Lehti 17: Ajan­kohtai­sta 17/2019 vsk 74 s. 1016 - 1017

Cochrane-verkostossa kaivataan muutosta

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

– Tekijöiden innon ei saa antaa sammua, Jani Ruotsalainen sanoo.

Cochrane on semianarkistinen itsenäisten ryhmien verkosto. Näin Työterveyslaitoksen suojissa toimivan Cochrane Work -ryhmän toimituspäällikkö Jani Ruotsalainen verkostoa kuvaa. Sen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, innostukseen ja siihen, että usko yhteiseen päämäärään on vahva.

Viime vuosina toimintaa on Ruotsalaisen mukaan kuitenkin viety kohti fordilaista linjaorganisaatiota. Moniäänisyys ja vapaus tehdä omia projekteja on vähentynyt. Se ei kaikista tunnu hyvältä.

Peter Gøtzschen erottaminen verkoston hallituksesta oli katalyytti, joka toi ongelmat pintaan, Ruotsalainen sanoo.

Ruotsalainen on mukana Cochrane Members for Change -ryhmässä. Ryhmän tavoitteena on lisätä keskustelua ja avoimuutta Cochrane-verkoston sisällä. Ryhmän jäseniä yhdistää tunne siitä, ettei johto ole ottanut verkostossa esiintyviä huolia ja epävarmuutta vakavasti.

– Tuntuu, ettei kritiikkiä haluta kuulla. Huono energia, joka Gøtzschen erottamisesta syntyi, pitäisi purkaa keskustellen, eikä lakaista maton alle.

Tunnelmat ovat alavireiset

Ruotsalainen arvioi, ettei mistään pahasta kriisistä ole kyse. Toiminta jatkuu sinänsä ennallaan. Monen tunnelmat ovat kuitenkin alavireiset ja odottavat. Myös rakenteellisia muutoksia kaivataan. Cochrane-katsausten pitäisi esimerkiksi olla avoimia kaikille. Tällä hetkellä yleishyödyllisen mission ja rahan tuottamiseen pyrkivän julkaisumallin välillä on Ruotsalaisen mielestä ristiriita.

– Open Access -malli on kyllä virallisena tavoitteena, mutta aikatauluja sen saavuttamiseksi ei ole annettu.

Lue myös

Kuinka suuri joukko muutosta on vaatimassa? Cochrane Members for Change -ryhmän neljä teesiä allekirjoitti 620 ihmistä. Se ei ole paljon 30 000 ihmisen verkostossa. Toisaalta Ruotsalainen muistuttaa, ettei verkoston yleiskokouksen äänestyksiinkään osallistu kuin muutama prosentti äänioikeutetuista. Siihen nähden kannatus on kohtuullista. Ruotsalaisen tuntuma on, ettei muutosta myöskään laajasti vastusteta.

– Minusta muutokselle olisi nyt tilaus. Meillä on hyvä organisaatio ja hieno tuote, jolle on paljon tarvetta. Tekijöiden innon ei vain nyt saa antaa sammua.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030