Tein kaupallisen geenitutkimuksen kautta selvityksen geneettisistä taipumuksistani. Kuten toivoinkin, se tarjosi kiinnostavaa tietoa ja viihdettä.

Kun sen teki myös puoliso, niin pohdittavaa ja hupia riitti pidemmäksi aikaa.

Tulokset laittoivat pohtimaan tiedon vakavampaa merkitystä. Vaikka tuloksiin liitetään aina huomautus, että geenien vaikutus ominaisuuksiin on vaihtelevasti 40–60 % luokkaa, korkeintaan joissain lihasominaisuuksissa voidaan päästä 80 % tasolle, niin olen valmis uskomaan, että tuo prosenttiosuus on akateemista varovaisuutta. Vaikutus näkyy mielestäni selvemmin. Jos ei halua yhtyä tällaiseen suoraviivaisuuteen, niin geenitutkimuksen etuna voi mainita sen, että se nimeää taipumuksia, joita ei muuten samalla tavalla ajattelisi mahdollisina synnynnäisinä ominaisuuksina.

Yhteiskunnallisia ilmiöitä

Hakeutuminen korkeakoulutukseen, johtajuus ja yksiavioisuus ovat tällaisia osittain geeneissä näkyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Liikunnallisuus on geeneissä, mutta tarkemmin voidaan erotella esimerkiksi lihasten hapenottokykyä, voimantuottoa sekä palautumista.

Luonteenpiirteiksi luettavat asiat, kuten mukautuvuus, tunnollisuus, stressin kokeminen, sensaationhaku, riskienotto ja nautinnonhaku ovat melkoisella varmuudella palautettavissa tiettyihin geeneihin.

Taipumus hermoiluun, stressinkokemiseen, luovuuteen ja makeanhimoon näkyvät siinä missä mahdollinen korianterin inho ja chilin sietäminen.

Lista ei ole tässä täydellinen, ja todennäköisesti se laajenee.

Ilman tietoa geneettisistä ominaisuuksista

Jos ongelmanratkaisukykymme näkyy geeneissä, kuten myös kykymme tunnistaa tunteita ja kokea empatiaa, niin mikä merkitys jää erilaisille psykoterapioille, jos niitä toteutetaan ilman tietoa geneettisistä ominaisuuksista?

Voiko sitä verrata lääkkeiden määräämiseen ilman tietoa farmakogenetiikasta?

Miten neuropsykiatrinen diagnostiikka elää tämän tiedon mukana, jossa osa sairauksista selittyy geneettisellä profiililla ehkä paremmin kuin kyselypatterilla, ja onko häiriöiden luokitus ajateltava uusiksi?

Ovatko ADHD:n kyselyt yhteneviä geeneissä näkyviin toimeenpanokykyyn, impulsiivisuuteen ja vitkutteluun? Entä muut johtopäätökset? Jos henkilö on geeniensä perusteella introvertti, niin tulisiko tämä huomioida työjärjestelyissä ja päästää hänet etätöihin ja vapauttaa yhteisistä tyky-tilaisuuksista? Pitäisikö koululiikunta suunnata sen mukaan, onko henkilö vahva tai kestävä? Pitääkö edellyttää, että ihminen toimii oman perimänsä vastaisesti ja yrittää kehittää itseään, vai onko parempi mennä geenien mukaiseen myötävirtaan?

Enemmän on kysymyksiä kuin vastauksia. Ymmärrän niitäkin, jotka haluavat sulkea korvansa koko aiheelta, tai niitä, jotka varoittavat itseään toteuttavista ennustuksista ja kaupallisuudesta. Tietosuojakin saattaa nousta esiin kritiikkinä.

Ajattelen, että tällainen tieto taipumuksista lisää ymmärrystä ja myötätuntoa: elämme parhaan kykymme mukaan ja niin hyvin kuin osaamme proteiinirihmojen käskyttäessä taustalla.

Kirjoittaja on lappilainen yleislääkäri ja työterveyslääkäri sekä Kelan asiantuntijalääkäri. Kirjoittaja on myös yrittänyt parantua työhulluudesta, ja viettää aikaa perheen kanssa, ainakin sen, mitä kotieläinten hoidolta aikaa jää.