1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lääkäriliiton jäsenmaksu säilyy ennallaan
Ajan­kohtai­sta

Lääkäriliiton jäsenmaksu säilyy ennallaan

Perusmaksu 512 euroa vuodessa. Apurahatutkijoille uusi alennusperuste.

Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi perjantaina illansuussa hallituksen ehdotuksen ensi vuoden jäsenmaksuista.

Maksut säilyvät muutoin ennallaan, mutta 50 prosentin alennusryhmään tulee uusi luokka. Alennukseen ovat oikeutettuja yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta apurahatutkijoina työskentelevät.

Jäsenmaksut määräytyvät ensi vuonna näin:

Perusjäsenmaksu 512 euroa

– 2016 tai aikaisemmin lääketieteellisen perustutkinnon suorittanut

– 2016 tai aikaisemmin Suomessa laillistettu tai rajoitetun luvan saanut ulkomaalainen lääkäri

25 prosentin alennus, 384 euroa

– Eläinlääkäri-, Hammaslääkäri- tai Professoriliiton jäsen

50 prosentin alennus, 256 euroa

– kahden edellisen vuoden aikana lääketieteellisen perustutkinnon LL suorittanut

– kahden edellisen vuoden aikana Suomessa laillistettu tai rajoitetun luvan saanut ulkomaalainen lääkäri

– eläkkeellä oleva (alennus 70 vuoden ikään asti, maksuvapautus seuraavan kalenterivuoden alusta)

– hoitovapaalla tai sairaan omaisen hoidon vuoksi työelämästä yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

poissa

– työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

– sairauspäivärahalla yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

– työtön yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

– ulkomailla pysyvästi tai vähintään vuoden yhtäjaksoisesti asuva, jona aikana ei tee lääkärintyötä Suomessa

– äitiys-, isyys- ja/tai vanhempainvapaalla yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

– apurahatutkijana työskentelevä yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta

Vapautettu jäsenmaksusta

– uudeksi jäseneksi kuluvana vuonna liittyvä (opisk. + LL)

– kuluvana vuonna lääketieteellisen perustutkinnon LL suorittanut

– hyväksytty opiskelijajäseneksi viimeksi kuluneiden kymmenen kalenterivuoden aikana

Lue myös

– varusmies- tai siviilipalvelua vähintään puoli vuotta suorittava

– 70 vuotta täyttänyt, alennus seuraavan kalenterivuoden alusta, vapaaehtoinen jäsenmaksu

– eläkeperusteella ennen vuotta 1994 maksuvapautuksen saanut, vapaaehtoinen jäsenmaksu

Vuonna 2017, 2018 ja 2019 valmistuneet ja yli 70-vuotiaat saavat yllä mainitun alennuksen tai vapautuksen

jäsenmaksusta automaattisesti ilman erillistä hakemusta.

Myös opiskelijalle jäsenyys on automaattisesti maksuton.

Muilla perusteilla myönnettäviä alennuksia jäsenen on itse haettava kirjallisesti. Alennukset myönnetään kalenterivuodeksi kerrallaan lukuun ottamatta pysyviä alennuksia. Osa-aikaisuus ei oikeuta alennukseen.

Kirjoittajat
Pekka Nykänen

Etusivulla juuri nyt

Näkökulma
Virheiden hyvä käsittely auttaa sietämään epävarmuutta

Virhe alkaa usein jo paljon ennen potilasvahinkoa, kirjoittaa Sara Launio.

Ajassa
Tuominen tuli taloon

Sairaanhoitopiirien välejä hiertää nyt kilpailu ja epäluottamus, HUS:n uusi toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo.

Pääkirjoitus
Seuraava tuotantokausi

Kunnille toivoisikin nyt jäitä hattuun, etteivät ne lähde hätäisiin, lyhytnäköisiin ratkaisuihin, kirjoittaa Heikki Pärnänen.

Työssä
Nukahteleva poika päivystyksessä – tapauksen ratkaisu

Tässä tapauksessa anamneesia piti tarkentaa useampaan kertaan, ennen kuin asia paljastui.

Ajassa
Viime vuonna tuberkuloosiin sairastui 226 ihmistä

Suomessa tuberkuloosiin sairastuneiden määrä on viime vuosina pysynyt ennallaan.