"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi"
– Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini.
Työmarkkinaosapuolet suosittelevat, että työnantajat maksavat työntekijälle, viranhaltijalle ja virkamiehelle palkan suosituksissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa henkilö on estynyt tekemään työtään drooniuhkaa koskevan vaaratiedotteen vuoksi.
Lääkäriliiton neuvottelupäällikön Anna Zibellinin mukaan suositus jää puutteelliseksi.
Siinä jätetään hänen mukaansa keskeisiä kysymyksiä paikallisesti ratkaistaviksi, mikä käytännössä merkitsee, että työnantaja määrittelee viime kädessä toimintalinjan drooniuhkatilanteissa.
Tämä koskee niin velvollisuutta saapua työhön kuin palkanmaksuvelvollisuuttakin.
Esimerkiksi ensihoidossa ja muissa hengen ja terveyden kannalta kriittisissä toiminnoissa työskentelevien tulee saapua työpaikalle drooniuhkatilanteesta huolimatta, mutta tämäkin tulee arvioida työpaikkakohtaisesti, eikä suositus anna velvoittavia toimintaohjeita.
– Olisin toivonut, että valtakunnallisessa suosituksessa olisi täsmällisempi kannanotto uhkatilanteiden eri tasoihin sekä selkeämpi määrittely siitä, mitä kriittisillä aloilla tarkoitetaan. Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät suosituksessa vaille huomiota, Zibellini kertoo.
– Pidän tärkeänä, että ensi viikolla työnsä aloittava kunta- ja hyvinvointialan pääneuvotteluryhmän alainen työryhmä huomioi lääkärien aseman muiden kriittisten alojen rinnalla ja laatii sitovat, käytännönläheiset toimintaohjeet.
Myös OAJ kritisoi tulosta
OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron mielestä neuvottelutulos jäi torsoksi. Suositus ei hänestä riitä, vaan palkka on maksettava, jos drooniuhka estää töiden tekemisen.
Suositusten lähtökohtana on, että viranomaisten vaaratiedotteessa antamia ohjeita tulee noudattaa. Yhteiskunnassa on kuitenkin toimintoja, joiden pysähtyminen tai heikkeneminen vaaratiedotteen voimassaoloaikana voisi välittömästi vaarantaa ihmisten henkeä tai terveyttä. Ohjeistus sisältää suosituksia näiden toimintojen turvaamiseksi vaaratiedotteen voimassaoloaikana.
Ne perustuvat tämänhetkiseen uhkakuva-arvioon, ja niitä päivitetään tarvittaessa.
Suositukset pohjautuvat tilanteeseen, jossa Suomeen saattaa satunnaisesti harhautua aseistettuja drooneja ja jonka seurauksena pelastusviranomainen voi antaa vaaratiedotteita. Drooniuhkatilanteissa viranomaiset kehottavat suojautumaan sisätiloihin, koska ulkona liikkuminen ei ole turvallista.
Työpaikoilla sovitaan toimintatavoista
Suositukset sisältävät esimerkkejä keinoista, joilla suojautumiskehotusta ja työntekoa voi sovittaa yhteen. Työpaikalla tulisi löytää keinot, joilla työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle aiheutuvat vaarat sekä työnantajille aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Drooniuhkatilanteisiin liittyvät ohjeet ja toimintatavat on käsiteltävä ennalta työpaikoilla. Suositukset sisältävät esimerkkejä työnantajan ja henkilöstön käsiteltävistä asioista.
Työmarkkinaosapuolet ja valtioneuvosto varautuvat myös tilannekuvan muuttumiseen.
Sen varalta, että drooniuhkatilanne muuttuu tai ne yleistyvät ja työnantajille aiheutuu näistä merkittäviä palkkakustannuksia, työ- ja elinkeinoministeriön johdolla selvitetään kustannusten tasausmalleja. Selvityksen lähtökohtana on, että mallista ei aiheudu kustannuksia julkiselle taloudelle tai palkansaajille.




