Kipeä ratkaisu
Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi 28.2.1998 valtakunnansovittelijan sovintoesityksen kahden lisäaikapyynnön jälkeen äänin 33-23. Hallituksen 10 jäsenestä neljä SELYn, kaksi kunnallislääkäreiden ja kaksi NLY:n edustajaa mukaanlukien puheenjohtaja oli valtuuskunnan äänestyksen hetkellä sovintoesityksen hyväksymisen puolesta ja kaksi NLY:n edustajaa sitä vastaan.
Vaikka ratkaisu hajottikin äänet kaikissa kolmessa valtuuskuntaryhmässä, yhdestä asiasta oli jokainen valtuuskunnan jäsen yhtä mieltä. Valittavissa oli kaksi vaihtoehtoa, lakko tai sovintoesityksen hyväksyminen sellaisenaan, ja molemmat ratkaisut sisälsivät hyvin vaikeita kipupisteitä jäsenkunnalle.
Liiton painopistealueena oli sairaalalääkärien palkkaus. Neuvottelukierroksella oli viisi päätavoitetta sairaalalääkäreiden osalta. Jos tätä tavoitepakettia ei voitaisi neuvotteluilla saada tyydyttävään ratkaisuun, sen vuoksi oltiin valmiita menemään lakkoon:
1. Sairaalalääkäreiden perustyöajan palkkausta korotettava tuntuvasti
2. Päivystyskorvausten nykytaso säilytettävä, kun peruspalkkausta korjataan
3. Päivystyksen varallaolokorvaukset korotettava
4. Loma- ja virkavapausajan palkkaus kokonaisansioiden perusteella
5. Sädeloma säilytettävä.
Lisäksi jäsenkuntaa hiersivät koetut riidat päivystyksen alkamisajankohdasta ja päivystysjakson pituudesta, joista ei voi sitovasti sopia, koska ne kuuluvat työnantajan direktio-oikeuden piiriin. Niitä koskevaan epävarmuuteen haluttiin kuitenkin lääkäreitä tyydyttävä ratkaisu jatkuvan erimielisyyden ja uuvuttavan kiistelyn sijaan.
Edellinen virkaehtosopimus kaksi vuotta sitten oli päivystyssopimus. Se korjasi kohtuullisesti nimenomaan runsaasti päivystävien sairaalalääkärien asemaa, mutta jätti edelleen avoimeksi peruspalkkauksen, muun työpaikkapäivystyksen ja vapaamuotoisen päivytyksen ongelmat. Näitä uusi työaikalaki entisestäänkin kärjisti. Pitkien päivystysvuorojen parhaiten palkatut tunnit tulisivat vähitellen leikkautumaan ja kokonaisansiotaso laskemaan, ellei jotakin tehdä sekä päivystysrakenteelle että peruspalkkaukselle. Kun edellisen kierroksen painopistealueeseen kuuluneiden, yli 60 aktiivityötuntia kuukaudessa tekevien osuus on 10,5 % sairaalalääkäreistä, oli selvää, että nyt sairalalääkäreiden 90 %:n enemmistölle keskeiset perustyöajan ja vapaamuotoisen päivystyksen ongelmat tulisi asettaa etusijalle koko sairaalalääkärikunnan etua ajatellen. Siksi kaksi tavoitetta listalla nousi selkeästi avainasioiksi: perustyöajan palkkaus ja päivystyskorvausten tason säilyttäminen.
Mitkä olivat sovintoesityksen vastaukset liiton tavoitteisiin? Kysymykseen vastaaminen punnitusti vaatii syvällistä perehtymistä esityksen sisältöön, ja sittenkin arvio on vaikea. Hyvin monien valtuuskunnan jäsenten ensireaktio sovintoesitykseen oli kielteinen. Pitkän tutkiskelun, laskelmien ja harkinnan jälkeen esityksen myönteiset puolet alkoivat kuitenkin saada enemmän painoarvoa. Vaikka monta asiaa jäi edelleen vaille tyydyttävää vastausta, esitys oli liiton päätavoitteiden suuntainen:
, Sairaalalääkärien peruspalkkauksessa saatiin aikaan suunnanmuutos. Peruspalkka nousee keskimäärin 10,7 %. Yhteisesti sovitun tavoitteen mukaisesti ratkaisu painottui erityisesti erikois- ja osastonlääkärien peruspalkkaan, joka nousee 11,7 %. On tärkeää muistaa, että peräti 38 % sairaalalääkäreistä ei päivystä lainkaan. Keskivertoerikoislääkäri (noin 45 % erikoislääkärikunnasta), jolla on jonkin verran vapaamuotoista päivystystä saa 14,8 %:n korotuksen kokonaisansioihinsa.
, Päivystyskorvausjärjestelmä uudistui siten, että päivystyskorvausten painotusta siirrettiin päivystysvuoron alun aktiivitunteihin. Kaikilta päivystystunneilta maksetaan 55 %:lla korotettu tuntipalkka. Tämän seurauksena liiton tavoite päivystyskorvausten tason säilyttämisestä toteutui. Päivystyskorvausten kokonaismäärä nousee 7,6 %. Samalla kiistely päivystysjaksoista päättyy. Todella paljon päivystävälle 4,9 %:lle sairaalalääkäreistä kirjattiin ns. "katastrofilauseke", jolla turvataan ansiotason säilyminen työaikalaista ja päivystyksen rakennemuutoksesta huolimatta.
, Vapaamuotoisen päivystyksen peruskorvausta sopimus korottaa 15 % niillä lääkäreillä, joiden valmiusajaksi on määritelty enintään puoli tuntia.
Sovintoesitys sisälsi kaksi pääelementtiä: Tupon ja joukon rakennemuutoksia, joista kipein oli työajan pidennys. Liiton tavoitepaketin kohtien 1-3 osalta ratkaisu toteuttaa selvästi tavoitteiden suuntaiset muutokset. Tavoitteisiin 4 ja 5 (loma-ajan palkka määräytyy kokonaispalkasta, sädeloma) sovintoesitys ei tuo oleellista uutta. Sädeloma ei kuitenkaan valitettavasti olisi ollut Lääkäriliiton yksin neuvoteltavissa, koska se koskee myös huomattavan suuria muita henkilöstöryhmiä. Täten kolmessa tavoitteessa viidestä edistyttiin merkittävästi, mutta Tupon asettamien rajojen mukaisesti siitä myöskin oli maksettava hinta myytynä työaikana.
Näistä aineksista valtuuskunnan oli tehtävä ratkaisunsa. Liiton lakko-organisaatio oli valmis. Työtuomioistuin oli hylännyt 12 tuntia ennen sovintesityksen antamista yksiselitteisesti kuntatyönantajan kanteen, jonka mukaan täsmälakko olisi laiton.
Oliko esityksen hinta oikea, vai oliko sen kipuaste liian korkea? Lopullista vastausta emme koskaan tiedä, sillä lakkovaihtoehdon lopullisesta kiputasosta ei ole kokemuksellista tietoa. Tiedämme kuitenkin, että yhdelläkään julkisen sektorin lakolla ei ole läheskään saavutettu asetettuja tavoitteita 1990-luvulla. Nyt lakko olisi käyty Tupo-ympäristössä tilanteessa, jossa valtio juuri oli päättämässä yli 10 miljardin lainanotosta vuoden 1998 julkisen talouden vajauksen hoitoon. Mikä olisi ollut yhteiskunnan kipukynnys rahoittaa Tuposta ulos jättäytyneen liiton lakkotulosta lainarahalla? Ja mikä olisi ollut pitkän lakon heijastus sairaalalaitokseen, joka on hyvin haavoittuvassa rahoitusasemassa ja joutuu kamppailemaan nykyisen tuotantovolyymin tason säilyttämisestä vaikeassa puristuksessa?
Vanhan sanonnan mukaan viisas ei joudu tilanteisiin, joista älykäs selviää. Oliko liitto viisas välttäessään lakon, jonka läpiviemiseen sillä oli valmius? Vaikka tiedettiin, että liiton lakko-organisaatio oli kunnossa, ei silti voitu tietää, miten lakosta olisi tultu ulos. Lakon lopetusta ei lakko-organisaatio koskaan voi tehdä yksin. Tehty ratkaisu ei ole jäsenkunnalle helppo, mutta helppo ei olisi ollut lakkokaan. Nyt voitiin saada - vaikkakin kipeä - mutta silti kohtuullinen ratkaisu ilman niitä ilmeisiä riskejä, joita lakkoratkaisu tämän sovintoesityksen hylkäämisen jälkeen olisi tuonut tullessaan.
Sairaala- ja erikoislääkärien puolesta haluan kiittää terveyskeskuskollegoita solidaarisuudesta vaikeassa tilanteessa. Nyt tehty askel saavutuksineen ja kipuineen on osa tehtävää matkaa, jonka tulee edelleen jatkua. Vaikka päätös sovintoesityksestä tehtiin äänestämällä, tavoitteet ja painopisteet oli kyetty sopimaan yksimielisesti. Tulevaisuuden kannalta tärkeintä on kuitenkin pitkän tähtäyksen kokonaistulos.
