Verkostolääkäritoiminta Pohjoismaissa

Lääkärien terveydentila, työsidonnaisuus, stressi ja työuupumus ovat herättäneet paljon keskustelua eri maiden lääkäriyhdistysten piirissä erityisesti viimeksi kuluneiden runsaan kymmenen vuoden aikana. Samoin on kiinnitetty huomiota lääkäreihin kohdistuneisiin kanteluihin, oikeudenkäynteihin ja puolustautumisen vaikeuteen sekä lääkärin muuttuvan roolin aiheuttamiin paineisiin. Useissa länsimaissa on päädytty kollegiaalisen avunannon käynnistämiseen näissä tilanteissa. Pohjoismaista ensimmäisenä lääkärien tukiverkostosto muodostettiin Tanskaan, jossa toiminta on jo varsin laajaa. Tanskalaisten esimerkkiin on syytä tutustua nyt, kun luottamuslääkärijärjestelmä on käynnistymässä meilläkin Suomen Lääkäriliiton aloitteesta.

Tanskan lääkäriliitto aloitti vuonna 1992 kollegiaalisen lääkäriverkoston rakentamisen. Mallia otettiin mm. British Medical Associationin 1980-luvun puolivälissä aloittamasta valtakunnallisesta neuvonta- ja kriisiavusta. Lisäksi Englannissa toimii alueellisia kollegiaalisia auttamisjärjestelmiä, esimerkiksi tri Ruth Chambersin Staffordshire-malli kreivikunnan yleislääkäreille. Tämä alueellinen tukipalvelu tarjoaa kriisineuvonnan lisäksi myös lääketieteetellistä hoitoa sekä pyrkii auttamaan lääkärien työterveyshuoltoon kuuluvissa asioissa, kuten työolosuhde- ja työyhteisöongelmissa.

TANSKAN KOLLEGIAALINEN LÄÄKÄRIVERKOSTO

Tanskan lääkärilehdessä julkaistiin artikkeli, jossa kyseltiin lääkärien kiinnostusta auttaa vaikeuksiin joutunutta kollegaa. Heti ensimmäisen artikkelin jälkeen 80 lääkäriä ilmoittautui mukaan toimintaan. Tarkoituksena oli löytää joka lääniin tai keskussairaalapiiriin kolme verkostolääkäriä, joista yksi olisi nuorempi kollega, yksi jo erikoistunut lääkäri ja yksi praktiikkaa pitävä lääkäri. Näillä perusteilla ensimmäiselle kaksipäiväiselle johdantokurssille valittiin 45 lääkäriä. Tämä ensimmäinen koulutustapahtuma pidettiin helmikuussa 1992 ja siihen osallistuvat lääkärit yhdessä Tanskan lääkäriliiton konsulttiryhmän kanssa suunnittelivat verkostolääkäritoiminnan päälinjat.

Toiminnan tavoitteena on, että verkostolääkäri on helposti lähestyttävissä ja toimii kuin hyvä ystävä. Hän järjestää keskusteluja - yhden tai useampia - kuuntelee aktiivisesti, kartoittaa ja rajoittaa ongelma. Tavoitteena on löytää ratkaisuja. Verkostolääkäri ei hoida kollegaa itse, vaan ohjaa normaalien terveyspalvelujen piiriin. Toiminnassa halutaan turvata anonymiteetti kaikissa olosuhteissa.

Toimintaa organisoi Tanskan lääkäriliitossa konsulttiryhmä, johon kuuluvat sosiaaliohjaaja Ulla Daalsgaard ja ylilääkäri Finn Hardt. Konsulttiryhmän tehtävänä on toimia tukiryhmänä verkostolääkäreille, joita on koulutettu jo yli 200. Se myös välittää kontakteja konsulttiryhmän suoraan numeroon soittaneille lääkäreille tai heidän omaisilleen. Ryhmä järjestää johdantokursseja kerran vuodessa uusille verkostolääkäreille ja johdantokurssin käyneille verkostolääkäreille noin kerran vuodessa tapaamisia. Näissä tapaamisissa on harjoiteltu kriisikeskusteluja, vaihdettu kokemuksia toimintatavoista ja keskusteltu vaikeista asioista. Konsulttiryhmä välittää tietoa verkostolääkärien välillä (uutiskirje verkostolääkäreille neljä kertaa vuodessa) ja hankkii tai kirjoittaa säännöllisesti artikkeleita Tanskan lääkärilehteen, jonka jokaisessa numerossa on konsulttiryhmän suoran linjan puhelinnumero. Myös konsulttiryhmä vaalii toiminnan anonymiteettia.

YHTEYDENOTOT LISÄÄNTYNEET VUOSI VUODELTA

Verkostolääkärit ovat laajentaneet toimintaa läänien alueilla, uusia lääkäreitä on liittynyt joukkoon ja myös toimintatavat ovat monipuolistuneet. Alun perin tavoitteena oli lähinnä keskusteluavun tarjoaminen ja kollegan ohjaaminen terveysongelmissa käyttämään tavanomaisia terveyspalveluja. Monissa lääneissä on kuitenkin viime aikoina luotu yhteyksiä myös hoitaviin tiimeihin, kun verkostolääkärit ovat halunneet osallistua myös kollegan hoitoon eivätkä jäädä pelkästään neuvoa antavan ystävän rooliin. Joissain lääneissä on myös käynnistetty yhteistyö asianajajien ja tilintarkastajien sekä pappien ja psykologien kanssa.

Viime vuosina verkostolääkärien jatkokoulutuksessa on myös opetettu, kuinka tukea kantelun tai valituksen kohteeksi joutunutta kollegaa. Tanskan lääkäriliitossa toimii erillinen luottamusneuvosto, jolta saa neuvoa ja tukea kantelutapauksissa. Vähintään kaksi lääkäriä perehtyy asiaan ja ottaa kantaa siihen, mitä vastineeseen tulisi kirjoittaa ja olisiko esimerkiksi aihetta palkata asianajaja. Joka tapauksessa tällaisissa vaikeissa tilanteissa helpottaa, kun voi keskustella muutaman kollegan kanssa eikä tarvitse miettiä asiaa yksin.

Anonymiteetin säilyttämistä on alusta lähtien pidetty äärimmäisen tärkeänä verkostolääkäritoiminnassa. Neuvontakeskusteluista ei pidetä mitään rekisteriä eikä lääkäriliitossa itsenäisenä toimivalle konsulttiryhmälle ilmoiteta toiminnan kohteena olevien lääkärien nimiä, vaan ainoastaan yhteydenottojen lukumäärät. Tämä tietysti tekee kollegan tai hänen omaisensa yhteydenoton helpommaksi, mutta pieni haittapuolikin siitä on seurauksena. Yhteydenottojen ja konsultaatioiden tuloksellisuutta ei päästä arvioimaan. Voisi kuitenkin olettaa, että tulokset saattavat näkyä jonkin verran pienentyneinä itsemurha- ja työkyvyttömyyseläkelukuina.

Toiminnan tarpeellisuutta osoittaa myös se, että erilaista apua tarvitsevien lääkärien yhteydenotot ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Ensimmäisten kolmen ja puolen toimntavuoden aikana verkostolääkäriin otti yhteyttä 663 lääkäriä tai omaista ja konsulttiryhmän suoraan linjaan soitti 211 henkilöä.

TOIMINTA TULOSSA MYÖS MUIHIN POHJOISMAIHIN

Norjassa verkostolääkäritoiminta on myös jo melko pitkällä. Sitä koordinoivat alueelliset lääkäriyhdistykset, joten tilanne vaihtelee jonkin verran eri osissa maata. Ruotsissa asiasta on keskusteltu pitkään, mutta toimintaa ei ole saatu alkuun. Jo nimen keksiminen toiminnalle on ollut vaikeata, sillä luottamuslääkäri-sanalla on Ruotsissa jollain tavalla huono kaiku. Se kuulemma viittaa kurinpidollisiin tai valvoviin toimiin - näin ainakin Ruotsin lääkäriliiton edustaja kertoi pohjoismaisessa verkostolääkärikokouksessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viimeistään nyt toiminnan käynnistyminen täällä Suomessa antaa sysäyksen ruotsalaisillekin. Islannissa ei varsinaista verkostolääkäritoimintaa ole, mutta pienen maan lääkärit tuntevat ehkä toisensa niin hyvin, että kollegan apu löytyy spontaanisti ilman erikseen luotua järjestelmää.

Joka tapauksessa olipa tällainen järjestelmä olemassa tai ei, on tärkeää, että kuuntelemme toisiamme herkin korvin. Potilastapaukseen neuvoa kysyvän kollegan lauseiden takaa saattaakin löytyä itselleen apua hakevan kollegan kätketty viesti. Olisi tärkeätä silloin saada kysytyksi: "Voisinko jotenkin olla avuksi?" Jos itse ei pysty auttamaan, niin tällaisessa tilanteessa voisi kertoa luottamus- eli verkostolääkäreistä, jotka nyt aloittelevat toimintaansa, ja antaa vaikkapa ensimmäisen kontaktipuhelinnumeron ja nimen.