Potilas halusi vain kotiin nukkumaan ja sanoi, ettei sairaalakäyntiä tarvita.

Päivi Hämelahti: "Lääkärinurani ensimmäisenä vuonna työskentelin sunnuntai-iltana terveyskeskuksen päivystyksessä. Vastaanotolle tuli nuori aikuinen, jonka kertoi tulosyykseen, että tarvitsee työnantajaa varten lääkäriltä sairauslomalapun. Hänellä oli 38,8 astetta kuumetta. Se oli noussut samana päivänä.

Potilas oli hyväkuntoisen oloinen. Hieman väsynyt, mutta ei muita oireita. Aloin tehdä tavalliseen tapaan statusta, kuten opiskeluaikoina Kuopion lääketieteellisessä oli opetettu. Kun kuuntelin keuhkoja ja sydäntä, koin yllätyksen ­– sydämestä kuului voimakas sivuääni. Nuorelle lääkärille juolahtivat heti mieleen opiskeluaikojen opit: jos on korkea kuume ja sydämessä uusi sivuääni, tulee epäillä akuuttia endokardiittia.

Potilas kertoi, että oli täysin terve eikä sydämestä ollut aiemmin kuulunut sivuääniä. Kerroin hänelle arvioni. Totesin, että nyt pitäisi lähteä saman tien sairaalaan. Yllättäen potilas kieltäytyi. Hän halusi vain lähteä kotiin nukkumaan ja sanoi, ettei sairaalakäyntiä tarvita.

Pohdin, mitä tekisin. Pelasin aikaa sanomalla, että otetaan vielä sormesta pikatulehdusarvo CRP ja katsotaan, miltä se näyttää. Se oli koholla.

Yhtäkkiä muistin, että joku oli istunut potilaan vieressä odotustilassa. Kysyessäni asiasta, potilas kertoi, että hänen isänsä oli paikalla kuskina. Kysyin, voisiko tämäkin tulla vastaanotolle. Potilas suostui. Selitin isälle tilanteen, oman arvioni ja työdiagnoosin. Hän ymmärsi tilanteen vakavuuden ja totesi potilaalle: "Eiköhän lähdetä sairaalaan.”

Sain myöhemmin tietää, että potilaalla oli ollut endokardiitti. Työdiagnoosini oli ollut oikea. Tapasin potilaan myöhemmin, kun hän tuli polikliinisesti saamaan suonensisäisiä antibiootteja.

Olen muistellut tapausta monesti jälkikäteen. Vaikeinta ei ollut lääketieteellinen arvio, vaan oikean hoidon mahdollistaminen potilaalle. Lääkärin työssä tarvitaan luovuutta, että päästään potilaslähtöisesti oikeaan ratkaisuun. Tässä tapauksessa ratkaisevassa asemassa oli potilaan lähiomainen.

Tapaus kirkasti minulle heti lääkärinuran alkuvaiheessa statuksen tekemisen merkityksen. Sitä oppia en ole unohtanut. Lääkärin velvollisuus on tutkia potilas huolellisesti, vaikka tässä tapauksessa potilaan tulosyy ei viitannut mitenkään siihen, että hän saisi käynniltä merkittävää terveyshyötyä.

Tuolloin, ja yhä edelleen, terveyskeskuslääkärin työssä minua kiehtoo, että koskaan ei tiedä, millainen potilas vastaanotolle seuraavaksi tulee."

Lue lisää: Kalsiuminjektion vaikutus oli dramaattinen

Lääkäri kertoo tällä palstalla mieleen jääneestä potilastapauksesta: mistä oli kyse ja millaisia pohdintoja syntyi? Samalla hän voi haastaa kollegansa mukaan palstalle.