Kuvittele, että olisi hoito, jolla voisi parantaa tyytyväisyyttään elämään, kohentaa mielenterveyttään ja tehostaa keskittymiskykyään.

Hoito olisi yksinkertainen ja nopea. Se sopisi kenelle vain. Tutkimuksia tai diagnooseja ei tarvittaisi. Jopa sivuvaikutukset olisivat myönteisiä.

Enkä nyt tarkoita liikuntaa enkä tanssia. (Tosin niillä voisi parantaa vointiaan entisestään.)

Tiedän mitä ajattelet.

Aivan: tarvitaan näyttöä. Olisi hyvä nähdä esirekisteröity koe, jossa riittävän suuri joukko koehenkilöitä satunnaistetaan hoito- ja verrokkiryhmään. Enkä haluaisi nähdä vain tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä vaan efektikokoja, joilla voisi olla todellista merkitystä ihmisten elämässä.

Olisi vakuuttavaa, jos ihmiset eivät vain itse kokisi keskittymiskykynsä kohentuneen, vaan suoritustaso todella paranisi kognitiivisissa testeissä. Olisi hyvä myös nähdä masennus- ja ahdistusoireiden lievittyvän yleisesti käytetyillä menetelmillä – esimerkiksi samoilla, joita Yhdysvaltain psykiatriyhdistys APA suosii. Koettua hyvinvointiakin olisi hyvä arvioida useammalla kuin yhdellä tavalla.

Ainakin minusta tällainen kuulostaisi alkuun jo aika vakuuttavalta.

No, tällainen hoito todella on. Kuvaamassani tutkimuksessa oli 467 koehenkilöä, ja hoito kesti kaksi viikkoa (1).

Hoitona puhelimesta poistettiin älytoiminnot.

Osallistujat asensivat puhelimelleen Freedom-nimisen sovelluksen, jolla estettiin pääsy sosiaaliseen mediaan ja internetiin (puhelimella). Soittaminen, tekstiviestit (ja tietokoneet) edelleen toimivat.

Muutos paransi ihmisten keskittymiskykyä yhtä paljon kuin jos he olisivat nuorentuneet kymmenellä vuodella. Heidän koettu tyytyväisyytensä elämään parani. Masennusoireet lievittyivät niin paljon, että tutkijat vertaavat efektikokoa kognitiivis-behavioraaliseen psykoterapiaan.

Mikä selittää tulokset?

Se, että osallistujien ruutuaika romahti.

He saivat vuorokauteensa keskimäärin kaksi ja puoli tuntia lisää aikaa. Älytoimintojen sulkeminen sai osallistujat nukkumaan enemmän, kokemaan yhteytensä muihin ihmisiin läheisemmäksi ja tuntemaan, että omaan elämäänsä voi vaikuttaa.

Parhaat tulokset olivat niillä, jotka jatkoivat täydet kaksi viikkoa, mutta vähempikin lisäsi hyvinvointia.

Kyse ei ole korrelaatiosta vaan satunnaistetusta koeasetelmasta.

Jos tulokset ovat toistettavissa, ne kertovat vahingosta, jota digitaalinen elämäntapamme meille aiheuttaa. Emme todennäköisesti arjessamme huomaa, kuinka ruutuaika rapauttaa tarkkaavaisuuttamme ja tyytyväisyyttämme elämään.

Tulokset herättävät kiinnostavia kysymyksiä. Heikentääkö elämänlaatua juuri sosiaalinen media? Vai lisääkö jatkuva internetin ja uutispalveluiden selaaminen vahinkoa? Kokeessahan estettiin molemmat.

Ja jos vahinko näkyy näin selvästi aikuisilla, millaisia ovat vaikutukset lapsille ja nuorille?

Viitteitä tästä antaa elokuussa Nature Human Behaviourissa julkaistu italialainen pitkittäistutkimus (2). Sen mukaan nuorempana avattu sometili oli yhteydessä heikompaan koulumenestykseen seuraavina vuosina matematiikassa ja äidinkielessä.

Voi myös kysyä, miten elämäntapojen muuttaminen parhaiten onnistuisi. Tutkijoilla oli vaikeuksia saada ihmisiä pysymään kokeessa edes kahta viikkoa.

Mutta onkohan niin, että tiesimmekin tämän jo? Siis että älypuhelin vie aikamme, unemme, keskittymiskykymme ja mielenrauhamme.

Olemmeko me kuin sarjakuvahahmo Wagner Juba Tuomolan stripissä, jossa Viivi kysyy: ”Etkö tiedä, ettei raha tuo onnea?” Wagner vastaa: ”En halua onnea, haluan rahaa.”

Ehkä mekään emme halua mielenrauhaa, haluamme pitää älypuhelimemme ja sometilimme.

Onneksi aina voi sanoa, että tarvitaan lisää tutkimusta.