Lehti 41: Liitto toi­mii 41/2016 vsk 71 s. 2594

Asiakirjaluovutusten ja korvausten periaatteet selkeiksi

Uusi työtapaturma- ja ammattitautilaki tuli voimaan 1.1.2016. Lain myötä tehtiin tarkennuksia asiakirjaluovutuksia ja niistä maksettavia korvauksia ­koskeviin säännöksiin. Tarkoituksena on ollut ­yhtenäistää toimintatapoja terveydenhuollon ­toimijoiden ja vakuutuslaitosten välillä, mutta ­tulkintaperiaatteista on silti ollut epäselvyyksiä.

Tuija Metsäaho

Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälven mukaan liittoon on tullut aika paljon yhteydenottoja, jotka ovat koskeneet työtapaturma- ja ammattitautilakia.

Väärintulkintojen oikaisemiseksi Lääkäriliitossa järjestettiin seminaari asiakirjaluovutuksista ja niistä maksettavien korvausten periaatteista.

Lakiasiainjohtaja Kirsi Pohjolainen Tapaturmavakuutuskeskuksesta (TVK) kertoo, että TVK on laissa mainittu taho, joka tulkitsee mm. lain soveltamista, eikä se ole vakuutusyhtiöiden edunvalvontaelin. Työtapaturmalain uudistuksessa yhdistettiin kaksi lakia, ja lain tarkoituksena on ollut vähentää hallinnollista taakkaa.

– Työtapaturmavakuutus on pakottavaa lainsäädäntöä. Työnantaja maksaa vakuutuksen. Lain perusteella korvataan työtapaturma ja ammattitauti.

Potilaan kannalta on ratkaisevaa, mitä esimerkiksi tapaturmasta kirjataan potilasasiakirjoihin.

– Työntekijän oikeusturvan kannalta on tärkeää, että potilastietoihin ja vahinkotapahtumailmoitukseen tehdään mahdollisimman tarkka kuvaus sattuneesta työtapaturmasta.

Kirjava käytäntö

Käytännön lääkärin näkökulmasta kertoo fysiatrian erikoislääkäri Kia Pelto-Vasenius. Hän harmittelee sitä, että lakia ovat olleet valmistelemassa virkamiehet ja juristit, mutta terveydenhuollon asiantuntijat eivät ole olleet mukana.

– Asiakirjojen nimistä ei aina käytetä samoja käsitteitä. Potilaskertomus on entinen sairauskertomus. Sitten on lääkärintodistus, lääkärinlausunto ja vakuutusyhtiölle tehtävä maksusitoumuspyyntö.

– Lääkärinlausunto liittyy potilaan hoitoon. Se on työläs laatia, eikä siihen ole varattu erikseen työaikaa. Se tulee toimittaa, jos vakuutuslaitos sitä nimenomaan pyytää, ja silloin siitä myös maksetaan. Puutteellinen lääkärinlausunto, joihin myös joskus valitettavasti törmätään, taas heikentää potilaan oikeusturvaa, Pelto-Vasenius painottaa.

Hänen mielestään luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde on vaarantunut, kun asiakirjoja lähetetään sähköisesti vakuutusyhtiöön.

– Joskus vakuutusyhtiöön päätyy myös keskeneräisiä asiakirjoja. Sekavat ja epäyhtenäiset toimintatavat haittaavat tiedonkulkua. Vastuu on tietojen luovuttajalla eli lääkärillä, vaikka hän ei itse käytännössä lähettäisikään asiakirjoja vakuutusyhtiöön.

Yhtenäiset toimintaperiaatteet

Seminaarissa vallitsee yksimielisyys siitä, että potilaan asioita pitää viedä eteenpäin ja toimintaperiaatteita selkeyttää. Jos vakuutusyhtiön pyyntö ei ole yksilöity, lääkäriaseman ei tule toimittaa sitä eteenpäin lääkärille, vaan se tulee lähettää takaisin vakuutusyhtiöön. TVK:lla on selvä tarve ohjeistaa vakuutusvirkailijoita pyyntöjen osalta. Lääkärien tulee taas kiinnittää lausuntoihin huomiota.

Lue myös

Seminaarille oli selvästi tarvetta. Lääkäriliiton lakimies Kati Lehtonen toteaa, että lainsäädäntöasiat ovat liitossa tällä hetkellä muutoinkin keskeisesti esillä sote-uudistuksen myötä.

– Uuteen sote-lainsäädäntöön liittyy muun muassa uusi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskeva laki, jossa pyritään huomioimaan palvelutuotanto ja tulevaisuuden toimintamallit sekä yhtenäistämään sosiaali- ja terveydenhuollon lupahallinnon ja valvonnan periaatteita.

– Lääkärien on hyvä tiedostaa erilaisiin toimintamalleihin liittyvät eroavaisuudet, toteaa Lehtonen.

– Niistä tulee liittoon kysymyksiä usein. Tarkempaa tietoa saa liiton nettisivuilta ja lakimiehiltä. Myös Lääkärilehdessä tullaan myöhemmin tänä syksynä käsittelemään näitä asioita.


Faktat

Päätös terveydentilatiedoista maksettavista korvauksista ja muutoksenhaku

Jos vakuutuslaitos maksaa pyytämistään terveydentilatiedoista korvauksen tietojen luovuttamisesta aiheutuneesta työstä tai lausuntopalkkion vaadittua pienempänä, sen on annettava tästä päätös tietojen luovuttajalle (TyTAL 126 §:n 2 momentti). Päätös on annettava myös tilanteissa, joissa vakuutuslaitos katsoo, että sillä on oikeus tietoihin maksutta.

Päätöksestä voi hakea muutosta siten kuin TyTAL 33 luvussa säädetään. Muutosta vakuutuslaitoksen päätökseen haetaan tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta 
(TyTAL 237 §).

Päätöksen antamista ja muutoksenhakua koskevia TyTAL:n säännöksiä sovelletaan myös ennen vuotta 2016 sattuneissa vahinkotapahtumissa (TyTAL 286 §:n 2 momentin 3 kohta).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030