1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Kevan johtajaylilääkäriksi valittiin Kirsi Karvala
Ajan­kohtai­sta

Kevan johtajaylilääkäriksi valittiin Kirsi Karvala

Karvala siirtyy tehtävään Työterveyslaitoksesta.

Kevan johtajaylilääkäriksi valittiin Kirsi Karvala Kuva 1 / 1 Kuva: Varma

Kevan johtajaylilääkäriksi on valittu LT, työlääketieteen dosentti, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri Kirsi Karvala.

Hän siirtyy Kevaan Työterveyslaitoksesta, jossa hän toimii tällä hetkellä ylilääkärinä asiantuntija-, tutkija- ja kouluttajatehtävissä.

Lisäksi hän on toiminut vuodesta 2015 asiantuntijalääkärinä työeläkeyhtiö Varmassa.

Lue myös

Karvala aloittaa Kevassa joulukuun alussa, uutisoi Keva.

Kirjoittajat
Heli Väyrynen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
KKV: HUS jätti kilpailuttamatta hankintoja

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan HUS on tehnyt yhteensä miljoonien hankintoja kilpailuttamatta.

Ajassa
Psoriasis sai maailmanlaajuisen tietopankin

Kroonista ihon tulehdussairautta esiintyy eniten Länsi-Euroopassa.

Ajassa
"Ei tehdä salassa mitään"

Helsingin sote-johtaja Juha Jolkkonen torjuu kritiikin Uudenmaan erillisratkaisusta.

Kommentti
Sotakirurgian jökönä

– Jossakin vaiheessa tajusin, että oikeasti on mahdollista kuolla täällä, kirjoittaa Heidi Wikström Jemenistä.