Suomalaisella lääkärillä on auttajan identiteetti

Niiden nuorempien (v. 2002–2013 valmistuneet) ja vanhempien (v. 1970–2001 valmistuneet) lääkärien osuudet (%), joiden mielestä ilmaisu vastaa heitä erittäin tai melko hyvin, sekä ryhmien väliset erot.

Tulokset pyöristetty selkeyden vuoksi kokonaisluvuiksi ennen erotuksen laskemista

Lääkäri joutuu toimimaan työssään monissa rooleissa. Ne riippuvat työtehtävästä ja lääkärin persoonallisuudesta. Muuttuvat roolit vaikuttavat lääkärin kokemukseen omasta ammatti-identiteetistään. Se muodostuu opiskeluaikana ja kehittyy koko uran ajan (1).

Identiteetti on monitulkintainen käsite, jonka määritelmä vaihtelee tieteenaloittain. Sosiaalitieteiden määritelmän mukaan identiteetti koostuu yksilön subjektiivisista ominaisuuksista, mielikuvista, uskomuksista ja odotuksista, jotka yhdessä muodostavat yksilön oman identiteetin. Se voidaan jakaa erillisiin ulottuvuuksiin, joita ovat mm. henkilökohtainen identiteetti, sukupuoli-, kulttuuri- ja ammatti-identiteetti. Ammatti-identiteetti rakentuu yksilön työssään sisäistämistä käyttäytymisen normeista, uskomuksista, kokemuksista ja pyrkimyksistä (2).

Lääkärin ammatti luetaan erityispiirteidensä vuoksi professioammatteihin. Lääkäreitä yhdistää yhteinen arvopohja sekä koulutukseen perustuvat, yhteiskunnallisesti merkittävät ammatilliset erityistiedot ja -taidot.

Professiolla on yhteiskunnassa merkittäviä oikeuksia, ja se pyrkii valvomaan jäsentensä toiminnan asianmukaisuutta (3). Ammatti-identiteetti ei ole staattinen tila vaan jatkuva prosessi (2). Lääkärien ammatti-identiteetti syntyy vuorovaikutuksesta potilaiden, opettajien, kollegojen ja työnantajien kanssa.

Tärkeimpiä tekijöitä identiteetin rakentumisessa ovat roolimallit, mentorit ja henkilökohtaiset kokemukset (1). Ammatti-identiteetti vaikuttaa lääkärin jokapäiväiseen työskentelyyn ja näkemykseen työn merkityksellisyydestä (4). Ammattikunta työskentelee useissa eri työtehtävissä ja erikoisaloilla. Koettu ammatillinen identiteetti voi olla erilainen esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa (5).

Lääkäriprofession erityisasema perustuu yksilön ja yhteiskunnan väliseen luottamukseen. Yhteiskunta edellyttää ammattikunnan tuottavan yksilölle laadukkaan ja asiantuntevan terveydenhuollon vastineena profession itsemääräämisoikeudesta.

Ammattikunnan arvostus näkyy myös kyselytutkimuksissa. Suomalaisten vastaajien mielestä arvostetuimpien ammattien kymmenen kärjestä kuusi oli eri erikoisalojen lääkäreitä (6). Arvostus luo lääkärikunnalle ulkoisia odotuksia siitä, minkälaisia ominaisuuksia lääkäreillä haluttaisiin olevan. Niitä ovat mm. altruismi, potilaiden kuunteleminen ja kunnioittaminen, avun tarjoaminen, terveysvalistus ja -asiantuntijuus, ammattitaitoisuus sekä ammattiryhmien välinen yhteistyö (3,7).

Lääkärien rooleja ja identiteettejä on tutkittu verrattain vähän (2,8,9,10,11,15). Kansallisissa identiteettitutkimuksissa ovat korostuneet suomalaisten lääkärien terveysasiantuntijan ja auttajan roolit. Lääketieteen opiskelijoilta on selvitetty asenteita sekä käsityksiä omasta ammatti-identiteetistä ja ammatillisesta suuntautumisesta. Kansainvälisissä tutkimuksissa on selvitetty lääkärien uskomuksia ja kokemuksia ammattikunnan autonomiasta, itsesäätelystä, työhön omistautumisesta ja vapaa-ajasta.

Lääkäri-identiteetin syntymiseen ja vahvistamiseen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota 20 viime vuoden aikana (4,12,13). Yhteiskunnalliset muutokset ovat heijastuneet länsimaiseen työskentelykulttuuriin: vapaa-ajan merkitys on suurentunut ja etenkin nuorten halu menestyä muillakin elämänalueilla on yleistynyt. Tämä on vähentänyt tarvetta muodostaa vahvaa lääkärin identiteettiä, joka ulottuu myös työpaikan ulkopuolelle (14,15). Suomessa keskustelu lääkärien identiteetistä ja sen muutoksista onkin usein painottunut suurten muutosten aikaan yhteiskunnassa tai korkeakoulutuksessa (16).

Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten lääkärien ammatti-identiteettiä ja siinä ilmeneviä eroja lääkärien sukupuolen, iän ja työskentelysektorin mukaan.

Aineisto ja menetelmät

Poikkileikkaustutkimuksen aineisto on osa laajempaa Lääkäri 2013 -tutkimusta (5), joka on jatkoa v. 1988 alkaneelle ja viiden vuoden välein toistetulle kyselysarjalle. Tutkimuksemme perusjoukon muodostivat alle 70-vuotiaat Suomessa asuvat laillistetut lääkärit (n = 21 501). Otoksen poiminnassa ja perusjoukon määrittelyssä käytettiin Suomen Lääkäriliiton rekisteriä.

Perusjoukosta poimittiin 50 %:n satunnaisotos valitsemalla parittomina päivinä syntyneet lääkärit (n = 10 600). Tiedot kerättiin sähköisellä lomakkeella ja lomakekyselyllä postitse. Tutkimukseen vastasi 5 350 lääkäriä. Vastausosuus oli 51 %.

Tutkittavat jaettiin vertailukelpoisiin ryhmiin valmistumisvuoden mukaan. Nuoremman ryhmän muodostivat v. 2002–13 valmistuneet lääkärit ja vanhemman ryhmän v. 1970–2001 valmistuneet lääkärit. Nuoremman ryhmän vastausosuus oli 42 % (n = 1 504) ja vanhemman 55 % (n = 3 846).

Naisten vastausosuus oli 53 % ja miesten 46 %. Suurin vastausosuus oli 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien ryhmässä (62 %), ja pienin 35–44-vuotiailla (43 %). Erikoislääkärit vastasivat kyselyyn aktiivisemmin (55 %) kuin erikoistumattomat (43 %). Tutkimusaineisto ja perusjoukko vastasivat jakaumiltaan riittävästi toisiaan, joten tulokset voitiin yleistää koskemaan kaikkia Suomessa asuvia lääkäreitä (17).

Tutkittavien ammatti-identiteettiä selvitettiin kysymyksellä "Miten hyvin seuraavat lääkärin työtä kuvaavat ilmaisut vastaavat Sinua lääkärinä?". Lomakkeessa oli 25 eri ilmaisua. Vastausvaihtoehdot olivat "erittäin hyvin", "melko hyvin", "vaikea sanoa", "melko huonosti" ja "erittäin huonosti". Tutkimuksen kysymyksenasettelu oli: "Miten hyvin seuraavat…", jolloin lääkärin identiteettiä hyvin kuvaavat vastaukset yhdistettiin yhteen luokkaan vastakohdaksi huonosti kuvaaville ja vastauksille, joissa lääkäri ei ottanut kantaa. Muodostetut kolme luokkaa olivat: "erittäin hyvin ja melko hyvin", "vaikea sanoa" sekä "melko huonosti ja erittäin huonosti".

Kuhunkin ilmaisuun vastanneista laskettiin frekvenssijakaumat, ristiintaulukointi ja prosenttiosuudet. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Khiin neliö -testillä. Analyysit tehtiin IBM SPSS Statistics -ohjelman versiolla 21.

Tulokset

Lääkärien identiteettiä kuvasi parhaiten termi auttaja, jonka 76 % lääkäreistä arvioi vastaavan erittäin tai melko hyvin itseään lääkärinä (kuvio 1). Seuraavaksi suosituimmat olivat työryhmän jäsen (74 %), terveysasiantuntija (71 %) ja kuuntelija (70 %). Heikoimmin identiteettiä kuvasivat shamaani (3 %) ja leipäpappi (4 %).

Sukupuolten välinen ero oli suurin terveyskasvattajan, lohduttajan sekä lääkkeiden määrääjän identiteetissä. Naisista 57 % ilmoitti termin terveyskasvattaja kuvaavan itseään lääkärinä erittäin tai melko hyvin, miehistä 35 %. Naiset kokivat itsensä myös lohduttajiksi ja lääkkeen määrääjiksi useammin kuin miehet. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä (liite 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 40/2017).

Nuoremmat lääkärit kokivat itsensä lääkkeiden määrääjiksi, todistusten kirjoittajiksi ja priorisoijiksi useammin kuin vanhemmat. Nuoremmista 63 % katsoi termin lääkkeiden määrääjä kuvaavan erittäin tai melko hyvin identiteettiään lääkärinä. Vanhemmista lääkäreistä näin vastasi 40 %. He kokivat itsensä tukipilareiksi, johtajiksi ja yrittäjiksi useammin kuin nuoremmat (taulukko 1).

Terveyskeskuksissa työskentelevät lääkärit kokivat itsensä perhelääkäreiksi, terveyskasvattajiksi ja todistusten kirjoittajiksi selvästi useammin kuin sairaalassa työskentelevät. Terveyskeskuslääkäreistä koki itsensä kuuntelijaksi 84 %, kun taas sairaalassa työskentelevistä lääkäreistä näin vastasi 57 %. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä (liite 2, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 40/2017).

Pohdinta

Lääkärit kokevat itsensä ensisijaisesti auttajiksi. Tulos sopii tyypilliseen kuvaan lääkärin työstä, jossa potilaan auttaminen on yksi profession velvollisuuksista. Auttaminen mainitaan myös lääkärin eettisissä ohjeissa (18).

Motiivit ammatin taustalla ovat usein humaaneja, ja kiinnostus ihmiseen on tärkein yksittäinen tekijä ammatin valinnassa (19). Kiinnostus ihmiseen ja auttajan rooli työssä edustavat ammatin inhimillistä puolta.

Yli kaksi kolmasosaa vastaajista koki ilmauksen terveysasiantuntija kuvaavan itseään lääkärinä hyvin. Tämä vastaa perinteistä lääkärin identiteettiä. Juuri kukaan ei kokenut omakseen vanhaa shamaani-ilmausta, mikä on ymmärrettävää sanan negatiivisen kaiun ja näyttöön perustuvan lääketieteen takia.

Yksi kymmenestä ei kokenut olevansa auttaja tai terveysasiantuntija. Tämä voi osittain johtua lääkärien työllistymisestä laajalti eri asiantuntijatehtäviin, jolloin työnkuva ei ole enää perinteisen vastaanottotyön mukainen (20).

Identiteettiä selvitettiin valmiilla vastausvaihtoehtoilla, joita ei selitetty tarkemmin. Siten kukin vastaaja tulkitsi niitä omista lähtökohdistaan. Avoimella kysymyksellä esiin tulisi todennäköisesti muitakin ilmaisuja. Tutkimussarjan kysymyslista on pysynyt samana vuodesta 1988, joten termit eivät välttämättä vastaa nykylääkärin identiteettiä tarpeeksi hyvin. Nykyistä identiteettiä vastaavia ilmaisuja voisivat olla mm. etälääkäri, tulkitsija, digiparantaja tai konsultti.

Sekoittavia tekijöitä saattavat olla myös normaalista poikkeavat työtehtävät mm. sairaalapalveluja suorittaessa sekä naisvastaajien ja vanhempien lääkärien yliedustus. Tulosten voidaan kuitenkin arvioida edustavan tutkimuksen perusjoukkoa eli suomalaisia lääkäreitä.

Lääkärit työskentelevät monien erikoisalojen ja ammattiryhmien kanssa, joten kokemus työryhmän jäsenyydestä on tärkeää hyvän yhteistyön ja potilaiden hoidon kannalta. Itseään kuvaili johtajaksi silti vain vajaa kolmasosa tutkittavista. Löydös voi kertoa siitä, että lääkärit tuntevat työskentelevänsä ennemmin työryhmän tasavertaisena jäsenenä kuin johtajana.

Ilmaisut terveyskasvattaja, lohduttaja sekä lääkkeiden määrääjä toivat esiin selvimmät erot naisten ja miesten ammatti-identiteetissä. Vain noin joka kolmas mies koki ilmaisun terveyskasvattaja kuvaavan itseään lääkärinä. Erot selittyvät osittain naisten ja miesten erilaisesta jakautumisesta erikoisaloille sekä perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Naisista työskentelee perusterveydenhuollossa suurempi osa kuin miehistä, kun taas miehet työskentelevät erikoissairaanhoidossa operatiivisilla aloilla ja sisätaudeilla yleisemmin kuin naiset (20).

Kaikkea sukupuolten välistä eroa erikoisalat eivät selitä, vaikka todistusten kirjoittaminen, sosiaalisten ongelmien käsittely ja terveyskasvatus voidaan nähdä jossain määrin juuri terveyskeskuslääkärin työnä. Terveyskasvatus on lääkärin perustehtävä erikoisalasta riippumatta.

Vanhemmat lääkärit kokivat itsensä johtajiksi ja yrittäjiksi yleisemmin kuin nuoremmat. Ryhmien eroja selittää se, että vanhemmat lääkärit työskentelevät yleisemmin johtotehtävissä ja yksityissektorilla (20). Monet lääkärit työskentelevät tiimeissä, yleensä tiimin johtajana. Myös kokemus ja ammattitaito voivat vahvistaa tunnetta johtajan identiteetistä.

Nuoret lääkärit kokivat olevansa lääkkeiden määrääjiä, todistusten kirjoittajia ja liukuhihnatyöntekijöitä useammin kuin vanhempi ryhmä. Ikäryhmien erot olivat selvät sekä terveyskeskuksessa että sairaalassa.

Johtavassa asemassa olevien lääkärien hallinnolliset tehtävät voivat vähentää lääkärin perustyötä, kuten lääkkeiden määräämistä ja todistusten kirjoittamista. Nuoret lääkärit saattavat mieltää perustyön enemmän toimimiseksi resepti- ja todistusautomaattina, joka vie aikaa diagnostiikalta ja hoidolta. Joka lääkärisukupolvella on omat ihanteensa ja asenteensa, jotka heijastavat koko yhteiskunnan asenne- ja arvomuutoksia (16).

Terveyskeskus- ja sairaalalääkärien erot olivat osaksi samoja kuin sukupuolten väliset erot. Huomionarvoista on, että työskentelysektori vaikutti identiteettiin enemmän kuin sukupuoli tai ikäryhmä. Terveyskeskuslääkärit käyttivät enemmän sekä positiivisia että negatiivisia ilmaisuja kuin sairaalalääkärit. Perhelääkäri voi yhä kuvastaa etenkin pienten paikkakuntien terveyskeskuslääkärien identiteettiä, sillä lääkäri saattaa hoitaa koko perheen terveysasioita. Terveyskeskus- ja sairaalalääkärien erilaiset kokemukset kuuntelijoina heijastanevat potilaskontaktien eroja.

Työtehtävä määrittelee lääkärin identiteettiä hyvin paljon, mutta työskentelypaikan vaikutuksesta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä. On todennäköistä, että ammatti-identiteetiltään ja persoonaltaan erilaiset lääkärit hakeutuvat itselleen parhaiten sopiville erikoisaloille jo uran alkuvaiheessa.

Tuloksemme ovat yhteneviä aihetta käsittelevien aiempien tutkimusten kanssa (8,10, 11). Terveysasiantuntijan ja auttajan roolit ovat yhä vahvin osa suomalaisten lääkärien identiteettiä.

Terveysteknologian kehitys, sosiaali- ja terveyspoliittiset uudistukset, sähköiset potilastietojärjestelmät ja helposti saatavilla oleva terveystieto ovat muuttaneet ja muuttavat lääkärin ammattia ja potilas-lääkärisuhdetta (21,22). Työnkuvan muutokset heijastuvat ammattikunnan identiteettiin. On tärkeää, että lääkäreillä olisi valmiutta mukautua näiden uusien vaatimusten mukaisesti.

Identiteettejä voi muodostua lisää toimintaympäristön muuttuessa. On esitetty, että potilaan kasvava ja aktiivinen rooli terveytensä hoidossa on osa lääkärin ammatin muutosprosessia (23). Ryhmätyöskentely sekä asiantuntija- ja konsulttityö todennäköisesti yleistyvät entisestään. Perinteinen jaottelu terveyskeskukseen ja sairaalaan voi muuttua. Uusia identiteettejä saattavat olla esimerkiksi data-analyytikko, joka yhdistää potilastietoa riskien arvioinnissa ja resurssien kohdentamisessa, tai valmentaja, jonka työssä korostuu potilaan ja yhteisön osallistaminen oman terveyden hoidossa.

Lääkärin ideaalista identiteettiä ei voi määritellä, koska eri tehtävissä tarvitaan erilaisia lääkäreitä ja identiteettejä. On kuitenkin arvokasta, että lääkärit kokevat ensisijaiseksi identiteetiksi auttajan roolin. Se todennäköisesti säilyy tulevaisuuden muutoksista huolimatta.

TÄSTÄ ASIASTA TIEDETTIIN

Lääkärien ammatti-identiteetti ei ole staattinen tila vaan jatkuvassa muutoksessa.

Tärkeimpiä tekijöitä identiteetin rakentumisessa ovat roolimallit, mentorit ja omat kokemukset.

Ammatti-identiteettiä on tutkittu verrattain vähän kansallisesti ja kansainvälisesti.

TÄMÄ TUTKIMUS OPETTI

Suomalaiset lääkärit kokevat itsensä ensisijaisesti auttajiksi ja työryhmän jäseniksi.

Identiteettien erot olivat suurimmat työskentelysektorien välillä.

Nuoremmat lääkärit kokivat olevansa lääkkeiden määrääjiä, todistusten kirjoittajia ja liukuhihnatyöntekijöitä useammin kuin vanhemmat lääkärit.