Miten palliatiivinen sedaatio toteutetaan Kuolevilla potilailla esiintyy runsaasti erilaisia oireita, yleisimmin kipuja, hengenahdistusta ja uupumusta. Palliatiivinen sedaatio on viimeinen keino muuten hallitsemattomien oireiden hoitamiseen. Katri Hamunen, Tarja Heiskanen, Eija Kalso Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2007 Kommentteja
Suomi tavoittelee Euroopan lääkevirastoa Ylijohtaja Kirsi Varhila STM:stä kertoo, että hakumenettely Euroopan lääkeviraston saamiseksi Suomeen alkaa tällä viikolla ministeri Pirkko Mattilan johdolla. Ulla Toikkanen Lehti 12: Ajankohtaista 12/2017 Kommentteja
Fotodynaamisen hoidon pitkäaikaistulokset pään ja kaulan alueen basaliooman hoidossa Fotodynaaminen hoito on vakiinnuttanut asemansa premalignien keratinosyyttimuutosten ja pinnallisen basaliooman hoidossa. Hyvä toiminnallinen ja kosmeettinen lopputulos on hoitomuodon erityisetu. Hoidon vaikuttavuuden pitkäaikaistuloksia on kuitenkin raportoitu verrattain niukasti kansainvälisessä kirjallisuudessa, kotimaisessa kirjallisuudessa toistaiseksi ei lainkaan. Jouko Kotimäki Lehti 17: Alkuperäistutkimus 17/2012 Kommentteja
Suomi on tavoittelemassa Euroopan lääkevirastoa STM:n ylijohtaja Kirsi Varhila arvioi, että Suomella on hyvät mahdollisuudet saada Euroopan lääkevirasto. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 20.3.2017 Kommentteja
Suomi Areena: Tiedolla ja yhteistyöllä kohti järkevää lääkehoitoa Tieto on valttia, kun pyritään kohti rationaalista lääkehoitoa. Anne Seppänen Ajankohtaista 16.7.2016 Kommentteja
Potilaan Lääkärilehti ja Uusi Suomi aloittivat yhteistyön Yhdistämällä voimansa Potilaan Lääkärilehti ja Uusi Suomi tavoittavat laajan lukijajoukon. Ajankohtaista 3.9.2015 Kommentteja
Mitä on perusterveydenhuollon lyhytaikainen sairaalahoito? Lähtökohdat Perusterveydenhuollon sairaaloiden lyhytaikaisen hoidon potilasvirroista ja sisällöstä on niukasti tietoa. Selvitimme niitä Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella. Henna Saari, Eija Lönnroos, Pekka Mäntyselkä, Olli-Pekka Ryynänen, Simo Kokko Lehti 44: Alkuperäistutkimus 44/2019 Kommentteja
Yläraajaoireisen potilaan toimintakyvyn ja elämänlaadun tutkiminen Kliinisessä työssä mittarin on oltava riittävän yksinkertainen. Martti Vastamäki Lehti 36: Katsausartikkeli 36/2021 Kommentteja
Rokoteannostiedot ovat nyt saatavilla valmistekohtaisesti THL:n aineiston avulla on mahdollista tarkastella Suomen koronarokotusten edistymistä ja kattavuutta alueittain, ikäryhmittäin ja nyt myös rokotetuotteittain. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 4.5.2021 Kommentteja
Diabetes yleistyi vuonna 2003 muita kansantauteja nopeammin Verenpainetauti oli vuoden 2003 lopussa erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeuttavista sairauksista edelleen potilasmäärältään selvästi suurin. Diabetes on yleistynyt nopeasti, ja sen vuoksi erityiskorvaukseen oikeutettuja oli viime vuoden lopussa jo yli 152000 henkilöä. Diabeteksen vuoksi myönnetään uusia oikeuksia yhä enemmän, mutta myös diabeetikkojen kuolleisuus näyttää pienentyneen. Timo Klaukka - Mareena Paldán Lehti 9: Lääkeinfo 9/2004 Kommentteja
Eskon myymistä vastaan adressi – yli 500 nimeä vuorokaudessa Kliininen työ Eskon myymistä vastaan adressi – yli 500 nimeä vuorokaudessa Allekirjoittaneet vaativat Esko Systemsin osakkeiden myyntiprosessin välitöntä keskeyttämistä.
Jonkin sortin muistokirjoitus Kommentti Jonkin sortin muistokirjoitus Kaikki kuntoutusta toteuttavat tahot ovat ihmeissään, kirjoittaa Jari Turunen.
Vuoden geriatri painottaa varhaista diagnostiikkaa Kliininen työ Vuoden geriatri painottaa varhaista diagnostiikkaa – Turvallisuus hoivakodeissa voidaan taata muutenkin kuin rajoittamistoimenpiteillä, sanoo Minna Löppönen.
HS:n uutinen lääkärien veroista perustui väärään tietoon Terveydenhuolto HS:n uutinen lääkärien veroista perustui väärään tietoon Valtaosa yksityislääkäreistä toimii ammatinharjoittajana eikä pysty käyttämään osakeyhtiön verohuojennuksia. Avoin artikkeli
Viittä vuodeosastoa esitetään suljettavaksi Lapissa Terveydenhuolto Viittä vuodeosastoa esitetään suljettavaksi Lapissa Sen sijaan Ivalon ympärivuorokautinen lääkärivalmius jatkuisi. Avoin artikkeli
Puettavasta robotiikasta apu lasten kävelyn kuntoutukseen Kliininen työ Puettavasta robotiikasta apu lasten kävelyn kuntoutukseen Eksopuku on kehon toimintaa tukeva laite, joka avustaa liikkumista jäljittelemällä käyttäjän omien lihasten toimintaa.