Ajan­kohtai­sta

Arkkiatri Risto Pelkosen palkinto professori Pekka Louhialalle

Louhiala on työssään nostanut esiin muun muassa hoidon jatkuvuuden ja pitkien hoitosuhteiden merkitystä, perusteluissa todetaan.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Anna Matilda Valli

Tampereen lääkäripäivien järjestelytoimikunta on myöntänyt Arkkiatri Risto Pelkosen palkinnon professori Pekka Louhialalle.

Lastentautien erikoislääkäri, lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala tunnetaan kollegojen arvostamana keskustelijana ja keskusteluiden virittäjänä, palkintotiedotteessa todetaan.

Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti lumevaikutuksen tutkimiseen sekä korostanut lääkärin ja potilaan välistä luottamuksellista hoitosuhdetta.

Louhiala aloitti Suomen ensimmäisenä lääketieteen filosofian ja etiikan professorina Tampereen yliopistossa helmikuussa 2020. Näistä aihepiireistä hän on sekä luennoinut että julkaissut runsaasti.

Louhiala väitteli filosofian tohtoriksi lääketieteen etiikasta Walesin yliopistossa vuonna 2002.

Pysyvien hoitosuhteiden puolestapuhuja

Palkinnon myöntämisperusteissa korostetaan hyvää ammatillista osaamista ja halua toimia kaikin tavoin potilaan parhaaksi. Louhiala on työssään nostanut esiin hoidon jatkuvuuden ja pitkien hoitosuhteiden merkitystä.

– Pysyvät hoitosuhteet tulisi nostaa niille kuuluvaan arvoonsa, Louhiala sanoo tiedotteessa.

Hän on tutkinut paljon niin sanottua plasebovaikutusta, joka on kaiken lääketieteen ja hoidon ytimessä.

Lue myös

– Sillä voidaan viitata myös hoidon kontekstiin ja hoitosuhteeseen, kun tarkoitetaan hoitosuhteeseen liittyviä parantamista edistäviä asioita. Potilastyössä sillä tarkoitetaan kaikkea sitä hyvää, mikä seuraa pysyvästä, toimivasta potilaan ja lääkärin välisestä hoitosuhteesta.

Pitkien potilassuhteiden mahdollistaminen pitäisi olla fokuksessa myös poliittisessa päätöksenteossa, Louhiala toteaa.

Akateemisen yhteisön ja yliopistoyhteisön yksi tehtävä on vaikuttaminen, hän muistuttaa.

– On nostettava keskusteluun asioita, jotka kokee merkittäviksi ja joita tutkimustieto tukee. Siksi puhun pysyvien hoitosuhteiden puolesta.

Palkinto myönnettiin Tampereen lääkäripäivien avajaisissa 25. maaliskuuta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030