Sadonkorjuun aikaan
Syksyn järjestötoiminta on lähtenyt kesäsateista toivuttuaan ripeästi liikkeelle. Luottamusmiespäivät on tämän lehden ilmestyessä juuri pidetty, ja tuoreet kommentit ja kokemukset uudesta sopimuksesta saatu. Siitä palautteesta enemmän seuraavassa lehdessä. Myös työnantajapuolella sekä poliittisessa kentässä näyttää tapahtuneen virkoamista. Muutamia hajahuomioita tekee mieli esittää:
Syyskuun alussa Kuntaliitto järjesti Helsingissä kuntamarkkinat. Merkillisin uutisiin päässyt asia oli kuntajohtajien ehdotus erikoissairaanhoidon siirtämisestä valtiolle. Erikoissairaanhoitoa valittivat kalliiksi ja vaikeaksi järjestää. Koko totuus ei tiedotusvälineistä valjennut, mutta kuulosti yhtä erikoiselta kuin vitsi verojen siirtämisestä valtion maksettaviksi. Ehkä pohjalla kuitenkin on kuntajohtajille kirkastunut tosiasia, että yksittäinen keskimääräinen suomalainen kunta on aivan liian pieni yksikkö toimimaan ostajana tai kilpailuttajana terveyspalvelujen tuottajien suuntaan. Pienen kunnan väestön erikoissairaanhoidon tarpeiden satunnaisvaihtelu on kerta kaikkiaan liian suuri ja budjetointi näin ollen vaikeaa, eikä yksittäisellä kunnalla voi olla edes teoriassa riittävästi asiantuntemusta ja henkilötyövoimaa kilpailuttamiseen. Tätä nimenomaista asiaa Lääkäriliitto on jo vuosia yrittänyt rautalangasta vääntää, viimeksi ns. tilaaja-tuottajamallia esittämällä.
Lääkäriliitossa jatkaa Kari Pylkkäsen johdolla työryhmä, joka pohtii terveydenhuollon resursointia ja rahoituksen vaihtoehtoja. Väestön vanhenemisen ja palvelujen kysynnän kasvun vuoksi ovat uudet konstit pikku hiljaa tarpeen. Nykyisenkään palvelutason tarjoaminen ei jatkossa ole mahdollista nykyisellä menolla. Keskustelusta kieltäytyminen olisi pään piilottamista pensaaseen; niin tehdessä saattaa pyrstö tulla syödyksi.
Erikoissairaanhoidon Helsinki-HYKS-Uusimaa-kuviosta ovat muutamat kollegat ja tiedotusvälineidenkin edustajat kysyneet liiton kantaa. Erotuomariksi kuntien tai sairaanhoitopiirien välille emme todellakaan ammattiliittona pyri ja hämmentäjiä tuntuu muutoinkin olevan riittävästi siinä sopassa. Eniten minua kummastuttaneita aiheita ns. Puerto-työryhmän raportin perusteluissa on ollut arvio erikoissairaanhoidon päivystyksen ylikapasiteetista. Tässä kohtaa potilailta ja kollegakunnalta sekä hoitajilta saatu palaute on tyystin toisenlaista. Pääkaupungin ambulanssirallista on riittänyt päivittelyä tiedotusvälineissäkin ja päivystyspotilaiden pitkistä odotusajoista sekä päivystyksen sulkutilanteista on kerrottu. Jos sairaalan oma johtokin luonnehtii päivystyspoliklinikan statusta tsetsenialaiseksi sotasairaalaksi, niin ei kai kaikki aivan kohdallansa ole.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan erikoissairaanhoidon jonoista päätellen lääkärikunnalle riittää töitä, olipa uusi rakenne minkälainen hyvänsä. Luottamusmiestemme kautta tulemme tarkoin seuraamaan lääkärien työsuhdeturvaa. Erikoistuvien lääkärien pätkätyöläisyys on sekä palkkauksellisesti että pitkäjänteisen koulutuksen ja työsuhteen epävarmuuden vuoksi ongelmallista. Myös tulosjohtajille toivoisi nyt vähitellen valtuuksia ja työrauhaa. Toivottavasti tämä vuosikausia jatkunut epävarmuus ja kiistely saadaan nopeasti rauhoitetuksi ja sairaalat saadaan täydellä teholla palvelemaan potilaita ja purkamaan jonoja.
Lennonjohtajat ja sotilaslentäjät ovat viime viikkoina olleet julkisuudessa. Palkkauksessa on todettu olevan epäkohtia ja kalliilla koulutettuja ammattilaisia on siirtynyt yksityissektorille tai ulkomaille leveämmän leivän perään. Jostakin syystä nousee mieleen analogia silmälääkäreihin ja psykiatreihin. Annan kaiken tukeni sille, että julkinen sektorikin lähtee vakavissaan kilpailemaan työvoimasta. Yhden työnantajan monopoli tai kartelli on varsin ongelmallinen ja heikentää työntekijän mahdollisuuksia. Lentäjien kohdalla on nostettu esiin rahapalkan lisäksi koulutukselliset asia, eläkeikä ja työn mielekkyys, joka lentäjällä tarkoittaa lentotuntien määrää. Porkkana taitaa tässäkin olla parempi kuin keppi.
Ruotsin Lääkärilehdessä (Läkartidningen 1998;95: 3576) julkaistiin naapurin kollegoiden keskimääräiset ansiot vuodelta 1997:
erikoislääkärien keskiansio (pois lukien johtavat
lääkärit) 36 972 SKr (n. 24 400 mk)
terveyskeskuslääkärit (distriktsläkare) 37 521 SKr
(n. 24 750 mk)
johtavat lääkärit 48 660 SKr (n. 32 100 mk)
Naisten ja miesten keskiansioiden ero oli 2 000 SKr
(n. 1 320 mk).
