Kotona asuvien kaupunkilaisvanhusten terveys ja elämänlaatu Tallinnassa ja Helsingissä Talsinki-tutkimus
Lähtökohdat
Kartoitimme kotona asuvan vanhusväestön (80-86-vuotiaita) eroja vanhan ja uuden EU-maan välillä.
Menetelmät
Samanlainen kirjekysely toteutettiin sekä Helsingissä että Tallinnassa väestöotantana vuonna 2004. Kyselyyn sisältyi terveyteen liittyvän elämänlaadun mittari 15D sekä kysymyksiä elinoloista, sairauksista, lääkityksistä ja psyykkisestä hyvinvoinnista.
Tulokset
Tallinnalaiset vanhukset ilmoittivat vähemmän säännöllisesti käytössä olevia lääkkeitä, mutta he sairastivat merkittävästi useammin sydän- ja verisuonisairauksia, mutta vähemmän syöpää kuin helsinkiläiset. Vaikka helsinkiläiset vanhukset asuivat useammin yksin, heidän terveyteen liittyvä elämänlaatunsa ja psyykkistä hyvinvointiaan kuvaavat mittarit olivat parempia kuin tallinnalaisilla.
Päätelmät
Tulokset osoittavat selviä eroja jo vakiintuneen EU-maan (Suomi) ja uuden EU-maan (Viro) vanhojen kaupunkilaisten välillä terveydentilan ja terveyteen liittyvän elämänlaadun suhteen.
Seuraavien vuosikymmenten aikana koko Euroopan unionin väestö vanhenee nopeasti ja ikääntyneen väestön terveydentilan ja toimintakyvyn ylläpitäminen tulee olemaan valtava haaste EU:lle. Kuinka uudet EU-maat selviytyvät tästä ongelmasta, kun niiden sosioekonominen tilanne, terveydenhoito ja väestön…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



