Alkuvuodesta uskalsin

Missä ikinä kollegoita tapaankin, ratkaisuni on herättänyt valtavasti kysymyksiä.

Vapautin alkuvuodesta vakivirkani toiselle, annoin ajanvarauskirjojen jäädä, lopetin loma-anomusten täytön ja pakenin palkkataulukoita. Aloin tehdä jotain, mikä on alallamme vielä varsin harvinaista: etätyötä. Missä ikinä kollegoita tapaankin, ratkaisuni on herättänyt valtavasti kysymyksiä. Miten se toimii? Mitä sinä käytännössä teet? Millainen on työaikasi?

Aikamme yleisimpiä tarinamuotoja ovat erilaiset irtiotot. Moni haaveilee oravanpyörästä hyppäämisestä, velvollisuuksista vapaasta elämästä ja suuremman merkityksen löytämisestä. Joku vaihtaa alaa, toinen kiertää puolet vuodesta maailmaa. Olkoon oma alamme kuinka konservatiivinen tahansa, elämme kuitenkin samassa ajassa kuin ympäristömme. Uudenlainen työ ja uudenlaiset tavat tehdä työtä kiinnostavat lääkäreitäkin.

Ei asia täysin uusi ole – olemmehan vastanneet konsultaatiopuheluihin ja takapäivystäneet kotona jo vuosikymmenet. Mittakaava on kuitenkin muuttunut: tekniikka mahdollistaa sen, että lääkärikin voi tehdä työstään valtaosan etänä – ajasta ja paikasta riippumatta, itselleen parhaiten sopivalla tavalla.

Millaista se siis on? Hain etätyöltä vapautta ja olen sitä myös saanut, tavallaan. Työmatkani lasketaan useimmiten metreissä riippuen sen pöydänkulman etäisyydestä, minne päädyn työvälineeni laskemaan. Voin pitää kiinni pitkistä aamurutiineistani ja ehtiä silti kävellä lapsen kanssa läheisen järven ympäri ennen töiden aloitusta. Toisinaan pakkaan koko perheeni reissuun kesken arkiviikon. Työni kulkee mukanani minne ikinä menenkin.

Samaan aikaan työni on aikaisempaa sitovampaa. Työasiat elävät kodissani ja kotiasiani näkyvät työpaikallani. Kokkaan lounaani avonainen läppäri lieden vieressä. Lämmitän varpaitani C-lausunnoilla sytyttämäni takkatulen loimussa. Siivouspalveluiden puutteet näkyvät työpisteelleni. Joskus yritän olla viemättä töitä kotiin – ja päädyn tekemään niitä autossa. Työpuhelimeni pirisee niin lentokentillä kuin leikkinurkissakin ja joinain öinä nukun sohvalla etten häiritsisi muuta perhettä. Työn ja vapaa-ajan välinen raja ei ole vain vaarassa sekoittua vaan hävitä kokonaan.

Etätyö antaa uudenlaisen näkökulman ajanvarauskirjoihin ja palkkataulukoihin. Eivät rajat kurimukseksi ole luotu vaan suojaksi. Kun ulkopuolista työn kontrollia ei ole, säännöt on osattava luoda itse. Vaikka olen aktiivisesti hakenut oppia johdettavista vaikeimman, itseni, suitsimiseen, ylilyöntejä tapahtuu jatkuvasti. Monessa toimistotyöpaikassa lasketaan soveliaaksi sähköpostiin vastaamisajaksi viisi minuuttia ja usein mailien kilahdukseet seuraavat tietotyöläisiä vällyjen väliin saakka. Työterveyskollegat tietävät, mihin sellainen johtaa. On tärkeää luoda rajat ja ennen kaikkea pitää niistä kiinni.

Vanhaa italialaista sananlaskua lainatakseni: vapaaehtoinen kantamus ei ole taakka. Vaikka etätyö ei ole synonyymi kotoilulle, sen tarjoama jousto on valtava. Etätöitä tehden voi itse hallita työnsä määrää, aikatauluja ja tapoja, joilla työnsä tekee. Samalla epämukavalla sohvalla nukutuista öistä ei voi vastuuttaa ketään muuta kuin itseään.

Etätyöstä kiinnostuneen onkin kohdistettava kysymyksiä myös itselleen. Sopiiko minulle vastuuperusteinen työ? Pystynkö asettamaan työni rajat itse? Miten tärkeä työyhteisö minulle on ja miten ylläpidän kollegasuhteita etänä? Mitä minä ylipäätään työssäni arvostan ja mikä minua siihen motivoi?

Etätyö ei sovellu kaikille eikä kaikkeen toimintaan. Se on kuitenkin kasvava mahdollisuus ja monipuolistaa perinteistä 50 erikoistumisputken urakenttää, työhyvinvoinnin kasvusta puhumattakaan.

Marika Kandell

Kirjoittaja on tamperelainen lääkäri, joka työskentelee pääosin kotoa käsin.