Lääketiede on perinteisesti nähty tieteenä, jossa ratkaisevat vain osaaminen ja ammattitaito.

Todellisuus on monimutkaisempi. Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta, ikä ja uskonto voivat vaikuttaa lääkärin uraan ja hyvinvointiin.

Tässä Lääkärilehden numerossa alkaa sarja, jossa käymme läpi tasa-arvon nykytilaa. Samalla kerromme, mitä on tehty ja mitä tekemättä.

Naislääkäreitä on Suomessa miehiä enemmän, mutta johtoasemissa suhteessa vähemmän. Epätasapaino ei johdu yksin urapoluista. Naislääkäri kohtaa valinnoistaan riippumatta esteitä, esimerkiksi ennakkoluuloja ja vaikeuksia yhdistää perhe ja työ.

Sarjamme ensimmäisessä osassa sivuilla 1962–1967 kolme naisortopedia kertoo syrjinnän ilmenemisestä tarkemmin. He kertovat epätasa-arvosta työvuorojen jakamisessa, koulutuksiin pääsyssä ja loma-aikojen sijoittelussa. Ero miehiin voi näkyä jopa ohjauksen puutteena leikkaussalissa.

Tietoisesti tehtynä tämä on anteeksiantamatonta.

Valtaosa syrjinnästä on toisaalta tiedostamatonta. Alitajuiset motiivit on siksi syytä nostaa esiin. Siihen on vain yksi tie: avoin ja rakentava keskustelu niin, että kaikki voivat osallistua ilman pelkoa seurauksista.

Lisäksi tarvitaan läpinäkyvyyttä rekrytointeihin, selkeitä urakehityksen tukirakenteita ja naisjohtajuutta tukevia mentorointiohjelmia.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla lääkäreillä voi yhä olla huoli identiteetin hyväksymisestä työyhteisössä. Vaikka avoimuus on lisääntynyt ja tökerö vitsailu vetää toivottavasti viimeisiään, pinnan alla esiintyy vieroksuntaa.

Sama koskee maahanmuuttajalääkäreitä. Monet kertovat, että osaamista kyseenalaistetaan valtaväestön kollegoja enemmän. Kokemuksilla on suora vaikutus työssä viihtymiseen ja integroitumiseen.

Lääkärien joukossa työskentelee myös uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia. Esimerkiksi huivin käyttäminen tai muiden uskonnollisten tapojen noudattaminen voi herättää kysymyksiä kollegoissa.

Mikään yllä mainituista ei saa estää ammatillista yhdenvertaisuutta.

Lääkärien tasa-arvo ei ole pelkästään eettinen kysymys. Se vaikuttaa työvoiman pysyvyyteen ja terveydenhuollon toimivuuteen. Jokainen kollega ansaitsee mahdollisuuden menestyä ja kehittyä omilla ansioillaan.

Lääkärien on syytä olla tasa-arvon suunnannäyttäjiä. Tämä edellyttää konkreettisia toimia: syrjinnän nollatoleranssia ja arvojen selkeää näkyvyyttä jokapäiväisessä työssä.

Itse kullakin on tutkistelun paikka. Enhän tiedostamattani syrji kollegaa?

Enhän varmasti?