Lääkäri on hyvä kuntoutumaan

Tämän päivän työelämän vaatimuksissa useimpien on saatava moottorista irti täydet tehot ainakin suurimman osan aikaa. Neljänkymmenen vuoden suoriutuminen työelämässä edellyttää tietoista huoltokirjanpitoa. Olisi huolehdittava määräaikaishuolloista, opittava kuuntelemaan jo moottorin pieniä huokauksia ja osattava kyllin aikaisin reagoida niihin. Itseään pitäisi arvostaa tarpeeksi, niin ettei hyväksyisi oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ennenaikaista rapautumista.

Elämän valitettaviin tosiasioihin kuuluu kuitenkin rappeutuminen ja se, että joka toisella 40 vuotta täyttäneellä on jokin pitkäaikainen terveydellinen vaiva. Vaivoista huolimatta jäljellä olevan työ- ja toimintakyvyn käyttö on mahdollisista optimoida. Työympäristön tulisi sallia myös vajaakuntoisuus. Jos ikääntyminen halutaan medikalisoida, meitä kaikkia odottaa suhteellisen tasapuolisesti jaksamisen väheneminen ja "vajaakuntoisuus". Työelämään tulisi nykyistä suunnitelmallisemmin luoda vaihtoehtoja teoreettiselle 100 %:n panokselle, johon yltää nuori, terve ja motivoinut. Näyttää valitettavasti siltä, että terveydenhuollon organisaatiot ovat erityisen rigidejä ja suvaitsemattomia standardista poikkeavia kohtaan.

Lääkäri saa monesti hävetä panoksensa vähenemistä työyhteisönsä silmissä. Hienotunteisuuden nimissä kollega saa vajota yhä syvempään masennuksen, uupumuksen tai päihderiippuvuuden tilaan ilman, että kukaan työtovereista tai esimiehistä puuttuu asiaan riittävän varhain, jotta sopivalla interventiolla tilanteen kehitykseen voitaisiin vaikuttaa suotuisasti.

Lääkäri on hyvä kuntoutumaan. Lääkäri on myös hyvä potilas, jos saa siihen luvan. Jos elämän oravanpyörä hellittää hetkeksi, vaikka sairauden pakottamana, lääkärillä on esimerkillinen kyky löytää oma punainen lankansa ja tulla jälleen oman elämänsä subjektiksi. Kanssakulkijat tälle kappaleelle matkaa voivat löytyä ammatilliseen kuntoutukseen erikoistuneesta laitoksesta, jossa on työelämän näkökulmasta kokemusta sairauksien ehkäisystä ja toisaalta korjaavista ja työkykyä tukevista toimenpiteistä.

Olisi mukava ajatella, että järjestelmä tarjoaisi automaattisesti sitä tarvitseville pikahuollon (kuntoremontti) tai vähän pitemmän intervention varhaiskuntoutuskurssin muodossa (ASLAK), kun esimerkiksi 15 tai 20 vuotta työelämää on mittarissa. Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus (TYK) on jo jokaisen Suomen kansalaisen lakiin perustuva oikeus, jos hänellä on "vakiintunut" työsuhde ja vaadittava "vajaakuntoisuus". Myös lääkäreille voidaan haluttaessa järjestää kuntoutustarpeen selvittelyjä, kuntoutustutkimuksia, työkokeiluja ja vaikkapa niiden kautta edetä työhönvalmennukseen.

Viime vuosina on nähty yhteiskunnallisesti mielekkääksi tarjota kuntoutuspalveluja myös lääkäreille, vaikka vieläkin kuulee kollegojen kertovan työpaikan muun henkilökunnan ihmettelevän "jo muutenkin etuoikeutetun" ammattiryhmän tukemista yhteisin varoin. Järkevämpää olisi kuitenkin ajatella, että esimerkiksi tuloksellinen kansanterveystyö alkaa hyvinvoivasta lääkäristä. Onhan itse terveelliset elämäntavat omaksuneen lääkärin todettu jakavan terveydenhuoltoon liittyvää tietoa tehokkaammin myös potilailleen.

VARHAISKUNTOUTUSKURSSIT

Kuntoutussäätiön ns. ASLAK-kursseille on reilun kahden vuoden aikana osallistunut 80 lääkäriä. Metsureista alkanut kuntoutustoiminta on laajentunut pitkälle koulutettuihin valkokaulustyöläisiin.

Edustettuina ovat olleet julkisen terveydenhuollon organisaatiot yliopistollisesta keskussairaalasta terveyskeskuksiin. Osallistujia on ollut 17 erikoisalalta. Naisia on kursseilla ollut jonkin verran enemmän, syynä lähinnä naislääkärien suuri osuus avoterveydenhuollossa. Ikäjakauma on ollut 35 vuodesta 58 vuoteen.

Varhaiskuntoutukseen osallistuminen ei edellytä varsinaista sairautta. Motiivina lähes kaikilla kuntoutuskurssille osallistuneilla on kuitenkin ollut huoli jaksamisesta eläkeikään saakka. Työtahdin kiristyttyä on pakko pärjätä selkänsä kanssa koko pitkä vastaanottorupeama, koska tauon pitäminen - edes ruoka- tai kahvituokion - saa hoitohenkilökunnassa ja potilaissa aikaan kärsimättömyyttä. Niinpä lääkäri käy pissallakin vasta kotona...

Mielenkiintoinen ilmiö on kurssille osallistuneiden subjektiivinen kokemus huonosta kunnosta. Invalidisäätiön lihaskuntotestin perusteella varhaiskuntoutukseen osallistuvat lääkäriryhmät poikkeavat kuitenkin selvästi muista koulutetuista ryhmistä huippupistemääriensä perusteella. Siis lihaskuntoa lisäämällä ei jaksaminen enää olennaisesti parane. Liikunnan ohella kursseilla haasteellisena tehtävänä lääkäreillä onkin ollut selvittää suhdettaan organisaatioon, jossa työskentelee, selkiyttää moninaisia roolejaan lääkärin ammatissa ja oppia tunnistamaan persoonallisia reaktiotapojaan. Itseen kohdistuvasta korkeasta vaatimustasosta huolimatta olisi opittava näkemään, että on yhä enemmän sellaisia toimintaa sääteleviä tekijöitä, joihin ei pysty omaa venyvyyttään lisäämällä vaikuttamaan. Jos resurssointi yksinkertaisesti on riittämätön vaatimuksiin nähden tai työyhteisö riitelee tai johtaminen on epäjohdonmukaista, ei väsyminen ole huonon lääkärin merkki.

Palaute kurssilaisilta on ollut pääsääntöisesti kiittävää. Toki jo pelkästään mahdollisuus pysähtyä miettimään mennyttä ja suunnitella tulevaa, vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia vertaisryhmässä on suurta ylellisyyttä. Jos paino on laskenut, metabolinen oireyhtymä kurissa ja yhteisneuvotteluissa työterveyshuollon ja oman organisaation valtaa käyttävien kesken päästy sopimaan työolosuhteisiin kohdistuneista parannuksista, on saatu eväitä parempaan jaksamiseen jatkossa. Vaatimuksena onkin tehdä tietoisia valintoja, olla oman elämänsä subjekti. Jos harkinnankin jälkeen haluaa polttaa kynttilää kummastakin päästä, sen on oltava oma tietoinen valinta.

TYÖKYKYÄ YLLÄPITÄVÄ JA PARANTAVA VALMENNUS

Ensimmäinen "lääkäri-TYK" järjestettiin Kuntoutussäätiössä jo pian sen mahdollistavan lain voimaantulon jälkeen vuonna 1991. Sen jälkeen olemme koonneet lääkäreistä sopivasti pienryhmiä, kun Kela on yksilöpäätöksin myöntänyt valmennuksen. Edellytyksenä tämän kuntoutusmuodon myöntämiselle on jokin sairaus, vika tai vamma, joka jo selvästi uhkaa työkykyä. Oli kyse sitten neurologisesta, psyykkisestä tai TULE-ongelmasta, yhteistä kuntoutujille on ollut vahva motivaatio selviytyä työssään. Lääkäri ei hevin luovu ammatistaan, mutta työoloissa on vielä paljon kehitettävää vajaakuntoisuus huomioon ottaen.

Työkykyä ylläpitävän ja parantavan valmennuksen keskeisenä tavoitteena on yhteistyössä työpaikan terveydenhuollon ja esimiestahon kanssa päästä sopivin järjestelyin kaikkia tyydyttäviin ratkaisuihin. Ei ole mielekästä hyllyttää koulutettua työntekijää, vaan hänen kykyjään tulisi käyttää tilanteen mukaan mahdollisimman hyvin hyödyksi.

Kuten varhaiskuntoutuskursseillakin, on erittäin arvokasta saada kuntoutua kollegojen tuella. Jo yhteisen kokemuksen jakaminen on kuntouttava elementti. Lääkärin työ on monesti erittäin yksinäistä, vaikka toisaalta siinä vaaditaan ihmissuhde-, ryhmätyö- ja esimiestaitojakin.

TYÖKOKEILU JA TYÖHÖNVALMENNUS

Joskus lääkäri on usein vuosiakin kestäneen prosessin aikana saattanut tulla "tehdyksi työkyvyttömäksi". Terveydenhuollon yhteisö ei kerran leimattua helposti hyväksy uudelleen jäsenekseen. Onneksi lääkärintyötä on mahdollista kokeilla "neutraalissa ympäristössä" tuettuna ja valvottunakin. Tällaisena työkokeilupaikkana on usein toiminut Kuntoutussäätiö.

Tulevaisuudessa saattaa myös yhä useampi lääkäri palata työhön oltuaan pitkään poissa työelämästä työttömyyden, sairauden tai yksityiselämän kompromissien takia. Työhönvalmennus on käytännöllinen keino integroitua uudelleen lääkäriyhteisöön.

Valmennus voidaan käynnistää aloittamalla tarvittaessa varovaisesti toisen kollegan apuna ja tukemana ja edetä asteittain itsenäiseen työskentelyyn. Ratkaisuna voi olla määräaikainen osa-aikaisuus, jonka aikana voimavarat riittävät paremmin selviytymään vaativasta lääkärintyöstä. Työhönvalmennusta varten voisi olla entisen amanuenssuurijärjestelmän tapaisia "pehmeän laskun virkoja", joissa voisi ilman yletöntä suorituspainetta uudelleen harjoitella lääkärin ammattia. Tähän mennessä työhönvalmennuspaikkoja etsiessä on jouduttu turvautumaan kekseliäisyyteen ja tuttaviin. Esimiesasemissa olevat kollegat ovat suhtautuneet kiitettävän myönteisesti yhteistyöhön, jonka tavoitteena on ollut lääkärin tuettu palaaminen työelämään.

TULEVAISUUS

Lääkärin työ on tuskin jatkossakaan kevyttä tai helppoa, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuka uskoo antavansa teoreettisen 100 %:n panoksen parhaasta työkyvystään koko uransa ajan? Jaksaaksemme työssä, johon monella aika-ajoin on ollut suorastaan intohimoinen suhde, olisi kyettävä luomaan vaihtoehtoja. Osa-aikaisuus, vuorotteluvapaat ja työn jakaminen määräaikaisesti tulisi saada myös lääkäreille mahdollisiksi vaihtoehdoiksi. Tuntuu nurinkuriselta, että joissain paikoin perusterveydenhuollossa on pyritty puristamaan kaikki terveyskeskuskollegat täsmälleen samaan muottiin. Työyhteisöä rikastavaa erityisosaamista ja suuntautumista oman mielenkiinnon mukaan ei välttämättä osata enää arvostaa. Ammatin "vapaudesta" ei liene paljoa jäljellä. Kun ympäröivä organisaatio nakertaa viimeisenkin autonomian pisaran, on vaikea löytää motivaatiota aina vain tehokkaampaan suoriutumiseen, jos potilaiden hyvä näyttää vielä olevan ristiriidassa kasvottoman järjestelmän vaatimusten kanssa.

Lääkärin antautuminen työlleen perheen, ystävien ja vapaa-ajan kustannuksella ylittää usein muiden ammattiryhmien panoksen - vaikkakaan työyhteisö ja työnantaja eivät tätä riittävästi arvosta. Lääkäri lähtee kuntoutumaan, jotta jaksaisi hoitaa paremmin potilaansa ja jaksaisi ponnistella työelämässä vaadittavat vuodet. Lääkäri suhtautuu omaan kuntoutumiseensakin kuin projektiin, jossa on onnistuttava. Liian rigidejä tavoitteita ei kuitenkaan ole viisasta asettaa. Elämä on täynnä kompromisseja ja se, joka oppii navigoimaan, selviytyy. Navigointitaitojen kehittämisessä voimme kuntoutuslaitoksessa olla apuna.