Alueiden eriytyminen on huolestuttavaa
Hyvinvointialueuudistus tuli voimaan lähes neljä vuotta sitten. Uudistuksen tavoitteena oli turvata palvelujen tasa-arvoisempi saatavuus ja kaventaa ihmisten välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Myös palvelujen saatavuuden oli määrä parantua.
On selvää, että alueet ovat eriytyneet ennakoitua nopeammin. Kehitys on huolestuttava, sillä ihmisten mahdollisuudet saada tarvitsemiaan palveluja riippuvat yhä enemmän siitä, missä he asuvat. Samalla kansallisen ohjauksen epäselvyys vaikeuttaa alue-erojen kaventamista.
Kun vastuut jakautuvat usealle toimijalle, kokonaisuus hahmottuu kansalaiselle huonosti. Äänestäjille on epäselvää, kuka sotea johtaa, miten rahoitusmalli rakentuu ja kuka kantaa viime kädessä vastuun. Kun puhutaan sotesta, puhutaan liikaa järjestelmästä ja liian vähän potilaista, ainutkertaisesta kokemuksesta hoitopolulla.
Kimurantit käsitteet ja negatiivisesti sävyttynyt keskustelu sotesta eivät lisää luottamusta järjestelmään, eivät lääkäreihin, hoitajiin tai sosiaalityöntekijöihin. Pelkoa herättää sekin, riittävätkö rahat omaan hoitoon, kun asiakasmaksut nousevat. Välimatkat ovat pidentyneet, ja ikäihmisten on vaikeampi saada palveluja.
Kansalaisten luottamus järjestelmään on heikentynyt, mutta tilanne ei ole lainkaan toivoton. Toivoa tuo nimittäin se, että suomalaiset ovat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä palveluihin, jos niihin pääsevät (1).
Suuressa sote-seminaarissa marraskuun alussa Vantaan ja Keravan hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö puhui salaluottajista. Termi herätti yleisössä hilpeyttä, onhan siinä valoisuutta. Salaluottajat ovat asiakkaita, jotka piilossa luottavat siihen, että saavat palvelua sitten, jos sitä tarvitsevat.
Salasuhteeseen liittyy valitettavasti myös epävarmuutta. Huolta siitä, millaiseksi suhde voi tulevaisuudessa muuttua.
Ankarat leikkaukset haastavat hyvinvointialueiden johtajia. Säästöjä on pakko tehdä, mutta niitä on voitava myös mitata.
Sote-onnistumisia ei voi mitata liian ahtaissa siiloissa. Potilaan kokeman hyödyn pitäisi ulottua koko hoitopolkuun, sillä uudet investoinnit voivat maksaa itsensä hitaasti takaisin. Miten toimintaa voi suunnitella ennustettavasti, kun nykyinen rahoitusmalli natisee liitoksissaan?
Tällä hetkellä rahoitus ei kannusta panostuksiin pitkällä aikavälillä. Se on harmillista, kun tavoitteena on tarjota vaikuttavat palvelut koko väestölle. Alueet voivat päättää, miten toimintaa järjestetään, mutta eivät vaikuttaa demografiaansa. Asukkaiden ikärakenne, koulutus ja elintavat ovat kaikki sidoksissa toisiinsa.
Suomessa on kansainvälisesti poikkeuksellinen terveydenhuoltojärjestelmä. Rahaa terveydenhuollossa liikkuu, mutta rahavirrat koituvat potilaan iloksi liian vaihtelevalla menestyksellä. Avoimuus ja visionäärisyys korostuvat tällaisena aikana.
Ehkä ratkaisujen etsimistä varjostaa liiaksi keskustelu karsimisesta ja säästämisestä. Katsetta olisi hyvä suunnata mahdollisuuksiin, innovaatioihin ja onnistumisiin, toivoon. Ratkaisuja parempaan soteen on pakko löytää.
- 1
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys – Terve Suomi 2024. www.julkari.fi/items/d372fa5e-a70c-40ab-9b14-cd5b9f68d8f7




