Miten Puolustusvoimien lääkintä varautuu sotilaalliseen uhkaan?
Suomen ja muiden Nato-maiden katsantokantojen yhteensovittaminen on Ukrainan sodan myötä nostanut päätään, kertoo lääkintämajuri Antti Pöyhönen.
Ukrainan sota ja Nato-jäsenyys ovat muuttaneet merkittävästi sitä, miten Puolustusvoimien lääkintä varautuu sotilaalliseen uhkaan, kertoo lääkintämajuri, hallintoylilääkäri Antti Pöyhönen.
Muutos näkyy niin kansallisella tasolla, kansainvälisessä yhteistyössä kuin kenttäolosuhteissakin.
Pöyhösen mukaan yleisesti ottaen Ukrainan isoimmat opit taistelukentällä ovat suojan ja liikkeellä pysymisen tärkeys. Etenkin näihin on kiinnitetty huomiota kenttälääkinnän suunnittelussa, jossa lähtökohtana on joukkojen tukeminen.
– Taistelukentän muutos on ollut iso, ja se vaikuttaa myös lääkintään, hän sanoo.
Sodassa Puolustusvoimien lääkintäketju toimisi muun yhteiskunnan kanssa tiiviisti. Kansallisella tasolla uhkatilanteisiin varautumista suunnitellaan Pöyhösen mukaan hyvässä yhteistyössä julkisen terveydenhuollon kanssa.
– Julkisen terveydenhuollon varautuminen sotilaalliseen uhkaan on hyvinkin aktivoitunut viime vuosina, hän sanoo.
Sitä ovat edesauttaneet tuoreet sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat lakimuutokset, joiden tavoitteena on vahvistaa varautumista kansallisen riskiarvion uhkakuviin.
Suomen näkökanta eroaa
Nato-jäsenyyden myötä Puolustusvoimien lääkintä on selvästi kansainvälistynyt. Vaikka tiiviistä yhteistyötä on tehty ennenkin tiettyjen maiden välillä, nyt Suomi osallistuu kokonaisuuden suunnitteluun eri tavalla kuin aiemmin.
Pöyhösen mukaan Suomen sotahistoriasta kumpuava näkökanta poikkeaa muista jäsenmaista mitä tulee konfliktiin varautumiseen.
– Suomessa on perinteisesti ajateltu, että sotaan joutuminen tarkoittaisi suuria potilasmääriä taisteluissa, kun taas muut Nato-maat ovat katsoneet asiaa eri kulmasta vuosia. Rauhanturvaoperaatioissa tulee yksittäisiä potilaita, Pöyhönen selittää.
Niiden katsantokantojen yhteensovittaminen on hänen mukaansa Ukrainan myötä nostanut päätään.
– Pelkät sotilaslääkinnän resurssit eivät riitä hoitamaan isoja potilasmääriä. Sitä on nyt tuotu Natossa enemmän esiin.
Lääkärikunnan osaaminen on tärkeää
Suuri osa Puolustusvoimien lääkäreistä tekee potilastyötä varuskunnissa terveysasemilla eri puolilla Suomea. Lisäksi organisaatiossa työskentelee lääkäreitä muun muassa hallinnollisissa tehtävissä.
Lääkintä eroaa Pöyhösen mukaan muista Puolustusvoimien aloista siinä, että iso osa sen suorituskyvystä tulee reservin osaamisena. Eli niiden lääkäreiden, jotka eivät tavallisesti työskentele armeijan leivissä.
– Lääkärikunnan ja muun terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen on tärkeää Puolustusvoimille, hän painottaa.
Kertausharjoitusten määrää yleisesti on lisätty, mikä koskee myös lääkäreitä. Silti kaikki halukkaat eivät Pöyhösen mukaan syystä tai toisesta pääse kertaamaan lääkinnällisiä taitojaan.
Osaamista kannattaisikin Pöyhösestä hankkia myös kertausharjoitusten ulkopuolella. Esimerkiksi sotavammojen hoitaminen on hyvin erilaista kuin siviilipuolella, kun kudospuutokset ovat tavallisesti isoja.
– En tarkoita, että ruvettaisiin ylettömästi kouluttautumaan, mutta nämä asiat on hyvä pitää taustalla mielessä, hän sanoo.
Lääkintämajuri, hallintoylilääkäri Antti Pöyhönen luennoi Puolustusvoimien lääkinnän varautumisesta Itä-Suomen Lääketiedetapahtumassa Kuopiossa keskiviikkona 16. syyskuuta.
