Jarmo Kantonen muistutti Lääkärilehden verkkokommentissaan , että omalääkärikin on ajoittain pois töistä (1). Hän näki siinä ongelman, joka tulisi ratkaista ennen kuin lääkärit voivat sitoutua malliin laaja-alaisesti.

Oma- tai perhelääkärimalli on jo käytössä esimerkiksi Norjassa, Tanskassa, Virossa, Hollannissa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Englannissa. Maat ovat siis jo kohdanneet samat käytännön ongelmat kuin Suomessa olisi edessä.

Vastaanotoilla on noissa maissa useimmiten 3–4 lääkäriä sekä sairaanhoitajia ja sihteerejä. Koko riittää erikoistuvan lääkärin kouluttamiseen.

Kantosen mainitsemat poissaolotarpeet hoituvat siksi yksinkertaisilla järjestelyillä.

Mikään ei myöskään estä toteuttamasta omalääkärimallia terveyskeskuksessa. Poissaolot hoidettaisiin silloin kuten nyt.

Konseptin ydintä ovat potilas-lääkärisuhteen jatkuvuus ja lääkärin autonomia. Potilas valitsee haluamansa lääkärin ja lääkäri väestön koon listalleen. Isommasta väestöstä seuraavat luonnollisesti isommat tulot. Listan koolle on useimmissa maissa määritetty rajat.

Omalääkäriyden ongelmia voi ratkoa monella tavalla, joten sitä kannattaa Suomessa lähteä toteuttamaan usealla mallilla. Hoitohenkilökuntaa voidaan esimerkiksi soveltaa eri tavoin. Käytäntö näyttäköön, mikä toimii parhaiten.

Mallin eduista on selvä tieteellinen näyttö, ja sitä toivovat potilaat sekä lääkärit. Kritisointi edellyttää siksi mielestämme ehdotusta konkreettisesta vaihtoehdosta.

Kriittinen palaute on toki aina tervetullutta ja auttaa kehittämään mallia paremmaksi.