000. Lääkäripäivät näkyivät hyvin mediassa. Koulutustapahtumassa oli kaikkiaan 68 kurssia. Lisäksi huipputason valokeilaluennoilla kuultiin mm. Suomen Akatemian pääjohtajaa Reijo Vihkoa ja Pohjola-palkinnon saajaa professori Veli-Matti Huittista. Liitännäiskokoukset, pienryhmäkoulutukset, lounaskokoukset ja monenmoiset kekkerit tekivät viikosta paitsi kiireisen, myös antoisan. Uutena koulutusmuotona kokeiltiin pediatrian tietojen testaamisen itsearviointiohjelmaa, josta saatiin erittäin hyvää palautetta. Näyttely veti väkeä entiseen tapaan, ja posterinäyttelyn taso oli noussut. Aivan uutta oli Lääkärien kulttuuriseuran järjestämä lääkäritaiteilijoiden kuvataidenäyttely. Näin viikon päätteeksi on suorastaan hengästynyt olo, ja virikkeitä sulatellessa menee vielä jonkin aikaa!

Kati Myllymäki

Lääkäripäivien suosio kasvussa

Helsingissä 6.-10.1.97 pidettyjen Lääkäripäivien aikana järjestettyihin koulutustilaisuuksiin osallistui noin 4 000 lääkäriä, mikä osoittaa että lääkäripäivien suosio maamme suurimpana lääketieteellisenä jatko- ja täydennyskoulutustilaisuutena on jälleen kääntynyt kasvuun. Tapahtumaan liittyvässä näyttelyssä oli mukana 164 näytteilleasettajaa, jotka esittelivät yhteensä lähes 300 yrityksen tuotteita, palveluja ja julkaisuja.

Suomen Lääkäriliiton suositus publiikin ja lääkärinvalan vannomistilaisuuden järjestämiseksi

Lääketieteellisten tiedekuntien, Suomen Lääkäriliiton, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Suomen Medisiinariliiton edustajat keskustelivat 2.10.96 järjestetyssä tilaisuudessa lääkäriksi valmistumiseen ja lääkärin valaan liittyvistä kysymyksistä. Kaikki läsnäolijat olivat yhtä mieltä siitä, että valan vannomisen tulisi kuulua lääkäriksi valmistumisen yhteyteen. Kokoukseen osallistuneiden mielestä "lääkärinvala" on sopiva nimike, vaikka korostettiin, että "lääkärinvalan vannomisen" tulee noudattaa juhlallisen vakuutuksen antamisen muotoa. Sopivin tilaisuus valan vannomiseen tarjoutuisi tiedekunnan järjestämän publiikin yhteydessä. Todettiin, että publiikkeja ei kaikissa tiedekunnissa järjestetä, mutta oltiin yhtä mieltä myös siitä, että tällekin käytännölle olisi kaikissa tiedekunnissa hyvä luoda traditio.

Kommentti Kari Pylkkäselle hänen mielenterveyslakia koskevan kirjoitukseni kommentointiin

Hyvä, että avasit keskustelun tästä asiasta (SLL 35/96). Mielestäni vallitseva tilanne ei ole hyvä ja kaipaa muutosta. Ellei ongelmia olisi, niin en olisi artikkeliani laatinut. Se perustuu tosiasioihin, joihin työssäni olen törmännyt. Uskon, etten ole yksin näiden ongelmien kanssa. Omaiset lähinnä antavat palautetta, joka mielestäni on otettava vakavasti. Jos lääkärikunta toimii ylivarovaisesti eli kunnioittaa lakia väärällä tavalla, niin siihenkin on syynsä. Vähättelet näitä syitä ja siirrät ongelman ja vastuun lainsäätäjältä hoitokäytännön puolelle. Minusta tässä on defensiivisiä piirteitä mukana.

Seppo Utria

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030