Lehti 35: Liitto toi­mii 35/2017 vsk 72 s. 1872

Ulkomailla opiskelevat kokoontuivat kesätapaamiseen

Kuudes ulkomailla lääketiedettä ­opiskelevien ­suomalaisten kesä­tapaaminen ­järjestettiin ­lauantaina 19. elokuuta Tuohi­lammella. Paikalle oli saapunut lähes 100 opiskelijaa 12 eri maasta.

Heidi Emmes Ja Sami Heistaro

Kuva Heidi Emmes

Kuvituskuva 1

Ulkomailla opiskelevien määrä on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Tuoreimpien tilastojen mukaan lukukaudella 2016–17 Kela maksoi opintotukea ulkomailla suoritettaviin lääketieteen opintoihin jo 956 suomalaiselle.

Suomen Medisiinariliiton puheenjohtaja Inari Natri kertoi Medisiinariliiton toiminnasta, ja hallituksen jäsenet esittäytyivät. Myös kaikki ulkomailla toimivat Medisiinariliiton jäsenseurat esittäytyivät ja kertoivat omasta toiminnastaan.

Lääkäriliiton koulutuspäällikkö, LT Sami Heistaro esitteli Lääkäriliiton toimintaa ja kertoi ajankohtaiset kuulumiset erikoistumisuudistuksesta. Ulkomailla opintonsa tehneiden laillistuskysymykset heidän palatessaan Suomeen herättivät vilkasta keskustelua.

Lue myös

Heistaro kertoi, että syyskuussa myös ulkomailla opiskelevat saavat liitolta sähköisen opiskelijakyselyn, johon kaikkien toivotaan vastaavan. Kerättävät tiedot ovat erittäin arvokkaita liiton vaikuttamistyössä.

› Kaikki lääketiedettä opiskelevat suomalaiset ovat oikeutettuja Lääkärilehteen ja Fimnet-tunnuksiin ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Ilmoitathan tietosi meille itse, mikäli kandiseurasi ei ole tehnyt sitä puolestasi! Voit lähettää tietosi opiskelijasihteeri Heidi Emmekselle, heidi.emmes@laakariliitto.fi.

Kirjoittaja

Heidi Emmes Ja Sami Heistaro

Kuva Heidi Emmes

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030