Kysyntä lääkärille somessa on valtava – suurempi kuin meitä siellä nyt on.

Eräänä tiistaina tulin julkaisseeksi LinkedInissä postauksen satavuotiaasta syömässä sillileipää.

Viikon kuluttua jutun oli lukenut 400 000 ihmistä. Se tarkoittaa kolmannesta alustan suomalaisista silmäpareista.

Koronapandemian alku sysäsi minut someaktiiviseksi lääkäriksi. Viimeisen kahden vuoden ajan olen kirjoittanut postauksia maanantaista lauantaihin, kuutena päivänä viikossa, muutamia hengähdystaukoja lukuun ottamatta.

Mitä kaksi vuotta somea opetti?

1. Ison ihmisjoukon tavoittaminen ei tapahdu yhdessä yössä.

Sillileipäpostaus ei toki ollut ensimmäiseni. Oppiakseni kirjoittamaan hyviä juttuja jouduin ensin kirjoittamaan sata huonoa. Kuten muussakaan harjoittelussa, ei viestimisessäkään ole oikoteitä. Lajin vaatima julkinen harjoittelu on tietenkin hirveää. Armollisuus itseä kohtaan on säilynyt muistamalla, että puolet jutuista on joka tapauksessa keskimääräistä huonompia ja puolet parempia. Siis ei auta kuin yrittää.

2. Alustan valinnalla on väliä.

Koska olen sekä napakan twiittaajan että fotogeenisen instagrammaajan vastakohta, valikoitui omaksi alustakseni hidastempoinen ja syvemmän pohdinnan salliva LinkedIn. On hyödyllistä pohtia, mille alustalle oma luonteenlaatu sopii parhaiten. Kaikkien someaktiivien ei tarvitse olla Instagramissa vain siksi, että siellä tavataan olla.

3. Kirjoita siitä, mistä tiedät.

Vastaus kysymykseen, mistä sitä kirjoittaisi, on yksinkertainen: jaa se, minkä tiedät. Tieto ei tässä tarkoita vähintään väitöskirjan veroista asiantuntijuutta vaan tärkeintä on osata kääntää asiansa laajemmin ymmärrettävään muotoon. Aiheen rajaus ydinosaamiseen kannattaa. Vanhusten palvelutalojen lääkärinä elämän laatukysymykset ja kuolema ovat osa jokaista päivääni. Minulle ihmiselämän ehtoopuolen aihesampo on siis ehtymätön. Vaikka aiheeni on kapea eikä vanhusväestö somea juuri kuluta, nämä postaukseni ovat poikkeuksetta luetumpia kuin yleispätevämmät terveysaiheet.

4. Tarkkuustasoa on laskettava ja konkretiaa lisättävä.

Lääkärin sydän vuotaa verta kun mutkia vedetään suoriksi. Se on kuitenkin viestin selkeyttämiseksi välttämätöntä. Asiantuntijuuden jääminen höpsismin varjoon liittyy osaltaan sellaisten ilmaisujen kuin “näyttää siltä, että…” ja “on todennäköistä, että…” käyttämisestä. Epätietoisuuden vallitessa uskomusasiantuntijan suora viesti näyttäytyy vakuuttavampana. Meidänkin on opittava reippaammiksi. Samalla mitäänsanomattomat yleistermit on syytä unohtaa. Yleisö kaipaa konkretiaa. Siksi omissa julkaisuissani puhun vanhusten ravitsemuksen sijaan satavuotiaista ja sillileivistä.

5. Negatiiviset kommentit ovat väistämättömiä.

Kahteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista kritiikkiä rikosilmoituksilla uhkailuun saakka. On hyvä miettiä, millaisen linjan ottaa vastatessaan. Suoranaiset häiriköt voi toki estää. Jokaista poikkipuolista sanaa ei toisaalta ole viisasta piilottaa. Parhaimmillaan kritiikki paljastaa oman viestinnän korjauskohteet. Salaliittoteoreetikoiden kohdalla olen ajatellut, etten vastaa väitteisiin kääntääkseni salaliittoteoreetikon pään vaan vastaan niiden satojen ja tuhansien silmäparien vuoksi, jotka hiljaisuudessa seuraavat keskustelua ja muodostavat omaa näkemystään.

Kaiken kaikkiaan toimiminen sosiaalisessa mediassa vaatii pitkäjänteisyyttä. Hyväksi viestijäksi oppii vain viestimällä. Aiheet löytyvät omaa osaamista hyödyntämällä ja yleisöään kuuntelemalla. Yksikään viestintäkonsultti tuskin neuvoisi kirjoittamaan satavuotiaasta ja sillileivästä – silti juuri sieltä löytyi omien postausteni menestyspiste.

Tärkein saamani oppi on kuitenkin tämä: kysyntä lääkärille somessa on valtava – suurempi kuin meitä siellä nyt on.

Lääkäreiden paikka on aina ollut ihmisten parissa. Siksi me kuulumme myös someen.

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri .