Liikunta nostaa mielialaa jo puolessa tunnissa Masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville potilaille pitäisi erityisesti painottaa liikkumisesta saatavaa välitöntä hyötyä, kuten stressi- ja ärtymystason laskua, sanovat yhdysvaltalaistutkijat. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Nuori tieteilijä tähtää lääkikseen Lukiolainen Salli Antila selvitti, miten lääkeaineiden vaikuttavien ainesosien kiteisyys vaikuttaa lääkkeen tehokkuuteen. Työllään Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailun kansainvälisen sarjan voittaneen Antilan toiveissa ovat lääketieteen opinnot. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Kasviksista ja vitamiinilisistä ei syövän torjujiksi Tutkimusten mukaan kasvikset ja hedelmät vähentävät syöpäriskiä vain vähän, monivitamiinipillerit näyttävät jopa lisäävän sitä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Onkohan lapsiperheessä alkoholiongelma? Lapsen kokemus voi olla herkin mittari kertomaan, käytetäänkö perheessä päihteitä. Jos epäilys herää, tartu asiaan riuskasti, sanoo neuvola- ja koululääkäri Marjut Jalonen. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Monitieteisyys tuli jatkokoulutukseen Kuopiossa Kuopion ja Joensuun yliopistojen yhdistyminen Itä-Suomen yliopistoksi vei lääketieteeltä itsenäisen tiedekunnan, mutta toi lisää monitieteisyyttä lääkärien jatkokoulutukseen. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Sähköinen resepti tarttuu PKV-pulmaan PKV-lääkkeitä voitaneen lähitulevaisuudessa määrätä vain e-reseptillä. Nyt pohditaan, voisiko järjestelmä tarkastaa voimassaolevat lääkemääräykset ja varoittaa lääkäriä mahdollisista päällekkäisyyksistä tai tiheästi kirjoitetuista resepteistä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Järvenpään sosiaalisairaala aloittaa yt-neuvottelut Järvenpään sosiaalisairaalan palvelujen kysyntä on vähentynyt merkittävästi. Kunnat odottavat, että laitosmaiset päihdekuntoutusjaksot ovat entistä lyhyempiä ja halvempia, vaikka hoidon tarve on suuri. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Ikääntyvien kupari- ja rauta-altistusta tulisi vähentää Kuparin ja raudan kertyminen elimistöön altistaa yli 50-vuotiaita hermostollisille sairauksille sekä valtimonkovettumataudille. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.4.2010 Kommentteja
Keski-iässä pedataan vanhuusvuosien elämänlaatu Tupakoimattomuus, kohtuullinen alkoholinkäyttö, painon hallinta ja matala kolesterolitaso keski-iässä pidentävät elinikää ja parantavat vanhuusiän elämänlaatua, selviää väitöstutkimuksesta. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.4.2010 Kommentteja
"Ihminen vastatkoon itse läskeistään" Ihmisten on itse ryhdyttävä hoitamaan omaa terveyttään ja siten osallistuttava terveydenhuollon kulujen pienentämiseen. Tähän tulokseen tultiin konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopersin kyselyssä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.4.2010 Kommentteja
Psykoterapeuttien koulutus Valviran puntariin Valvira perustaa asiantuntijaryhmän arvioimaan psykoterapeuttikoulutusten sisältöä. Uusien koulutusohjelmien ja oppisuuntausten määrä on selvässä kasvussa, ja moni opiskelija on joutunut pettymään karvaasti nimikesuojaa hakiessaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.4.2010 Kommentteja
Diabeteslapsen koulupäivä hoituu yhteistyöllä Diabeetikolle toivotaan mahdollisimman tavallista koulupäivää ministeriöiden ja Kuntaliiton laatimassa uudessa toimintamallissa. Hoitovastuut säilyvät ennallaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.4.2010 Kommentteja
Diabeteksen seulonta säästää rahaa ja elinvuosia Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan diabeteksen seulonta on kustannustehokasta, kun se aloitetaan 30-45-vuotiaiden joukossa ja toistetaan 3-5 vuoden välein. Suomalaisasiantuntijan mukaan diabetesriskiä kannattaisi alkaa haravoida 40 vuoden ikäisiltä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.4.2010 Kommentteja
Raskausliikunta laskee sikiön syntymäpainoa Kohtuullisen rasittava, säännöllinen liikunta raskauden aikana laskee hieman sikiön syntymäpainoa. Tutkijoiden mukaan kevyempi syntymäpaino voi ehkäistä lapsen ylipainoriskiä myöhemmin. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.4.2010 Kommentteja
Heinänuhan siedätyshoidon aika on nyt Lievää siitepölyallergiaa ei kannata hoitaa ennaltaehkäisevästi antihistamiinilla, mutta oireiden alettua säännöllinen lääkitys on hyväksi. Heinänuhan siedätyshoidon ehtii vielä aloittaa ensi kesää ajatellen, ylilääkäri Tari Haahtela sanoo. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.4.2010 Kommentteja
Päivystystaakka aiheuttaa stressiä anestesialääkäreille Usein toistuva päivystäminen aiheuttaa anestesialääkäreille vakavia stressioireita, jotka puolestaan liittyvät sairauslomille jäämiseen, toteaa LL Pirjo Lindfors väitöskirjassaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.4.2010 Kommentteja
Reumasäätiön konkurssi vahvistaa reumaosaamista muualla Suomessa Reumasäätiön sairaalan alasajossa on se valoisa puoli, että se vahvistaa reumatologista osaamista Heinolan ulkopuolella. STM:n lääkintöneuvos Timo Keistinen arvioi, että keskus- ja yliopistosairaalat hiovat jo rekrytointitaktiikkaansa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.4.2010 Kommentteja
Vaihdevuosien estrogeenitablettihoitoa ei kannata tuputtaa turhaan Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan estrogeenitabelettihoito vähensi verisuonien laajentumiskykyä ja nosti verenpainetta vaihdevuosi-ikäisillä naisilla, joiden hikoiluoireet eivät varsinaisesti vaatisi lääkehoitoa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.4.2010 Kommentteja
Johtajalääkäreiden tontille selvät rajat terveydenhuoltolakiin Johtajalääkäreille halutaan vapaat kädet päättää miten poliittinen päätös terveydenhuollon palvelutasosta toteutetaan annetun budjetin rajoissa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.4.2010 Kommentteja
MS-taudista saatetaan erottaa verikokeella kaksi eri muotoa Amerikkalaistutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että verikokeen perusteella voidaan tunnistaa potilaat, joille on hyötyä beetainterferonihoidosta. Avoin artikkeli Ajankohtaista 31.3.2010 Kommentteja
Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Jäsen Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Liitto perustaa työryhmän arvioimaan ay-jäsenmaksujen vähennysoikeuden poiston vaikutuksia. Avoin artikkeli
Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Jäsen Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Uusi strategia korostaa omalääkärijärjestelmää ja perusterveydenhuollon vahvistamista. Avoin artikkeli
Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Jäsen Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Terttuliisa Ahokkaan ja Kati Myllymäen nimitysten jälkeen elossa olevia kunniajäseniä on yhdeksän. Avoin artikkeli
Varsinainen toiminta tuotti voittoa Jäsen Varsinainen toiminta tuotti voittoa Lääkäritalon arvonalennus vei koko tuloksen tappiolle. Avoin artikkeli
Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Terveydenhuolto Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Somessa leviää lääkkeen valemainos. Avoin artikkeli
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kolme hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja kuusi harkitsee. Avoin artikkeli