1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. HUS:ssa on uusia henkilökunnan koronatartuntoja
Ajan­kohtai­sta

HUS:ssa on uusia henkilökunnan koronatartuntoja

Kaikkiaan niitä on nyt noin 40.

HUS:ssa on uusia henkilökunnan koronatartuntoja Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

HUS:ssa on todettu uusia henkilökunnan tartuntoja. Kaikkiaan niitä on nyt noin 40.

Tartunnan saaneet työntekijät on asetettu eristykseen. Tartunnalle altistuneet selvitetään ja asetetaan kotikaranteeniin.

Perjantaista lähtien HUS:n alueella on todettu yhteensä 184 uutta tartuntaa. Yhteensä HUS:ssa on todettu 438 koronavirustartuntaa.

Eristyksessä ja kotikaranteenissa olevien työntekijöiden määrä vaihtelee päivittäin. Päivittäin 7-10 prosenttia henkilökunnasta on ollut poissa eri syistä. Koko HUS:n tasolla henkilöstön poissaolotilanne on ollut normaali vuoden aikaan suhteutettuna.

Koronaviruspotilaiden hoidon osalta HUS kuvaa tilannetta vielä rauhalliseksi. Hoidossa on noin 30 tartunnan saanutta vuode- ja teho-osastoilla. Potilashoidon yksiköt eivät ole ruuhkautuneet. Päivystysvastaanotoilla on ollut jopa normaalia rauhallisempaa.

HUS kertoi myös lisätietoa Apotin käyttöönottoaikataulun muutoksista.

Lue myös

Toukokuulle suunniteltu käyttöönotto HUSissa on suunniteltu tapahtuvaksi 31. lokakuuta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Helsinki, Kirkkonummi, Kauniainen, Kerava ja Tuusula sekä HUS Diagnostiikkakeskuksen kuvantamistoiminnot ottavat Apotti-järjestelmän käyttöön keväällä 2021.

Tarkennus kello 13.50: Kolmanteen kappaleeseen on muutettu HUS:ssa ->HUS:n alueella.

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
KKV esittää Mehiläisen ja Pihlajalinnan yrityskaupan kieltämistä

Markkinaoikeuden on annettava ratkaisunsa kolmen kuukauden kuluessa.

Ajassa
Vauvojen imetys on yleistynyt

Lähes kaikki vauvat saavat äidinmaitoa ainakin jonkin verran.

Ajassa
Lonkkamurtuman leikkaus 12 tunnin kuluessa vähentää kuolleisuutta

Suomessa hoidetaan leikkauksella vuosittain noin 6 000 lonkkamurtumaa.

Ajassa
Miten palveluita saa tuottaa? Sote-lausunnoissa toivottiin pelivaraa

Pohjoiseen tarvitaan kunnon tietoliikenneyhteydet, jos digitalisaatiolla halutaan tukea uudistusta.

Ajassa
Macchiarini saa sittenkin syytteen

Esiin on tullut uusia todisteita.