1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Ensimmäinen ebolarokote on saamassa myyntiluvan
Ajan­kohtai­sta

Ensimmäinen ebolarokote on saamassa myyntiluvan

Rokotetutkimuksiin on osallistunut noin 16 000 ihmistä, kertoo Euroopan lääkevirasto.

Ensimmäinen ebolarokote on saamassa myyntiluvan Kuva 1 / 1 Kuva: Panthermedia

Euroopan lääkevirasto suosittaa ehdollista myyntilupaa ebolarokotteelle (Ervebo, rVSVΔG-ZEBOV-GP).

Jos Euroopan komissio myöntää myyntiluvan, kyseessä on ensimmäinen markkinoille tuleva ebolarokote.

Myyntiluvan mukaan rokotteen voi saada vähintään 18-vuotias henkilö, joka on riskissä saada tartunnan.

Ebola on viruksen aiheuttama vakava verenvuotokuume. Ebolaepidemioissa 25–90 prosenttia sairastuneista on kuollut. Laajin epidemia oli Länsi-Afrikassa vuosina 2014–2016. Tautiin kuoli tuolloin yli 11 000 ihmistä.

Lue myös

Tällä hetkellä Kongossa on ebolaepidemia. Sairastuneista on Euroopan lääkeviraston mukaan kuollut 67 prosenttia.

Rokotetutkimuksiin on osallistunut noin 16 000 ihmistä. Sairauteen ei ole tällä hetkellä hoitoa.

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Koronaviruksen testauskapasiteettia lisättävä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos perää lisää testauskapasiteettia ja miettii, miten helpottaa näytteenottoa.

Ajassa
Syfilistä saattoi olla Euroopassa jo ennen Kolumbusta

Kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 1400–1700-luvuilla eläneiden ihmisten luunäytteitä.

Ajassa
Korona vähensi lasten infektioita

Pandemian aiheuttamat rajoitukset vähensivät merkittävästi lasten hengitystieinfektioita ja korvatulehduksia.

Ajassa
Maskien "kiskurihinnoittelu" harmittaa

Kasvomaskien "kiskurihinnoittelu" harmittaa Lääkäriliiton toiminnanjohtajaa Kati Myllymäkeä.

Ajassa
Lääkinnällisten laitteiden verovapautus koronan vuoksi jatkuu

Päätös koskee esimerkiksi maahantuotuja hengityslaitteita ja testaussarjoja.

Ajassa
Maskisuositus on tärkeä lisä epidemian torjuntaan

Maskisuositus on tärkeä lisä keinovalikoimaan toisen korona-aallon lähestyessä, arvioi Lääkäriliitto.